Yli kolmekymppisenä tuntuu siltä, etten ehkä olekaan hetero

Voisit kokeilla ensin suhdetta jänniksen kanssa. Se toimisi pehmeänä laskuna parisuhdeväkivaltaan jota lesbosuhteessa kanssa saatkin sitten kokea kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan, että voiko ikä jotenkin vaikuttaa siihen, että ymmärrän paremmin mitä parisuhteelta ja kumppanilta haluan, ja että ehkä se mulle sopiva parisuhde ei olekaan miehen kanssa. 

ap

Mutta olisiko se parisuhde naisen kanssa ilman seksiä? Se on enemmänkin kaverisuhde silloin. Seksuaalisuus on yleensä hyvin olennainen osa parisuhdetta.

Mutta eikö aika monissa pitkissä liitoissa seksi oo aika sivuroolissa? Jos suhteen tilaa mittais vaan seksin kautta niin kuinkahan moni yli 5 tai 10 vuotta yhdessä ollut pari sais suhteestaan hyvät pisteet?

No ei kai nyt kyse ole siitä että kuinka usein sitä seksiä on. Vaan siitä että sitä seksuaalista vetovoimaa ylipäänsä on, edes alussa. Ei ne heteroparisuhteetkaan alkaisi ilman sitä.

Mielestäni aika alkeellista ajatella että seksuaalinen vetovoima tai rakkaus ovat vaan jotain jotka syntyvät. Ihan niinkuin lihaksetkin vaan syntyisivät jostain mystisesti ilman että tekee mitään. Näin ei ole, tuo on vammaista ajattelua ja ennemminkin sellaista, että poimimpa omenat toisten kasvattamista puista sen sijaan että kasvattaisin itse omenapuun. 

Varsinkin avioliitto voi ja sen kannattaakin perustua ihan muille asioille kuin seksuaaliselle vetovoimalle. Seksuaalinen kemia yleensä kyllä toimii jos muukin kemia toimii. Huom. se muu kemia ei tarkoita sitä, että mies ja nainen ovat best friends paita ja perse vaan sitä, että heidän rutiinit, arvot, elämänrytmit ja huomaavaisuus, rakkaus, ym. tällainen rytmi ja tapa missä elää, sopii yhteen toisen kanssa. Se suurin haaste on mahtua samaan asuntoon. Jos elämä ei sovi muuten yhteen ollenkaan kuin että sukuelimet menevät yhteen joka päivä, se ei riitä. Asuntoon pitää mahtua muutenkin. Ja sitten taas jos mahtuu siihen asuntoon muuten, on helpompi laittaa ne sukuelimet yhteen vaikka kerran vuodessa tai kymmenessä, kuin että ne laitetaan 100 kertaa yhteen ja koko asunto räjähtää kun pariskunnan kemia ei mahdu paineistettuun asuntoon. 

Eli pitkissä monogamisissa avioliitoissa ihan muut asiat ovat tärkeitä kuin se miten tyytyväinen muna ja pillu ovat. Sitten taas jos ei tavoittele näitä korkeita päämääriä vaan haluaa elää kuin eläin niin ei kannata mennä parisuhteeseen ollenkaan vaan ainoastaan panna ja palata omaan kotiin ilman parisuhdetta nukkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan, että voiko ikä jotenkin vaikuttaa siihen, että ymmärrän paremmin mitä parisuhteelta ja kumppanilta haluan, ja että ehkä se mulle sopiva parisuhde ei olekaan miehen kanssa. 

ap

Mutta olisiko se parisuhde naisen kanssa ilman seksiä? Se on enemmänkin kaverisuhde silloin. Seksuaalisuus on yleensä hyvin olennainen osa parisuhdetta.

Mutta eikö aika monissa pitkissä liitoissa seksi oo aika sivuroolissa? Jos suhteen tilaa mittais vaan seksin kautta niin kuinkahan moni yli 5 tai 10 vuotta yhdessä ollut pari sais suhteestaan hyvät pisteet?

Juuri näin, tämä on pääasia vain sellaisille joiden kognitio ei yksinkertaisesti ole koskaan noussut sen sukuelimen yläpuolelle. Sen pitäisi nousta aivoihin asti, sydämeen siinä välissä, mutta aika monella veri pakkautuu vain alapäähän ja elämä toimii ruuan ja munan ympärillä. 

Ei tällaisen kanssa mitään suhdetta kannata edes harkita, apina kadulle sekoilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen naisista pitävä nainen ja omasta puolestani sanon, että en haluaisi olla parisuhteessa, jossa toinen osapuoli ei tunne minua kohtaan seksuaalista vetoa. En myöskään haluaisi kumppanikseni naista, joka on "järjellä" päättänyt alkaa seurustella naisten kanssa vain siksi, että on pettynyt miehiin. Jossain vaiheessa aidon vetovoiman puute alkaa rapauttaa suhdetta ja se heijastuu ikävästi molempiin osapuoliin.

Sinulle voisi sopia kämppis- tai kommuunityyppinen järjestely kaverinaisten kanssa, koska naisten seurassa viihdyt mutta et vaikuta olevan heistä seksuaalisesti kiinnostunut. Parisuhdetta ei tarvita yhdessäasumiseen tai elämänkumppanuuteenkaan. Parasta ehkä olisi, että keskittyisit nyt tulemaan sinuiksi tunteidesi ja sen, mitä oikeasti  haluat, kanssa. Et ole todellakaan ainoa, joka on alkanut kyseenalaistaa seksuaalista identiteettiään yli kolmekymppisenä.

Fiksuinta olisi opetella tulemaan toimeen yksin ja jättää menemättä yhteen kenenkään kanssa. Ihan yhtä lailla nistä kämppiksistä saa yliannostuksen, vaikkeivät haaraväliäsi asuttaisikaan. Naapureita tapaa sopivan usein, silloin tällöin 5 sekuntia :D Parempi kun sosiaaliset suhteet ovat sitten sopimuksen varassa, eli nähdään vaikka jossain harrastuksessa tai kahvilassa silloin kun huvittaa, eikä niin että pakko katsoa toista joka päivä monta tuntia.

Yksin olemisen opetteleminen ja kynnys siihen on aika iso, jos ja kun on kasvanut ensin perheessä ja sitten elänyt tiiviissä parisuhteissa. Mutta jos joku elämässä on wörttiä niin se. Ei enää hyppelemistä paskasta ihmissuhteesta toiseen vaan saa kasvaa ja kukoistaa kuin kukkapuska omassa ruukussa ilman että joku syö ravinteitasi ja häiritsee kasvuasi. Se on luksusta.

up

Seksuaalisuus voi muuttaa muotoaan vuosien mittaan, se ei ole epätavallista. Itselläni, naisella, oli muutamia pitkiäkin miessuhteita, mutta jokin oli vialla.  En ollut naisista kiinnostunut, mutta seksiä en halunnut oikeastaan kuin itseni kanssa.  Partnerin kyvyistä asia ei ollut kiinni. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin olevani aseksuaali, olin turhaan yrittänyt elää normien mukaan. Ajatuskin seksistä on nyt mahdoton, voisin hyvin asua jossain kimppakämpässä toisen naisen tai vaikka gayn kanssa.