Ylivastuulliset naiset, jotka suorittamisellaan yrittävät pitää muut tyytyväisinä ja hyvällä tuulella

Kaikille ylivastuullisille ja kilteille suosittelen Raivokätilön sivua Instagramissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."

Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita. 

Miellyttäminen ja hyväksynnän saaminen on jossain määrin perusinhimillisiä tarpeita, mutta jos niille on itsellä kova tarve ja sitä auttamalla täyttää, niin helposti menee väärille raiteille. Jos menee liikaa "nyt autan, jotta muut pitää mua hyvänä ihmisenä" -linjalle, niin silloin jää helposti huomiotta sen toisen todelliset tarpeet. Ensisijainen tarve, jota siinä auttaja palvelee, onkin se auttajan tarve. Autettava ei välttämättä saa sitä aitoa apua, vaan sitä, mitä auttaja kokee omista lähtökohdistaan tarpeena auttaa. 

Se näkyy nopeasti autettavalle ja ympäristölle ihmisille, jotka on omassa voimassaan ja silmät auki ja voi olla vähän kiusallistakin. Jos joku sanoo jotain tilanteen ongelmallisuudesta, niin auttaja ei pysty ottamaan palautetta asiapohjalta vastaan, vaan reagoi tunteella, että häntä ei nyt hyväksytä, vaikka niin hyvää hyvyyttään tekee! 

Eli jos vaikka pizzan paistamista harrastava serkkusi olisi valmis laittamaan sinulle pizzaa, mutta kaipaisit mieluummin nälkääsi lihapullaspagettia, niin serkun pitäisi toteuttaa sinun toiveesi, ettei olisi auttajan omista lähtökohdista lähtevää? Ei kaikkiin tilanteisiin päde se, että saavan osapuolen pitäisi vielä saada valitakin tarkkaan, millaista apua saa osakseen.

Ymmärrätköhän tahallasi väärin? Ehkä et. Se raja menee siinä, että onko siitä avusta hyötyä vai haittaa. Avataanpa paria esimerkkiä: 

Jos pitsan paistamista harrastava serkku hyvää hyvyyttään tekee pitsaa kun tykkää leipoa ja huolehtia, ja vie sen nälkäiselle sukulaiselleen, jolla on vaikka elämänhallinta vähän huonossa jamassa, niin se voi olla tosi hyvä ja ihana juttu. Se voi olla myös muutamassa tilanteessa huonompi juttu:

Jos tämä pitsan saaja ei yleisesti tykkää pitsasta (se on ihan legitiimi syy). Silloin pitsanpaistaja voi ilahduttaa niillä pitsoilla jotakuta muuta. Musta ainakin olisi todella törkeää viedä avuksi jotain, mistä tiedän, että toinen ei yhtään tykkää. Eikö sinusta?

Jos hän saa vatsa- tai muita vaivoja jostain pitsan aineosasta, tai muuten pitsan syönti ei tekisi hänen terveydelleen ollenkaan hyvää vaikkei suoraa välitöntä haittaa tulekaan (esim. on päättänyt juuri aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion pysyäkseen paremmin pirteänä). On todella yleistä, että ruualla rakkautta osoittavat ihmiset eivät ymmärrä tai hyväksy toisten ruokarajoitteita. Silloin se oma tarve osoittaa ja saada kokea rakkautta/välittämistä/huolenpitoa menee sen toisen aidon tarpeen edelle. Se ei ole auttamista, vaan tunnevelkomista. 

Eli kyllä, minusta on tärkeää, että apu lähtee avustettavan, ei auttajan tarpeista. Toki ne pitää sovittaa yhteen, jos joku pyytää mielestäsi kohtuuttomia, niin siihen ei tarvitse suostua. Jokaisella saa olla omat rajansa auttamiselle ja avun vastaanottamiselle.  Siis rajoja pitää kunnioittaa molemmissa rooleissa ja apu toteutuu vain jos se on molemmille ok. 

