Häävieraan näkökulmasta ajateltuna, mikä on ollut häissä ikävintä/huonointa/tylsintä/epäonnistuneinta?
Jos yrittää välttää muiden tekemiä sudenkuoppia, saisi ehkä järjestettyä vieraillekin kivat häät. Hääparillehan se päivä on joka tapauksessa ikimuistoinen, mutta jotta vieraillakin olisi hauskaa, olisi kiva kuulla häävieraiden kokemuksia pilalle menneistä häistä.
Kommentit (2335)
Itse juhlassa isot tauot, jolloin ei ole mitään juomatarjoilua. Kaksi tuntia on pitkä aika odottaa kuivin suin. Siinä kummasti alkaa harmittelemaan, että tänne olisi pitånyt ilmeisesti omat juomat tuoda.
Lähinnä yhden ihmisen käytös, mikä ei johdu juhlista tai niiden järjestämisestä. Olin häissä ja olin menossa samana vuonna naimisiin. Yksi häävieraista vaati, että menen hääkimpun heittoon. Vieras tiesi että olen menossa naimisiin. Omissa häissä tää sama vieras otti ylimielisellä äänen sävyllä esille asian, jota en olisi halunnut kuulla sinä päivänä. Lisäksi hän mainitsi alentavaan sävyyn joistakin vieraista keitä he ovat. Hän vielä otti pöydällä olleita leivonnaisia mukaansa ja tarjosi sitä meille kun käytiinkäymässä siellä kuulausi myöhemmin.
Parhaat häät ovat sellaiset, joihin ei tule kutsua.
Ovatko muut huomanneet, että häihin suhtautuu aika lailla eri tavalla eri ikäisenä ja eri elämänvaiheissa? Lapsena häät olivat mahtavia, kun pääsi katsomaan isoja juhlia, syömään herkkuja ja juttelemaan sukulaisten kanssa. Kun itse alkoi olemaan seurusteluiässä, alkoi häissä tenttaus, että onko sinulla joku. Kun taas oli se joku mukana, tentataan taas, että koska teidät vihitään. Kun omat häät on pidetty, on kivaa seurailla muiden päivää ja jutella kaverien tai sukulaisten kanssa. Vanhempana taas pitää selvittää, voiko lapsia ottaa mukaan tai ehtiikö joku isovanhemmista apuun. Näin teinien vanhempana olisi taas aika kivaa, jos joku joskus taas kutsuisi häihin.... Aika on kullannut muistot ja olisi taas kiva mennä. =D
Vierailija kirjoitti:
Ankeimmat on tässä ketjussa lueteltu jo monesti. Kerran olin häissä, joissa bestman aiheutti sellaisen riidan, että paikalle tuli kaksi partiota poliiseja sekä poliisikoira. Se oli pohjanoteeraus. Suosittelen siis miettimään ketä häihinsä kutsuu ja olemaan valmiudessa heittämään öykkäröijät pihalle ajoissa.
Poliisiauto vei anopin ja kaason. Taso nousi sekä häissä että maijassa.
Se että olet avecina ja hääleikkinä se, että kysellään hääparin isät, äidit yms..lopuksi keitäs te olette jotka ette nousseet. Keiden kustannuksella huumoria tuotetaan.
Eräs hääpaikka oli sellainen, ettei ollut yhtenäinen tila vaan osa vieraista joutui erillisiin huoneisiin. Häissä ei ollut istumajärjestystä. Kaiken lisäksi hääparin lähipiiriin kuuluva alkoi valittaa, että lähipiiri saa huonot paikat, vaikka kukaan ei ollut vienyt sitä pöytää josta näki parhaiten. Pöydät siis täyttyi lähinnä saapumisjärjestyksessä ja kuka porukka meni mihinkin.
Avecittomat häät ja pitkä tauko tarjoilussa, ei siis edes mitään holittomia juomia tarjolla. Se että on jotain lasissa (muuta kuin vettä), tekee seurustelusta mukavampaa.
