Seksin vähyys ja miehen haluttomuus
Tuntuu jotenkin todella pahalta ajatella asiaa pidemmälle mutta meillä suhteessa ollut todella vähän seksiä ja kun sitä on se kestää alle minuutin kun mies sitten tulee. Joskus nuolee minulle orgasmin erikseen mutta koskaan ei mene niin että ensin vaikka nuolisi ja sitten pantais. Hän ei ole koskaan sellainen kiihottunut vaan seksi on kuin tunteettoman robotin kanssa olisi.
Ennen tein paljon alotteita mutta kun tuli tarpeeksi usein torjutuksi niin ei ole enää tehnyt mieli tehdä alotteita. Sitten jos todella harvoin tekee, kiimaisena aloitteen niin eiköhän se torjuta tai sitten kestää pari sekuntia ja mies keskeyttää.
Välillä säälistä sitten panee, katsoo ensin tiktokista muita naisia ja yhtäkkiä muka tekeekin mieli minua, muutama työntö ja lasti sisään ja jee.
Tuntuu siis pahalta ajatella että olen juuri 32vuotias ja tähänkö loppui minun seksielämä? Ollaan oltu yhdessä reilu vuosi ja tämä ongelma on ollut alusta asti. Molemmat haluttiin sitoutua jo alussa ja tuntuisi kurjalle ottaa ero muuten hyvästä liitosta. Mutta myös jos seksielämäni tulee olemaan tätä. Olen sellainen ihmisenä ettei seksi houkuta tuntemattoman kanssa tai sellaisen johon en tunne mitään vetoa henkisesti. Eli en voisi mennä irtosuhteisiin mitenkään koska tunteeni ovat kuitenkin tällä miehellä.
Mies käynyt testeissä ja testotasot ovat normaalit. Myös tykkää katsella, kuten aiemmin mainitsin vähän, somesta muita täysin erilaisia naisia kuin minä. Silti vannoo rakkauttaan päivittäin useasti mutta seksi ei tätä kiinnosta ainakaan minun kanssa. Kropaltani olen normaali 65kg/163cm. Todella hyvät muodot jolta kukaan ei koskaan ole kieltäytynyt ja miten himokkaita normaalisti miehet ovat olleet. Tälle miehelle ei tämä silti riitä, tuntuu että on aiemmin pornon pilaama jolle ei sitten riitä kuin jatkuvasti vaihtuva kumppani jotta saisi haluja.
Kommentit (36)
Kerron nyt neropatti, mikä on naisessa vikana jos rakastaa klitoristaan?
Vierailija kirjoitti:

Ei mitään
Kukaan ei ole koskaan kieltäytynyt? Montako niitä on ollut?
Itselläni halut on kaikonneet mm. arvostuksen puutteesta ja vähän tyhmempänä pitämisen vuoksi.
Oon kyllä maksanut suurimman osan perheen kuluista 25 vuotta ja teen enemmän töitä, akateeminenkin oon (en siis edes kammotuissa hanttihommissa).
Lisäksi vaimo kerryttänyt sen 15-20 kiloa vyötäröä, ja valitettavasti se vaikuttaa haluihin, enemmän kuin haluaisin myöntää :-/
Apua! Ei kuulosta hyvältä. Mutta en vaan tajua miksi pitää suostua moiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies usein kehuu kroppaani ja sanoo että olen seksikäs. Miltä se tuntuu? Se tuntuu vittuilulta.
Mies joka ei halua seksiä, jolla ei seiso kun nuolee minua tai muulloinkaan jos tekee jotain seksikästä, sanoo että vau miten seksikäs olet kun heitän vaatteet pois. Se tuntuu todella vittuilulta.
Hän haluaa paljon läheisyyttä ja olla iholla, pussailla ja usein myös kosketella ja hyväillä minua. Välillä meinaa tulla itku kun tuntuu niin pahalle ja ristiriitaiselle että näyttää että haluaa muttei sitten halua/kykene.
Tuotahan koko ajan naiset haluamassa. Huomiota ja läheisyyttä ilman seksiä ja enemmän nuolentaa ja vähemmän penetraatiota.
Sitten kun saatte haluamanne, tuntuu niin pahalle ja ristiriitaiselle, että meinaa tulla itku...
