Leikkitreffien sopiminen päiväkoti-ikäiselle vaikeaa - onko tämä tällaista nykyään?

Kaikilla tuntuu olevan kalenteri niin täynnä tekemistä. Siinähän se syy. 

Monilla ei yksinkertaisesti ole jaksamista eikä aikaa. Kun lapsen kanssa pääsee päiväkotipäivän jälkeen kotiin, on edessä todennäköisesti ruoanlaittoa, kotitöitä yms. Viikonloppuisin taas halutaan viettää aikaa perheen kesken, nähdä sukulaisia/ystäviä. 

Ehkä on syytä opettaa sille lapsukaiselle, että muutkin lapset kelpaa kaveriksi, eikä vain se yksi ja ainoa. 

Huh, onneksi nuo ajat ovat kaukana takanapäin, eikä tarvitse velvollisuuden tunteesta pitää seuraa yhdellekään äidille eikä sen lapselle. 

Meidän lapsilla oli hoitokaverit, kerhokaverit, koulukaverit, harrastuskaverit, kotipihalla naapuruston lapset, kotona sisarukset, viikonloppuna ja lomilla serkut ja meidän vanhempien ystävien lapset. Vasta alakoulussa alkoi tulla niitä bestiksiä ja silloin jo pystyivät itse liikkumaan kavereiden kanssa. 

Ehkä teidänkin olisi syytä kasvattaa sosiaalisia ympyröitä, että ette olisi niin riippuvaisia vain tästä yhdestä kaverista? 

Mitkä hiton leikkitreffit??

En ole törmännyt samaan ilmiöön. Toki jos välimatka on pitkä tai hankala kulkea, niin se rajoittaa varmasti. En minäkään ehtisi kuskaamaan toiselle puolelle kaupunkia, mutta viereiseen kortteliin on helppo viedä lapsi leikkitreffeille.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä hiton leikkitreffit??

Pese suusi saippualla.

Harjoittelevatko ne lapsenne seurustelua siellä treffeillä?

Puistossa on kavereita monesti mäenlaskuun ja luisteleen.

lapsen synttäreille kutsuttiin vain saman kastin ihmisiä. lähiövuokralaisten lapset eivät ole tervetulleita.

Nämä ovat ehkä niitä hetkiä elämässä, kun olisi helpompaa ja kaikille reilumpaa etsiä omia kriteereitä täyttäviä kavereita kuin yrittää muokata toisista mieleisiään. Elämässä on toisinaan todella paljon hommaa ja muita ihmissuhteita, ja silloin päiväkoti-ikäisen raahaaminen leikkitreffeille toiselle puolelle kaupunkia ei ole ykkösjuttu.

En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta sanon, että päiväkodin myötä ainakin itselleni aukesi lopullisesti se, että on olemassa todella erilaisia ja erilaisin sosiaalisin kyvyin varustettuja pikkulasten vanhempia! Surullistahan tässä on se, että lapset näistä joutuvat kärsimään, jos omalla vanhemmalla on jotakin estoja ihmisten kohtaamisessa tai asioiden järjestämisessä.

Oma lapseni on jo alakoululainen, mutta muistan juuri noita vanhempia, joiden kanssa ei yrityksistä huolimatta saatu sovittua mitään leikkitreffejä koskaan, sillä suunnitelmista ja lupauksista huolimatta toinen äiti perui aina kaikki viime hetkellä. Oli outo tyyppi. Sitten muistan yhden perheen, joka ei ikinä sopinut mitään, vaan ilmestyi lauantaina aamulla meidän oven taakse ja kyseli seuraa leikkipuistoon tai pulkkamäkeen tai metsäretkelle. Olivat ihan kivoja ihmisiä, mutta ei me ikinä päästy mukaan, kun oli aina jo sovittu jotakin tai sitten oltiin tyyliin yöpuvussa kotona juuri heränneinä.  

Iän myötä helpottaa, kun lapset jossakin vaiheessa rupeavat sopimaan jo itsenäisesti leikkejä, ainakin pääosin. Vanhempien tukea ja apua siihen kyllä usein tarvitaan vielä kouluiässäkin.   

Joidenkin kanssa on helppo sopia ja joidenkin kanssa ei. Itse olen vähän liian laiska sopimaan leikkitreffejä mutta enemmän se on liittynyt siihen, että ei jaksaisi itse seurustella niiden vanhempien kanssa. Lisäksi useamman lapsen kanssa leikkitreffit ovat vaatineet sen, että molemmat vanhemmat ovat kotona ja toinen voi ottaa kopin sisaruksista.

Yhden perheen kanssa on jotenkin aina kiusallista vaikka lapset viihtyvät keskenään ja ehkä siksi ei ehdotella leikkitreffejä. Nyt onneksi lapsi alkaa olla sen verran iso, että voi jäädä yksin kylään, mikä varmasti helpottaa treffien sopimista. Toki joidenkin vanhempien kanssa on helppo jutella ja silloin tuleekin sovittua treffit.

Ei kutsuttu synttäreille?