Se, että yritetään pakottaa osallistumaan johonkin tyhmiin hääleikkeihin tai kimpun heittoon. Tuuuuu nyt.
se, että morsian on myöhässä ja sitte istutaan pahimmillaan tunti odottelemassa kirkossa, tai mennään ensin istumaan, todetaan, että morsian yt myöhästyy, pappi päättää ottaa seuraavan parin alttarille, joten purkaudutaan kirkosta ulos ja sitten odotellaan että pääsee takaisin odotamaan morsianta. Ei se ole niin vaikeaa ennakoida asoita, että pääsee ajoissa (tai säädyllisessä ajassa) kirkkoon.
Tai sitten morisuspari kännissä, suurin osa juhlavieraista kännissä, typerät hääleikit (ei niitä oikeasti kukaan jaksa, toisaalta kännit auttaa... ehkä siksi suomessa ollaankin niin paljon kännissä) ja sitten muutenkin informaation puute. Esimerkiksi mihin kellonaikaan alkaa syömiset (tärkeä tieto esim. lapsiperheille), parkkipaikkatilanne juhlapaikalla, jos yhteiskuljetus, niin ärsyttää, jos sitten aletaankin odotella jotain tädin kaimaa, jonka olikin pakko käydä vielä pissalla, kun kotona ei viitsinyt käydä eikä tiedä millainen vessatilanne juhlapaikalla on jne.
Ei nyt mtään sekuntiaikataulua tarvi olla,mutta sen verran aikataulussa voisi pysyä, että jos sanotaan vihkimisen tapahtuvan klo 12-12.15, jonka jäkeen juhlapaikalle siirtyminen ja juhlallisuudet klo 1230-14, niin olisi sitten niin, ettei tarvi aiheuttaa närkästystä sillä, että vieraan pitääkin poistua kesken juhlallisuuksien, koska ptää mennä toisiin häihin oallistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Avecittomat häät ja pitkä tauko tarjoilussa, ei siis edes mitään holittomia juomia tarjolla. Se että on jotain lasissa (muuta kuin vettä), tekee seurustelusta mukavampaa.
tuo pakko-osallistattiminen on myös ärsyttävää. Kun voi olla monia syitä miksei joku halua osallistua, niin tulee vain ikävä olo, kun painostetaan osallistumaan maanittelemalla tai muuten sosiaalisella painostuksella. Itse olin yksissä juhlissa kärsimässä anemiasta ja lääkäri oli antanut luvan mennä sinne, jos vain istun. Menin sitten, en halunnut avata anemiasta mitään, tai sen syistä, mutta kas kun tuli ryhmäleikkejä ja kimpun heittoja, niin yhtäkkiä oli pakko osallistua ja kärtettii syytä ja "kun morsiuspari haluaa, että kaikki osallistuu". Tuollaisetkn asat muuten voi laittaa hääkutsuun, että jos morsiusparilla on esittää vierailleen pakkoja, niin rehellisesti vaan kaikki hääkutsuun esille. Osaavat sitten ne henkilöt jäädä pois, jotka eivät voi johonkin osallistua.
Suomessa ei osata olla sosiaalisesti kohteliaita ja muutenkin toksinen ilmapiiri johtaa siihen, että ensisijassa aina oletetaan ei-osallstujista, että ovat tosikkoja, tai eivät osaa irroitella. Ei osata edes ajatella, että voi olla terveydellisiä syitä, tai jos vihjaa niihin, niin kiukustutaan ja sanotaan, että vain liiallinen känni estää osallistumisen.
Anopin morsiamelle pitämä puhe oli todella kiusallista kuunneltavaa. On vaikea ymmärtää, miksi kenenkään mielestä olisi sopivaa nolata tai nöyryyttää toista ihmistä puheessaan, olipa kyse sitten hääparista tai jostakin vieraasta. Tällä naisella ei toki taida olla kaikki muumit laaksossa kun on tarve kyykyttää muita. Toki vain itsensä hän siinä nolasi.
Varmaan paras on se ettei järjestä tänä päivänä enää mitään häitä.
Kun ei ollut yhtään mitään ohjelmaa. Morsian oli serkkuni, enkä tunne tätä puolta suvustani juurikaan, miehen puolta en lainkaan, eikä löytynyt juttukavereita. En nyt tarkoita, että jokainen nolo ohjelmanumero pitäisi olla, mutta kuitenkin jotain seurattavaa.