Ai naiset on haluamassa? Ei, vaan jotkut naiset ovat haluamassa. Turha taas yleistää, jätetään ne patelle, ja koohoolle. Tässä tapauksessa kirjoittajasta tuntuu pahalle, ja se on ihan oikea tunne, ja hän saa haluta mitä vain. Turha ruveta pahoittamaan mieltä lisää.
M47
Juu, oli vaan pakko näpäyttää, koska tuota naiset nimenomaan jankkaavat mediassa laajemminkin. Sitä jopa markkinoidaan ihan asiantuntijoiden toimesta lääkkeenä seksittömään parisuhteeseen. Eli huomioi naista muuten kuin sekauaalisesti, anna läheisyyttä, joka ei johda seksiin ja tyydytä nainen ilman yhdyntää.
KH on KH, mutta tuo lista on todella yleinen. Kuten myös kotityöt. Siksi hieman ironista, että kun joku on ns. "unelmamies", ei ollakaan tyytyväisiä. Joku ilkeä on joskus sanonut, että naiset eivät itsekään tiedä, mitä haluavat.
Voi jopa olla niin, että sellainen vihvas. median markkinoima hoivakeskeinen vegaani-itkijämies ei ole tosielämässä kovinkaan korkealla haluttavuudessa, mitä suurimpaan osaan tulee.
Osui ja upposi! Lukemattomat kerrat tällä keskusteluareenalla on valitusta siitä kuinka kaivattaisiin läheisyyttä ilman seksiä, mutta typerä mies on vain seksiä vailla... No, nyt sitten on mies joka on sisäistänyt ja ymmärtänyt tämän, ja se tuntuukin "lähinnä vittuilulta".
Kun ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, puhuvat tuntemuksistaan tai siitä mitä parisuhteeltaan haluaisivat, pitää muistaa että älä kuuntele mitä suu sanoo, vaan katso mitä kädet tekevät.
Selkokielelle käännettynä tarkoittaa että ihminen voi puhua ihan mitä vaan, mutta toiminta käytännössä on se joka näyttää asioitten todellisen tilan.
Esimerkki: "Imuroiva mies on seksikkäintä mitä tiedän". Okei. Miksi ihmeessä olet kuitenkin ottanut itsellesi miehen jota ei siivoaminen voisi vähempää kiinnostaa? = Se imurointikyky ei siis oikeassa parinvalintatilanteessa ollutkaan ykkösprioriteetti....
Suu puhuu yhtä, mutta käytännössä tehdään ihan jotakin muuta.
"Kerron nyt neropatti, mikä on naisessa vikana jos rakastaa klitoristaan?"
Juu kertokaa miksi haukutte tällaista naista hulluksi? Siis halukasta naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies usein kehuu kroppaani ja sanoo että olen seksikäs. Miltä se tuntuu? Se tuntuu vittuilulta.
Mies joka ei halua seksiä, jolla ei seiso kun nuolee minua tai muulloinkaan jos tekee jotain seksikästä, sanoo että vau miten seksikäs olet kun heitän vaatteet pois. Se tuntuu todella vittuilulta.
Hän haluaa paljon läheisyyttä ja olla iholla, pussailla ja usein myös kosketella ja hyväillä minua. Välillä meinaa tulla itku kun tuntuu niin pahalle ja ristiriitaiselle että näyttää että haluaa muttei sitten halua/kykene.
Tuotahan koko ajan naiset haluamassa. Huomiota ja läheisyyttä ilman seksiä ja enemmän nuolentaa ja vähemmän penetraatiota.
Sitten kun saatte haluamanne, tuntuu niin pahalle ja ristiriitaiselle, että meinaa tulla itku...
Ai naiset on haluamassa? Ei, vaan jotkut naiset ovat haluamassa. Turha taas yleistää, jätetään ne patelle, ja koohoolle. Tässä tapauksessa kirjoittajasta tuntuu pahalle, ja se on ihan oikea tunne, ja hän saa haluta mitä vain. Turha ruveta pahoittamaan mieltä lisää.
