Kodin siisteystaso - pidätkö kotoisasta epäjärjestyksestä

Ja vielä tuohon kodikkuusasiaan liittyen: minusta elämä saa näkyä kotona, esim. lehdet/kirjat/myslipaketti pöydällä jne., mutta silloin kun tuo kärpänen puree, niin alan hakea jokaiselle tavaralle jotain piilopaikkaa - mistä ne kuitenkin kaivetaan heti huomenna esiin.

Minusta kodikkuus taas ei vaadi epäjärjestystä tai minkään arkisten käyttöesineiden näkyvillä olemista. En todellakaan kaipaa kenkäröykkiöitä eteiseen tai keittiön tasoille kippoja, kuppeja, paistinlastoja ja maustepurkkeja. 

Asun ja elän yksin ja se, että pidän kotini siustissä kunnossa ja puhtaana on yksi tapa pitää myös omaa mielialaani kunnossa, silloinkin kun tjntuu, että halipula ja läheisyyden kaipuu iskee voimallisemmin. Mutta ei kotini siisteys toisaalta ole mikään sellainen asia, jota esim treffikumppanilleni (naiselle) tai no oikeastaan kenellekään muullekaan haluaisin korostaa tai alleviivsta, enkä tunnusta olevani nipottaja.

En pidä. Pidän siitä, että tavaraa ei ole liikaa ja kaikelle on helppo ja nopea paikka. Arki on autismina muutenkin kuormittavaa, niin on hyvä estää kodin kaaos. Jaksaa  sitten tehdä työtä ja opiskella. 

Pidän tarkasti valituista kodin esineistä. Minulle on tärkeää, värisävy, kuvio, muoto, käsituntuma, tuoksu, viimeistely, tasapainoisuus ja materiaali,  monesti mieluiten luonnonmateriaalia, mutta muovillekin on käyttötarkoituksensa, kuten sankona. Pidän siis tarpeellisuudesta, toimivuudesta ja kauneudesta.  

Omistan monia esineitä yhden, koskas olisi ongelma sekin, jos kaikkea olisi monta ja että voisi hävittää helpommin ensin yhden, sitten toisen ja luottaa, että olisi vielä kolmas, mutta missä? Kun on yksi, niin  sen löytää. Käytän värejä myös löytämiseen ja rauhoittamiseen. Kontrastit osuvat sillmiini helpoiten eli tiedän, että kännykkäni on punainen esim. 

Jos sotkuinen pöytä kertoo sotkuisesta mielestä, mistä tyhjä pöytä kertoo? 

Tykkään siisteydestä. Siivoan aina ruokailun jälkeen heti keittiön kuntoon ja pidän sen siistinä. Samoin tietysti koko asunnon. ja jos pöydillä on jotain niin. Laitan omille paikoilleen. En tykkää lehtikasoista tai lojuvista tavaroita. 

Sen verran pitää siisteydestä huolehtia, ettei hajut ja tuholaiset tule naapurien riesaksi. Muuten ei väliä miten kukin elää.

Sekaista meillä on, mutta puhtaudesta ei tingitä.

Epäjärjestys ei ole kotoisaa vaan luotaan työntävää. Kotoisuuden vastakohta. Siistissä kodissa, jossa ei ole roinaa esillä, on paljon helpompi rentoutua. Kauhistuttaa aina kuvat ihmisten kodeista joissa tasot on täynnä tavaraa ja seinustoilla epämääräisiä kasoja. Yhtensä esimerkkinä tämän päivän Hesarin juttu vanhasta yksiöstä, jossa pariskunnalla näytti oleva  yhtä aikaa muutto ja siivous kesken (ei ollut). 

En pidä. Epäjärjestys ei ole kotoisaa. Tykkään, että on siistiä.

Kun asuttiin miehen kanssa 90 neliön asunnossa, ei haitannut vaikka olisi ollut pyykkikorillinen vaatteita jossain pari viikkoa, säilykepurkkeja pöydällä odottamassa että joku jaksaa laittaa ne kaappiin, sanomalehtiä "levällään" jne. 

Mutta nyt kun asutaan 33 neliössä, en siedä epäjärjestystä yhtään. Tavaroilla on omat paikat ja ne täytyy sinne myös laittaa.

Pidän pienestä epäjärjestyksestä kyläillessä. Itseä ärsyttää mennä siisteysintoilijan luokse kylään, sillä tuntuu ettei kylässä voi edes hengittää sillä neuroottinen emännöitsijä ryntää heti pyyhkäisemään hengityksen nostattaman pölyhiukkasen pöydältä, eikä keskity nauttimaan hetkestä.

Kerran kyläillessä oli kuuma ja riisuin päälläni olleen fleecetakin vierelleni sohvalle. Meni ehkä minuutti kun emäntä huomasi ylimääräisen vaatteen ja alkoi syyllistämään puolisoaan lojuvasta vaatekappaleesta. Nolona kiikutin takkini viivana eteisen naulaan roikkumaan. Ei ollut kovin rentoa kyläilyä.

Vierailija kirjoitti:

Jos sotkuinen pöytä kertoo sotkuisesta mielestä, mistä tyhjä pöytä kertoo? 

Siitä, että kaikki on paikoillaan ja työskentelylle on vapaata tilaa.