Yksi esimerkki, miten omaa traumaa voi hoitaa toisten huolehtimisen kautta: Nälkää lapsena kärsinyt vanhempi pitää huolta, että lapsella on aina ruokaa. Oikein sanoo "syö syö" ja tarjoaa lisää ja lisää ja tottakai herkkuja niin paljon kun on varaa ostaa. Lapselle ei kehity kylläisyyden tajua, ja hän oppii syömään liikaa miellyttääkseen vanhempaansa. Liika ruokkiminen ei täytä lapsen tarvetta, vaan aikuisen tunnetarvetta. Lapsen oikea tarve olisi ollut paitsi saada ruokaa, niin myös terve malli siitä, miten paljon ja kuinka syödään. 

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

miksi alapeukut?

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

Sääli, jos et saa vastavuoroisuutta. Yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Minun kokemukseni mukaan. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki mitä muiden ihmisten eteen tekee, kannattaa tehdä pyyteettömästi. Eli ajatella, että teenkö tämän, vaikka kukaan ei kiittäisi tai huomioisi? Jos haluat kiitosta, älä tee. Jos et, niin tee. Näin pysyt itse järjissäsi. 

On olemassa sanonta, että muiden ihmisten auttaminen on suurinta itsekkyyttä - koska sen tekee saadakseen jonkin palkinnon, esim sen, että muut tykkäävät minusta. Poislukien auttaminen, joka on pyyteetöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylivastuullisena naisena tunnistan myös sen surullisen asian, että kukaan ei ole valmis tulemaan ylivastuullista naista vastaan. Jos ylivastuullinen nainen on se, joka on hoitanut ystävien syntymäpäivämuistamiset, lapsen harrastuskuskaukset miehen puolesta ja auttanut työkaveria, niin hän ei välttämättä saa samaa takaisin. Se ylivastuullinen nainen voi jäädä ilman syntymäpäivälahjoja ja onnitteluja, kun ystävät eivät viitsi nähdä vaivaa muistaakseen, milloin hänen syntymäpäivänsä on. Mies ei otakaan koppia lapsen seuraavan harrastuskauden kuskauksista. Työkaverit eivät samalla tavalla auta ja tule vastaan, kun ylivastuullinen nainen on tehnyt heitä kohtaan.

Jos ylivastuullisena naisena sanoo, että tämä ei ole reilua, niin toiset suuttuvat. Heistä ylivastuullinen nainen kehtaa vaatia kohtuuttomia, kun toivoo itselleenkin hyvää kohtelua. Pahimmat irvailevat, että en minä ole mitään lahjoja kaivannut, kukaan ei ole pakottanut viemään lasta harrastukseen ja työkavereitakaan ei olisi tarvinnut auttaa, mutta oma mokasi, kun nämä asiasi teit. Älä silti odota, että toiset osoittaisivat sinulle ystävällisyyttä takaisin. Tämä ajatusmalli kertoo minusta myös karulla tavalla siitä, miten Suomessa suhtaudutaan ystävälliseen käytökseen. Ei pidetä mitään, jos se uupuu. Monissa muissa maissa katsottaisiin pöyristyneenä, jos kieltäydyttäisiin auttamasta työkaveria, ei huomioitaisi puolisoa tai ystäviä.

miksi alapeukut?

Av:lla jotkut antaa aina alapeukkuja. Vaikka sanoisit faktaa tyyliin Suomen pääkaupunki on Helsinki, niin he alapeukuttavat. Jos saat kaksi alapeukkua, niin ne eivät kerro yhtään mitään.

 

Itsekin tästä piirteestä kärsivänä täytyy lukea tämä kirja! 

 On alkanut ärsyttää asiassa etenkin sen sukupuolittuneisuus, ja etenkin töissä. Oonkin opetellut tästä pikkuhiljaa eroon ottamalla mallia miehistä. Oon huomannut että suhtautuvat sääntöihin ja tekemiseen yleisesti ottaen paljon rennommin eikä siitä tule heille mitään seuraamuksia. Toinen juttu mikä ärsyttää on, että musta tuntuu että naiset herkemmin kyttäävät toistensa tekemisiä ja tätä "hyvesignalointia" tai tunnollisuuden osoittamista töissä.  

Vierailija kirjoitti:

Te, joille työnnetään ylimääräisiä hommia. Tässä neuvo:

” työkuormani on aivan täynnä. Mielelläni tekisisin tuon, mutta en ehdi. Kerrotko, minkä aiemmin sovitun tyltehtävän jätän tekemättä, jotta pystyn ottamaan tämän homman hoitaakseni?”