M47
Juu, oli vaan pakko näpäyttää, koska tuota naiset nimenomaan jankkaavat mediassa laajemminkin. Sitä jopa markkinoidaan ihan asiantuntijoiden toimesta lääkkeenä seksittömään parisuhteeseen. Eli huomioi naista muuten kuin sekauaalisesti, anna läheisyyttä, joka ei johda seksiin ja tyydytä nainen ilman yhdyntää.
KH on KH, mutta tuo lista on todella yleinen. Kuten myös kotityöt. Siksi hieman ironista, että kun joku on ns. "unelmamies", ei ollakaan tyytyväisiä. Joku ilkeä on joskus sanonut, että naiset eivät itsekään tiedä, mitä haluavat.
Voi jopa olla niin, että sellainen vihvas. median markkinoima hoivakeskeinen vegaani-itkijämies ei ole tosielämässä kovinkaan korkealla haluttavuudessa, mitä suurimpaan osaan tulee.
"Voi jopa olla niin, että sellainen vihvas. median markkinoima hoivakeskeinen vegaani-itkijämies ei ole tosielämässä kovinkaan korkealla haluttavuudessa, mitä suurimpaan osaan tulee".
Tuota asiaa on ihan oikeasti tutkittukin. Tulos oli se että se pölynimuria taluttava, vegaani- itkijämies on naisen mielestä vallan mainio kumppani suurimman osan ajasta. Mielenkiintoista oli se, että mitä lähempänä oltiin ovulaatiohetkeä, sen selvemmin tutkitut naiset alkoivat pitää miellyttävimpänä ja haluttavimpana korostetun maskuliinista miestyyppiä.
Eli erittäin karrikoidusti sanottuna, vihvas nainen, parisuhteessa vihvas vegaani- itkijämiehen kanssa, ja on tyytyväinen kun kotityöt jaetaan tai mies jopa tekee niitä enemmän. Ovispäivänä vihvas nainen lähtee "vähän tuulettumaan" ja päätyy sänkyyn motskarijengiläisen kanssa.
Kotona kiva, yhteiset arvot jakava kodinkone. Suvunjatkopuuhat hoidetaan sitten semmoisen miehen kanssa "jonka rinnalla voi tuntea itsensä naiseksi".
Rajusti karrikoitu, mutta totta toinen puoli....
Vierailija kirjoitti:
"Kerron nyt neropatti, mikä on naisessa vikana jos rakastaa klitoristaan?"
Juu kertokaa miksi haukutte tällaista naista hulluksi? Siis halukasta naista.
Ei se klitoris naisesta hullua tee, vaan mt-ongelmat ja alkoholismi. Ainakin KH:n kohdalla niin.
Ajattele, jos joku peräkamarin juoppoukko tekisi 500 ketjua aiheesta ja jankkas täällä joka päivä, että "terskasta se miehen nautinto tulee, ja miksi nainen ei huomio sitö terskaa jankuti jankuti jäkätijäk", pitäisimme aivan yhtä hulluna.
Vierailija kirjoitti:
"Kerron nyt neropatti, mikä on naisessa vikana jos rakastaa klitoristaan?"
Juu kertokaa miksi haukutte tällaista naista hulluksi? Siis halukasta naista.
Koska olet HULLU. Siksi.
Menes mittailemaan sitä peniksesi pituutta leveyttä ja vieläpä tilavuuttakin. Sitä mantraa on luettu vuosia. Ja vielä sitäkin, että pääasia että mies ja muna nauttii. Ja että nainen on vain miehen nautintoa varten jne jne...
Sinulla jokin viha naisia kohtaan, ainakin heitä jotka haluavat nautintoa.

Älä lässytä taas kun et mistään mitään tiedä. Mee hiaromaan nappulaasi, niin rauhotut hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Menes mittailemaan sitä peniksesi pituutta leveyttä ja vieläpä tilavuuttakin. Sitä mantraa on luettu vuosia. Ja vielä sitäkin, että pääasia että mies ja muna nauttii. Ja että nainen on vain miehen nautintoa varten jne jne...
Sinulla jokin viha naisia kohtaan, ainakin heitä jotka haluavat nautintoa.
Mee roskiin
Kamalaa. Mieheni kyllä hieroo pitkäänkin ennen seksiä
163/65 on hieman pyöreä. Liian pehmeä minun naismakuuni.