Lue keskustelun säännöt.
Miksi en pysty enää nauttimaan elämästä? Istun kotona enkä ole innokas menemään tai tekemään asioita.
08.04.2026 |
Minä jotenkin kyllästytän itseänikin kun en vain innostu enää oikein mistään. Käyn töissä ja siellä olen iloinen, minua pidetään todella pirteänä ihmisenä ja aidosti sitä olenkin kun töissä käyn.
Kotona minulla ei ole mitään. Ei mitään. Ei vain ole yhtään mitään mitä odottaa, mitä tehdä, minne mennä. Ei ystäviä, ei perheenjäseniä, ei sukulaisia. Ei kiinnosta nähdä ketään koska en vain jaksa. Minulla menee voimat jo jos käyn ulkona ihan vaan ihmisten keskellä. Mielummin olen sivusta tarkkailijana tai keskityn omaan elämääni vapaa-ajalla. Minä kai jännitän ihmisiä aika paljon ja pidän uhkaavina jos vapailla täytyisi olla sosiaalinen.
Minua ei myöskään mitkään harrastukset kiinnosta. Kun yritän opiskella tai perehtyä johonkin aiheeseen niin max viikko tai kaks niin ei kiinnosta enää. Mistään ei jää oikein käteen mitään mitä yritän aloittaa koska masennun ja väsyn keskenkaiken tai menetän totaalisesti mielenkiinnon. Olo on suuren osan ajasta tyhjä, ulkopuolinen ja jotenkin sellainen, että odotan tavallaan että elämä päättyy.
Sori negatiivinen vuodatus. Tiedän, että jokainen on vastuussa omasta elämästään eikä kukaan voi minulle kertoa mitä minun pitäisi tehdä. Kuitenkin tämä turhauttaa kun tuntuu ettei tässä elämässä ole mitään mikä minua aidosti kiinnostaa tai jota kohti haluaisin pyrkiä ihan tosissani. Minä vain elän ihan jossain omassa maailmassani enkä kykene jostain syystä elämään ja kokemaan tätä "oikeaa" elämää. Joka tuntuu sekin täysin illuusiolta ja jotenkin epäaidolta. Näen asioiden läpi enkä vain pysty samaistumaan normaalina pidettyyn elämään. Enkä kuitenkaan saa mistään muustakaan kiinni. Tuntuu kuin mitään ei olisi olemassa ja kuitenkin vain hengitän täällä ja mietin mitä ihmettä minä täällä oikein teen.
Kommentit (45)
Kaikki on turhaa tai ainakin merkityksetöntä. Stressin ja ahdistuksen takia elämä joutaisi jo loppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä, että olen kolmekymppinen enkä ole saanut elämässäni varsinaisesti mitään luotua muuta kuin tietenkin sisäisesti prosessit ovat olleet valtavia ja muutin ihmisenä jatkuvasti. Jos jokaisen elämällä on tarkoitus, niin on selvää, että minun elämälläni on tarkoitus jatkuvasti muuttua. En siksi omista mitään, mitään materiaa ei ole tai muutakaan koska olen keskittynyt täysin sisäiseen maailmaani ulkoisen sijaan ilmeisesti. Tietenkin on erilaisia ammatteja, työpaikkoja, kaikenlaisia ulkoisia asioita ollut ja mennyt mutta ei niillä ole niin väliä. Minä en takerru niihin tai muodosta identiteettiäni etenkään nykyään oikein mihinkään ulkoiseen asiaan. Minä vain olen olemassa mutta minun on välillä vaikeus sopeutua tähän maailmaan koska se ei ole aito mutta toisaalta koettavaa olisi paljon jos se vain kiinnostaisi.
Voisin tavallaan käyttää aikaani vaikka sitten päihteisiin jos kerta kaikki on niin samantekevää tavallaan mutta koska tiedostan senkin olevan vain harhaa, täysin turhaa ja merkityksetöntä niin en vain kykene sekoittamaan päätäni. Se ei antaisi minulle mitään, entisenä addiktina aika paljon ehkä sanottu. Minusta tuntuu, että silmäni ovat avautuneet mutta se ei tunnu aina niinkään "siunaukselta" koska onhan elämä mielenkiintoista kun elää sitä tietyltä tasolta katsottuna. Enkä sano että olisin siis muiden yläpuolella, en missään nimessä vaan tarkoitan, että en pysty vain enää samaistumaan sellaiseen "normaaliin" elämään lainkaan paitsi kehollisen tarvitsevuuden kautta mutta muuten tuntuu, että elän jossain ihan eri taajuudella kun aiemmin. Tämä on aika yksinäinen polku ja hämmentäväkin. Ap
Kuulostaa siltä kuin olisit valmiiksi asemoitunut työttömäksi ja köyhäksi.