Näin vastuu siirtyy esihenkilölle, jolle vastuu kuuluu. 

Jos esihenkilö kitisee, niin sitten on hän on väärässä tehtävässä. 

Olen sanonut näin monta kertaa, se menee niin että: 

Järjestetään keskustelu esimiehen ja tiiminvetäjän kanssa, ei keksitä mitkä työt siirretään kenelle, ei keksitä mitään minkä voisi jättää tekemättä, asia jää vähän epäselvästi auki, aletaan keskustella jo asiasta Y. Sitten aika loppuu kesken ja oletukseksi jää, että teen kuitenkin kaiken siis. Eikä palkka nouse. 

Minä olin sellainen ylikiltti ja ylivastuullinen. Myös sosiaalisessa elämässä, jossa kiltisti aina otin vastaan kaiken kuran mitä suvulta tuli ja kyselin vielä päälle, onko jotain missä voisin auttaa. Sitten huomasin, että kun olin todella vakavassa tilantessa, useita vaikeita asioita peräkkäin, minulle tarjottiinkin keinoksi toipua lisää heidän auttamistaan ja heidän murheistaan puhumista omieni sijaan! Eihän se sellainen toiminut, tietenkään. 

Suoritin myös terapiaa. Onko täällä muita, jotka on suorittaneet terapiaa niin, että ovat yrittäneet siellä miellyttääkseen olla avuttomampia kuin ovat ja olla kyseenalaistamatta terapeuttia, ettei hänelle tule paha mieli? Lopputuloksena tietysti epäonnistunut hoito. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onko auttamisen halun ja tekemisen halun takana aito ilo ja halu tehdä asioita, vai onko niiden alla halua ylimiellytää tai ostaa hyväksyntää? Jos ensimmäistä, niin hyvä, jos toista, niin sen moni vaistoaa ja siihen torjuvasti suhtautuu."

Ajatelkaas, ei edes riitä, että on ystävällinen, vaan pitäisi olla pyyteettömästi ja aidosti auttavainen ilman tarvetta miellyttää. Ei saisi edes tuntua tarvetta miellyttämiseen ja hyväksynnän saamiseen, koska ne ovat toisten mielestä torjuttavia tunteita. 

Miellyttäminen ja hyväksynnän saaminen on jossain määrin perusinhimillisiä tarpeita, mutta jos niille on itsellä kova tarve ja sitä auttamalla täyttää, niin helposti menee väärille raiteille. Jos menee liikaa "nyt autan, jotta muut pitää mua hyvänä ihmisenä" -linjalle, niin silloin jää helposti huomiotta sen toisen todelliset tarpeet. Ensisijainen tarve, jota siinä auttaja palvelee, onkin se auttajan tarve. Autettava ei välttämättä saa sitä aitoa apua, vaan sitä, mitä auttaja kokee omista lähtökohdistaan tarpeena auttaa. 

Se näkyy nopeasti autettavalle ja ympäristölle ihmisille, jotka on omassa voimassaan ja silmät auki ja voi olla vähän kiusallistakin. Jos joku sanoo jotain tilanteen ongelmallisuudesta, niin auttaja ei pysty ottamaan palautetta asiapohjalta vastaan, vaan reagoi tunteella, että häntä ei nyt hyväksytä, vaikka niin hyvää hyvyyttään tekee! 

Eli jos vaikka pizzan paistamista harrastava serkkusi olisi valmis laittamaan sinulle pizzaa, mutta kaipaisit mieluummin nälkääsi lihapullaspagettia, niin serkun pitäisi toteuttaa sinun toiveesi, ettei olisi auttajan omista lähtökohdista lähtevää? Ei kaikkiin tilanteisiin päde se, että saavan osapuolen pitäisi vielä saada valitakin tarkkaan, millaista apua saa osakseen.

