Ero alkanut itkettää uudelleen
Luulin käsitelleeni eron, mutta nyt parin vuoden jälkeen on alkanut jokin uusi vaihe.
Tietyt asiat surettavat enemmän kuin aiemmin. Ei tarvitse kuin muistaa, niin tippa on jo linssissä. Suorastaan vollotan.
Kaipaan entistä miestäni, sekä elävää yhteyttä häneen. Eilen näin päivällä unta hänestä ja heräsin silmät vesissä.
Tänä keväänä olen lähtenyt liikkeelle. Olen harrastanut seksiä ensi kertaa eron jälkeen, hiukan ihastunutkin. Ehkä tämä on lopullista luopumisen tuskaa. Hormonitkin heittävät ja herkistävät. Työ väsyttää.
Tiedän eron syyt ja sen, että tarvitaan paljon että asiat paranevat. Olen saanut uuden elämäni järjestykseen. Silti. Itken, kun en muutakaan voi.
Kommentit (23)
Yritä katkaista exä-yhteyspiuhat. Muuten näkee taas unia. Uusikin voi laukaista unia.
Tuska kirjoitti:
Voi apua, olenkohan mäkin kahden vuoden päästä tuossa tilanteessa. Mies ilmoitti erosta reilu kaksi viikkoa sitten ja tuntuu tuskalliselta ajatella elämää eteenpäin. Sydän ja elämä on pirstaleina. En voi kuvitellakaan ketään muuta miestä elämääni.
Tällä hetkellä ei ole aika vielä miettiä uutta miestä.Se aika tulee myöhemmin ja se on täysin ok.
Se sanonta joka voi tuntua ärsyttävältä...aika auttaa...se pätee.
Voi, sinulla on koko tulevaisuus edessä, elä hetki kerrallaan, tee arjessa ne tärkeät ja tarvittavat, huolehdi itsestäsi ja jos lapsia niin heistä tietysti.
Kaikkea hyvää!
Tässähän joku mies pilkkasi kun aikuinen nainen itkee, kukaan nainen ei oo pilkannut itkevää miestä tässä. Hienoja nää yritykset kääntää asiat päälaelleen. Mutta joo jos on noin yksinkertainen nii tuskin osaa tuntea empatiaa