Kiitos hakemuksestasi, saimme 320 hakemusta
Miksi edes yrittää saada töitä, tuntuu mahdottomalta :(
N53
Kommentit (60)
Tällaisena aikana voi pitää lähes siunauksena, että ikä riittää eläkkeelle. Ei tarvitse enää muuta, kuin hypätä pois yhä hullummaksi muuttuvasta työelämästä. Miten oravanpyörä pyörii minun jälkeeni, ei kiinnosta millään tavalla. Ihan voitte pitää tunkkinne, olkaa hyvät.
Alkaisikin ikä numerolla 6 ei pelkoa että enää koskaan joutuisi töihin.
Tilastollisesti Suomessa on ylivoimasesti eniten yli 55-vuotiata yrittäjiä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tulee kymmeniätuhansia yrityksiä myyntiin ja kymmeniätuhansia yritystä uhkaa lopettaminen, joista melkoinen määrä täysin terveitä valmiine asiakkuuksineen.
Väitteesi on yhtä tosi kuin vuosikymmeniä sitten väitetty työvoimapula sitten kun isot ikäluokat jäävät eläkkeelle. Pienet yritykset vain lakkaavat olemasta eikä kukaan enää muista niitä parin vuoden päästä. Jos mainitsemasi pienet yritykset valmistavat kuluttajatuotteita, ostajia ei yksinkertaisesti riitä rahapulassa. Jos yritykset valmistavat tuotteita toisille yrityksille (etenkin isoille), ne taas menevät konkurssiin, koska joku ulkomainen firma ostaa tarvittavat osat ja tuotteet Kiinasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2005 meille haki duuniin 9 ihmistä joista osalla ei ollut vaadittavaa koulutusta. Haastattelussa kävi kaksi ihmistä. Molemmat pääsivtä duuniin, toinen meni myyntiin vaikka haki tätä aivan eri alan paikkaa.Osa-aikaiset meillä oli aina yliopisto-opiskelijoita. Paikka oli siis ihan maineikas ja työstä sai palkkaa jolla eli. Tämä pk-seudulla. Nyt tyttäreni hakee duuneja, joissa on satoja hakijoita ja monella alan työkokemusta eli edes haastatteluun ei pääse. Ei muuten saa niitä "menkää siivoamaan vaikka" -paikkoja. Ne on täynnä #sensuroitu sanoja.
Ylikoulutus on vittumainen juttu.
Ei ne työpaikat kuule sillä lisäänny, että ihmiset jättää kouluttautumatta. Eikä Suomen kannata muutenkaan millään halpatuotannoilla yrittää kilpailla kiin
Nuoret alkavat jättää kouluttautumatta siksi, että näkevät koko ajan evidenssin siitä, että koulutuksesta huolimatta ei duuneja löydy. Koulutus ei ole sijoitus, vaan lottolappu.
Mitä kiinalaiseen ja intialaiseen tuotantoon tulee, siellä on massoittain aivan hyvälaatuistakin sellaista. Ja niiden tekijät kyllä koulutetullakin (halpa-)työvoimalla kilpailevat suomalaisia, kuten kaikkia muitakin vastaan
Vierailija kirjoitti:
Aika luksus. Kassoille ja varastolle on nykyään toista tuhatta hakijaa kun kerran vuodessa joku edellinen lopettaa tai sairastuu.
Tietysti on paljon hakijoita kun on neljän paikan pakkohaku.
Kaikki käsiparit töihin, kaikki käsiparit töihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika luksus. Kassoille ja varastolle on nykyään toista tuhatta hakijaa kun kerran vuodessa joku edellinen lopettaa tai sairastuu.
Tietysti on paljon hakijoita kun on neljän paikan pakkohaku.
...ja hakijoita on edelleen sama määrä, joiden joukosta valitaan.
Toisaalta paikkojahan on vähemmän kuin ilmoitetaan, sillä useampi orjavälittäjä hakee samalle työpaikalle tekijää, käytännössä täydentävät vain CV-varastoaan ja jos sattuvat sopivan löytymään, tyrkyttävät tätä ssiakkaalle, välityspalkkion kera.
Hauskana kuriositeettina, kun oma nimeni näkyi aikoinaan työpaikkailmoitusten yhteyshenkilönä, ensimmäiset soittajat jo silloin olivat rekry-yritysten ihmisiä ja jotka halusivat alkaa hakemaan meille porukkaa. Ihan ilmaiseksi :)
Vierailija kirjoitti:
Ken ei pidä työtä tekemän,sen ei pidä syötämän...töitä on jokaisen tehtävä!