Ymmärrätköhän tahallasi väärin? Ehkä et. Se raja menee siinä, että onko siitä avusta hyötyä vai haittaa. Avataanpa paria esimerkkiä: 

Jos pitsan paistamista harrastava serkku hyvää hyvyyttään tekee pitsaa kun tykkää leipoa ja huolehtia, ja vie sen nälkäiselle sukulaiselleen, jolla on vaikka elämänhallinta vähän huonossa jamassa, niin se voi olla tosi hyvä ja ihana juttu. Se voi olla myös muutamassa tilanteessa huonompi juttu:

Jos tämä pitsan saaja ei yleisesti tykkää pitsasta (se on ihan legitiimi syy). Silloin pitsanpaistaja voi ilahduttaa niillä pitsoilla jotakuta muuta. Musta ainakin olisi todella törkeää viedä avuksi jotain, mistä tiedän, että toinen ei yhtään tykkää. Eikö sinusta?

Jos hän saa vatsa- tai muita vaivoja jostain pitsan aineosasta, tai muuten pitsan syönti ei tekisi hänen terveydelleen ollenkaan hyvää vaikkei suoraa välitöntä haittaa tulekaan (esim. on päättänyt juuri aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion pysyäkseen paremmin pirteänä). On todella yleistä, että ruualla rakkautta osoittavat ihmiset eivät ymmärrä tai hyväksy toisten ruokarajoitteita. Silloin se oma tarve osoittaa ja saada kokea rakkautta/välittämistä/huolenpitoa menee sen toisen aidon tarpeen edelle. Se ei ole auttamista, vaan tunnevelkomista. 

Eli kyllä, minusta on tärkeää, että apu lähtee avustettavan, ei auttajan tarpeista. Toki ne pitää sovittaa yhteen, jos joku pyytää mielestäsi kohtuuttomia, niin siihen ei tarvitse suostua. Jokaisella saa olla omat rajansa auttamiselle ja avun vastaanottamiselle.  Siis rajoja pitää kunnioittaa molemmissa rooleissa ja apu toteutuu vain jos se on molemmille ok. 

Yksi esimerkki, miten omaa traumaa voi hoitaa toisten huolehtimisen kautta: Nälkää lapsena kärsinyt vanhempi pitää huolta, että lapsella on aina ruokaa. Oikein sanoo "syö syö" ja tarjoaa lisää ja lisää ja tottakai herkkuja niin paljon kun on varaa ostaa. Lapselle ei kehity kylläisyyden tajua, ja hän oppii syömään liikaa miellyttääkseen vanhempaansa. Liika ruokkiminen ei täytä lapsen tarvetta, vaan aikuisen tunnetarvetta. Lapsen oikea tarve olisi ollut paitsi saada ruokaa, niin myös terve malli siitä, miten paljon ja kuinka syödään. 

Tähän monesti liittyy kaikenlaista kietouttamista ja rajattomuutta. Äitini monesti käski minun aikuisenakin lisätä vaatetta, sillä häntä itseään paleli.

Kuvaavaa. Ostin aloituksessa mainitun kirjan toissapäivänä. En ole ehtinyt istua alas lukemaan sitä, kun olen ollut niin kiireiden töiden ja lapsiperheen asioiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

Mitä jos vaan vaihtaisit työpaikkaa? Ei maailma siihen kaadu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

Mitä jos vaan vaihtaisit työpaikkaa? Ei maailma siihen kaadu. 

Meillä on virkatyössä joka paikassa sama juttu. Ei siihen työpaikan vaihtaminen auta. Eikä tässä maailmantilanteessa kyllä uskaltaisikaan irtisanoutua ja lähteä koeajaksi muualle töihin vailla tietoa, onko uusi paikka todella hyvä ja pysyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

Mitä jos vaan vaihtaisit työpaikkaa? Ei maailma siihen kaadu. 

Meillä on virkatyössä joka paikassa sama juttu. Ei siihen työpaikan vaihtaminen auta. Eikä tässä maailmantilanteessa kyllä uskaltaisikaan irtisanoutua ja lähteä koeajaksi muualle töihin vailla tietoa, onko uusi paikka todella hyvä ja pysyvä.

No sitten tilanne ei ole riittävän ahdistava. Tiedät itse kun on aika nostaa kytkintä. Nimittäin jos oikeasti on kypsä ja tilanne huono, niin sitä vaan lähtee eikä välitä edes riskeistä uuden työpaikan saamisen suhteen. Kokemuksesta tiedän. Ja yleensä suunta on parempaan, kun vain uskaltaa lähteä.