Toisaalta voi olla, että olen vain sitten oikeasti "sekaisin" mennyt ja tavallaan kadonnut sen vuoksi elämästä. Että aivoni ei vain kyenneet enempään ja minä tipuin tähän maailmaan, jossa en oikein tunnu saavan mistään kiinni. En vain ymmärrä tätä elämää ja sitten toisaalta sisälläni tuntuu, että ymmärrän ja tunnen paljon enemmän kuin mitä edes pystyn sanoin ilmaisemaan. Ap
Itsellä ongelma on vain se, että ei ole tällä hetkellä sopivaa kumppania, jonka kanssa nauttia asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä kuin olisit valmiiksi asemoitunut työttömäksi ja köyhäksi.
Hohhoijaa, sinäkin jaksat toistella asioita kuin jokin puhuva laatikko eikä sillä ole todellisuudessa mitään varsinaista sisältöä ulostulossaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä, että olen kolmekymppinen enkä ole saanut elämässäni varsinaisesti mitään luotua muuta kuin tietenkin sisäisesti prosessit ovat olleet valtavia ja muutin ihmisenä jatkuvasti. Jos jokaisen elämällä on tarkoitus, niin on selvää, että minun elämälläni on tarkoitus jatkuvasti muuttua. En siksi omista mitään, mitään materiaa ei ole tai muutakaan koska olen keskittynyt täysin sisäiseen maailmaani ulkoisen sijaan ilmeisesti. Tietenkin on erilaisia ammatteja, työpaikkoja, kaikenlaisia ulkoisia asioita ollut ja mennyt mutta ei niillä ole niin väliä. Minä en takerru niihin tai muodosta identiteettiäni etenkään nykyään oikein mihinkään ulkoiseen asiaan. Minä vain olen olemassa mutta minun on välillä vaikeus sopeutua tähän maailmaan koska se ei ole aito mutta toisaalta koettavaa olisi paljon jos se vain kiinnostaisi.
Voisin tavallaan käyttää aikaani vaikka sitten päihteisiin jos kerta kaikki on niin samantekevää tavallaan mutta koska tiedostan senkin olevan vain harhaa, täysin turhaa ja merkityksetöntä niin en vain kykene sekoittamaan päätäni. Se ei antaisi minulle mitään, entisenä addiktina aika paljon ehkä sanottu. Minusta tuntuu, että silmäni ovat avautuneet mutta se ei tunnu aina niinkään "siunaukselta" koska onhan elämä mielenkiintoista kun elää sitä tietyltä tasolta katsottuna. Enkä sano että olisin siis muiden yläpuolella, en missään nimessä vaan tarkoitan, että en pysty vain enää samaistumaan sellaiseen "normaaliin" elämään lainkaan paitsi kehollisen tarvitsevuuden kautta mutta muuten tuntuu, että elän jossain ihan eri taajuudella kun aiemmin. Tämä on aika yksinäinen polku ja hämmentäväkin. Ap
Samaistuin tekstiisi todella paljon. Koen, että sisäinen maailma on se tärkein, ja olen nyt saavuttanut vaiheen, jossa ulkoinen kiinnostaa enää hyvin vähän. En ole vielä kolmeakymmentäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä kuin olisit valmiiksi asemoitunut työttömäksi ja köyhäksi.
Hohhoijaa, sinäkin jaksat toistella asioita kuin jokin puhuva laatikko eikä sillä ole todellisuudessa mitään varsinaista sisältöä ulostulossaan. Ap
Sisältö on vertaistuessa.
Yksinäisiä eläkeläisiä ja sairaita on myös paljon. Vertaisia, jotka eivät pääse liikkumaan ja käyttämään varojaan elämiseen.
Et ole yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut liikuntaa?
Työni on hyvin fyysistä ja vapailla kun jaksan niin menen luontoon kävelemään. Metsässä voisin viettää aikaani enemmän. Metsä on sellainen paikka, jossa kaikki muu katoaa, aistin todella voimakkaana rakkauden tunteen. Se on lohduttavaa ja hyvin pakahduttavaa. Jos minun jotain pitäisi tehdä niin ehdottomasti olla luonnossa enemmän. Olin viime kesänä koko kesän luonnossa ja se oli ihaninta vuosiin. Ehkei kaupungissa asuminen muutenkaan sovi minulle. Joka tapauksessa, pitäisi lähteä pidemmälle vaellukselle kun kesä tulee. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä kuin olisit valmiiksi asemoitunut työttömäksi ja köyhäksi.
Hohhoijaa, sinäkin jaksat toistella asioita kuin jokin puhuva laatikko eikä sillä ole todellisuudessa mitään varsinaista sisältöä ulostulossaan. Ap
Sisältö on vertaistuessa.
Yksinäisiä eläkeläisiä ja sairaita on myös paljon. Vertaisia, jotka eivät pääse liikkumaan ja käyttämään varojaan elämiseen.
Et ole yksin.
???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten ihan yksyhteen kaikki paitsi että itse kokeilin elämäni sietämistä myös päihteiden avulla. Ei ollut avuksi pidemmän päälle, mutta sen pienen hetken sopivassa nousuhumalassa tuntui hyvältä ja kaikki mahdolliselta.
En oikeasti ymmärrä yhtään mikä järki elämässä on.