Koskeeko myös 700 000 virkarälssiä ja miljoonaa kelaturistia?
Hain vuosia sitten paikkaa, jossa edellytettiin ylempää korkeakoulututkintoa. Hakijoita oli noin 100. Paikkaan valittiin naismaisteri, jolla ei ollut juuri lainkaan työkokemusta. Itselläni tohtoriopinnot olivat loppusuoralla (olen nyt väitellyt) ja runsaasti alan työkokemusta, mutta minua ei kutsuttu edes työhaastatteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipas tyhmä työnantaja, kun edes julkisesti ilmoitti haun.
Kuntatyönantajan kuuluu näin tehdä. Eri suhmuroinnit yksityisillä.
Ei kunnatkaan enää ilmoita paikkoja. Kiitos pakkohaun! Tutuille ja tiskin alta ne paikat menee.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on mahtavaa yrittää kehitellä sellainen hakemus joka loistaa muista yli 300:sta sadasta hakemuksesta ylivoimaisena.
Vaikka olisi parhain niin aina otetaan suhteiden mukaan tyyppi sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika vähältä. Baronan haetuimmissa oli 2024 säännönmukaisesti yli 1000 hakijaa per avautunut paikka. Finnairilla avautui suorittavia työtehtäviä vuoden aikana tasan yksi johon palkattiin 4 henkilöä, hakijoita oli miltei 4000.
https://www.barona.fi/barona/tiedotteet/baronan-haetuimmat-tyopaikat-20…
>varastotyöntekijän paikka
>1866 hakijaa
>niin vaan marssit töihin kuten minun nuoruudessani, ei pidä laiskotella
Elämme pellemaailmassa
Pitää olla valmis ottamaan vastaan koulutusta vastaamatontakin työtä, esim varastotyöntekijä (1866 hakijaa), kaupan kassa (2005 hakijaa) tai osa-aikainen kotisiivooja (540 hakijaa). Mikä on kun ei kelpaa muu kuin 9000 euron toimitusjohtajan paikka?
Hakeahan tietenkin aina voi, mutta jos ihan eri alalle kouluttautuneena haet esim. varastotyöntekijän tai kaupan kassan paikkaa, niin tuskinpa tulet valituksi. Sitä paikkaa kun hakee satoja sellaisiakin, joilla on siihen sopiva koulutus ja työkokemusta.
Olkiluotoon on ollut haettavana useita työpaikkoja, mutta kun on eri operaattoreiden paikkoja todellisuudessa on kyse vain yhdestä paikasta. Joku työntekijä oli siellä kerran kommentoinut näin, katsastetaan mitä on tarjolla. Ei kuitenkaan mitään paikkaa ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Olipas tyhmä työnantaja, kun edes julkisesti ilmoitti haun.
Halusi antaa mahdollisuuden muillekin kuin sukulaisille?
Kiitos kuluneesta vuodesta.
Joulukuussa maksanne tulospalkkiota 30% tavallisen kuukausipalkan suuruudesta palkan lisäksi.
Mitä olen lähipiiriä seurannut, niin usein rekrytoija ottaa yhteyttä LinkedInin kautta ja uudet työpaikat löytyvät sitä kautta.
Olen täyttänyt 50 v ja pääsin haastatteluun. Haastattelija, jonka ikä alkaa kakkosella, sanoi yleensä me ei edes haastatella ihmisiä, joilla on korkeampi koulutus, koska löhtevät heti pois, kun saavat paremman paikan.
Vastasin entisessö työpaikalka nuoret olivat 2 v ja lähtivät kilpailijalle. Mä olen työtön ja tämä on 1.n haastattelu yli puoleen vuoteen
Vaikka hakisin, en pääse enää tämän ikäisenä haastatteluun.
Sain työpaikan ja minun jälkeen palkkasit entisiä kollegoitani, samaa ikää.
Kukaan ei ole lähtenyt muualle töihin
Juuri työelämää vartenhan ihmiset maleksivat kahdeksan vuotta yliopistossa lukemassa sellaisia asioita kuin että Mona Lisa on Freudin mukaan mytologisen, arkkityyppisen, androgyynin korppikotkan kuva? Kukapa osaisi tehdä mitään hyödyllistä ilman tällaista tietoa?