Lisävinkkejä toipumiseen! Mistä aloittaa, kun tuntuu todella vaikealta päästä vastuullisuudesta irti?

Nyt mä niinku näkisin itseasiassa tytön uhrina niinku tässä asiassa itseasiassa.

Muita kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Tämä. Oma ongelmani on koko ikäni ollut se, että kun sanon ei, monet eivät usko sitä. En käsitä, miksi minun kohdallani on näin. Sitten joku Kiukku-Kaisa saa sanoa, että hän ei tätä hoida ja Kaisalle se suodaan mukisematta.

Teet kuitenkin vaikka sanot ei

Tuntuuko, että kaikki entiset ylivastuulliset olisivat päätyneet Vauva-palstalle uhoamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Työpaikoilla se näkyy siinä, että ylivastuullinen tekee pitkiä työpäiviä ja sanoo aina ”joo”. Hänen on vaikea vetää itselleen rajoja."

Sanoisin myös, että kyllä ihmiset ympärillä tekevät sen rajojen vetämisen ylivastuulliselle vaikeaksi. Kaikki eivät ota kuuleviin korviinsa, jos ylivastuullinen sanoo ei. Osa silti laittaa tehtävän sille ylivastuulliselle, jolla on usein jo valmiiksi paljon työtä.

"Ainahan se Minna on tehnyt nämä, kyllä se nytkin jaksaa."

"Nyt sun täytyy vaan joustaa tässä. Katsotaan sitten johonkin muuhun kohtaan sulle vähemmän hommia."

"Et haluaisi nyt tehdä tätä työtehtävää, mutta nyt on pakko, kun Jaanakaan ei halua ja homma jää nyt sinulle."

Entisenä kynnysmattona voin paljastaa salaisuuden: "Ei" ei ole koskaan sana. Se on teko. Se on sitä, että jättää tekemättä, vastaamatta, taipumatta. Pudottaa sen pallon. Antaa sen pudota. Antaa kaikkien nähdä, että ei, tämä homma ei nyt kuulunut mulle ja jäi tekemättä. Sori, not sori. Olisitte allokoineet sen jollekin muulle, jolla oli aikaa. Minä sanoin ei, mitäs ette kuunnelleet, teidän vika. 

Ei ne syyllistäjät ja manipuloijat ekasta kerrasta opi. Mutta ehkä viidennestä. 

Meillä töissä on se meno, että saa varoituksen, jos jättää työnsä tekemättä. Kahden varoituksen jälkeen on vuorossa potkut. Eli ei se kieltäytyminen kaikissa paikoissa ole ihan yksinkertaista. Meillä esihenkilöllä on oikeus määrätä työntekijä eri tehtäviin, myös sellaisiin, jotka eivät ole hänen työnkuvalleen tyypillisimpiä.

Mitä jos vaan vaihtaisit työpaikkaa? Ei maailma siihen kaadu. 

Meillä on virkatyössä joka paikassa sama juttu. Ei siihen työpaikan vaihtaminen auta. Eikä tässä maailmantilanteessa kyllä uskaltaisikaan irtisanoutua ja lähteä koeajaksi muualle töihin vailla tietoa, onko uusi paikka todella hyvä ja pysyvä.

No sitten tilanne ei ole riittävän ahdistava. Tiedät itse kun on aika nostaa kytkintä. Nimittäin jos oikeasti on kypsä ja tilanne huono, niin sitä vaan lähtee eikä välitä edes riskeistä uuden työpaikan saamisen suhteen. Kokemuksesta tiedän. Ja yleensä suunta on parempaan, kun vain uskaltaa lähteä.

Miten se onkin niin helppoa kaasuvalottaa? Tuollainen ylimielinen asenne vain lisää traumakäytöstä toisella. 

Tämä on hyvin yleistä ja ikävä kyllä nämä ihmiset usein päätyvät ihmissuhteisiin narsististen kanssa. Se vaatii todella vahvaa itsetuntoa ja tahtoa että oppii tasapainottelemaan ja oppii hyödyntämään tätä oikealla tavalla. Kyseessähän on sinänsä hyvä ja empaattinen piirre ihmisessä, mutta se on ylikorostunut trauman vuoksi.