Samaistun. Olin nuorempana tosi aktiivinen ja koko ajan menossa. Kilpailevassa tanssiryhmässä ja monta kertaa viikossa treeneissä. Lopetin sen muutama vuosi sitten ja siitä pikkuhiljaa karsiutunut menoja toistensa perään ja tällä hetkellä minulla ei ole mitään muuta kuin pari kaveria ja miesystävä. Olen nyt kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeesus voi muuttaa elämän ihan toisenlaiseksi. Sitä voi uskon kautta päästä tekemään uusia asioita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jeesus voi muuttaa elämän ihan toisenlaiseksi. Sitä voi uskon kautta päästä tekemään uusia asioita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Tämä kiinnostaa. Millaisia asioita?
Kotonakin voi harrastaa kevyttä lukemista tai soitto äidille. Kävely. Onko alue raskas kaupunkialue. Missä luonto. Vai onko se pystymetsää. Muutto? Viekö arki voimat.
Eilen aamulla kuulin telkkarista, että ihmisellä pitäisi olla 90min viikossa merkityksellistä keskustelua ja vuorovaikutusta puolisonsa kanssa. Siihen päälle sitten tietenkin kaikki muu sosiaalinen elämä muiden ihmisten kanssa.
Jäin oikein miettimään tuota että mulla on ollut viimeisen vuoden aikana ehkä tuo 90 minuuttia keskustelua toisten ihmisten kanssa ja sekin osissa ja suurimmaksi osaksi työkkärin virkailijan kanssa.
Ei ole elämänkumppania, ei perhettä, ei ystäviä, ei kavereita eikä edes hyvänpäivän tuttuja ja tällä hetkellä ei edes työpaikkaa. Tuntuu että sekoan kohta.
Eikä mikään enää huvita vaan kaikki tuntuu niin turhalta ja tarpeettomalta. Automodella käy lenkillä ja tekee arkiset pakolliset eikä näitä parane yhtään miettiäkään, koska mitä väliä millään? Mikään ei muutu paremmaksi eikä korjaannut hyväksi vaikka sätkii ja tekee kuinka. Huominen on vaan huonompi mitä tämä päivä joka on eilistä pahempi.
Vierailija kirjoitti:
Kotonakin voi harrastaa kevyttä lukemista tai soitto äidille. Kävely. Onko alue raskas kaupunkialue. Missä luonto. Vai onko se pystymetsää. Muutto? Viekö arki voimat.
Itsellä ei ole vanhempia. Kävely on minulle jokapäiväistä. Asun onneksi kaupungin laidalla, en ydinkeskustassa vaan vähän syrjemmässä. Tuosta lähtee ihan vierestä polku metsään, jossa käyn usein. Muutto ei tällä hetkellä ole tiedossa. Arki on rauhallista. Teen töitä vain sen verran kuin tarvitsee tehdä. Tavallaan elämässäni ei ole mitään vikaa enkä jaksa siihen niin kauheasti lisätä mitään ainakaan tällä hetkellä. Minulla ei varsinaisesti edes ole mitään ongelmia mutta on ollut mukava huomata, että moni oikeasti ymmärtää mistä puhun. Se on tuonut nyt tänään hyvää mieltä kun te todella samaistutte ja nyt on menossa monella tällainen tila ilmeisesti elämässä. Kiitos kun kerrotte, että tässä ollaan monet samassa veneessä. Tavallaan me elämme samaa taajuutta läpi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonakin voi harrastaa kevyttä lukemista tai soitto äidille. Kävely. Onko alue raskas kaupunkialue. Missä luonto. Vai onko se pystymetsää. Muutto? Viekö arki voimat.
Itsellä ei ole vanhempia. Kävely on minulle jokapäiväistä. Asun onneksi kaupungin laidalla, en ydinkeskustassa vaan vähän syrjemmässä. Tuosta lähtee ihan vierestä polku metsään, jossa käyn usein. Muutto ei tällä hetkellä ole tiedossa. Arki on rauhallista. Teen töitä vain sen verran kuin tarvitsee tehdä. Tavallaan elämässäni ei ole mitään vikaa enkä jaksa siihen niin kauheasti lisätä mitään ainakaan tällä hetkellä. Minulla ei varsinaisesti edes ole mitään ongelmia mutta on ollut mukava huomata, että moni oikeasti ymmärtää mistä puhun. Se on tuonut nyt tänään hyvää mieltä kun te todella samaistutte ja nyt on menossa monella tällainen tila ilmeisesti elämässä. Kiitos kun kerrotte, että tässä ollaan monet samassa veneessä. Tavallaan me elämme samaa taajuutta läpi. Ap
Miten koet työsi? Millainen rooli sillä on elämässäsi? Rasittaako se sinua? Viekö se tilaa ajattelussasi?
Olisiko joku aihe kuitenkin, joka kiinnostaisi pitempään? Joku kirjallinen harrastus, tai oma kuntosali kotiin tms.? Uuden taidon hankkiminen vähitellen ottaen sen ohjelmistoon aina silloin, kun sattuu kiinnostamaan? Älä lannistu.