HS mielipiteissä joku ehdottaa puolen vuoden suruvapaata lapsensa menettäneille

Vierailija kirjoitti:

Jääkö lehmät lypsämättä maatiloilla, kun emäntä/ isäntä on suruvapaalla? Jotain tolkkua.

Ei jää, koska kyllä ihminen on edelleen työkykyinen, mutta toki aina mukavuudenhaluinen. Jos voi jäädä köllimään sohvalle, niin toki,

Olen yrittäjä, ja minulla on vajaa 10 työntekijää. Nämä ovat isoja riskejä, jos erilaisia vapaita lisätään holtittomasti. Itselläni ei ole varaa moisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä kannata. Suru ei ole sairaus. Jos työnantaja hyväksyy, voi ottaa palkatonta lomaa. Ja miksi lapsen kuolema olisi yhtään sen traumatisoivampaa kuin vaikka puolison tai vanhemman? Ei normaaleista elämäntilanteista kuulu mitään lomia antaa.

 

Palataan asiaan, kun itse koet menetyksiä. En tosin usko että kaltaisesi mulkero edes osaa tuntea surua.

 

Olen menettänyt sekä kolmekuukautisen poikani, että sisareni ja isäni. Siitäkään huolimatta olen sitä mieltä, että työnantajan tai yhteiskunnan velvollisuus ei ole maksaa minulle palkkaa suruajan lomailusta.

Ne, jotka jäävät pois töistä, eivät "lomaile" vaan palautuvat työkykyisiksi (toivottavasti, jollekin se voi jatkua ikuisesti). Ja työkyvyttömyys on katsottu asiaksi, missä yhteiskunta tukee päivärahalla ja kuntoutustuella. 

Tietenkään kenenkään ei pidä jäädä lomailemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkö lehmät lypsämättä maatiloilla, kun emäntä/ isäntä on suruvapaalla? Jotain tolkkua.

Ei jää, koska kyllä ihminen on edelleen työkykyinen, mutta toki aina mukavuudenhaluinen. Jos voi jäädä köllimään sohvalle, niin toki,

Moni mukavuudenhaluinen haluaa täyden palkan, mikä saa liikkeelle. Päivärahalle jääminen on taloudellinen rasite. 

Minä olisin tarvinnut 4 kk katkon töihin, kun menetin läheisen, koska se aiheutti sairastumisen. En voinut ottaa vapaata, joten sinnittelin töissä. Sinnittely jatkui ja kunto huononi, kunnes kahdeksan vuoden jälkeen olinkin sitten pysyvästi työkyvytön. 

Eikö nykysysteemi ole ihan hyvä, töissä ollaan työkyvyn mukaan. Tilanteet ja olosuhteet on erilaisia, samoin ihmisen työkyky lapsen kuoleman jälkeen. Toinen pystyy palaamaan töihin muutaman viikon jälkeen ja toinen vuoden.

Voi vain kuvitella, mitä ongelmia tähän liittyisi. Entä kun lapsi ehtii juuri täyttää 18 vuotta ennen kuolemaansa? Entä aikuisen lapsen, puolison tai läheisen sisaruksen kuoleman sattuessa? Näissä tilanteissa olisi kuitenkin haettava sairauslomaa. Voi tuntua pahalta, jos oma, rakas ja läheinen, 18-vuotias lapsi kuolee, eikä suruvapaaseen ole oikeutta. Ja samaan aikaan jonkun 17-vuotiaan vanhempi, joka ei ole vuosiin, jos koskaan, tavannut lastaan, saa puolen vuoden suruvapaan rahoineen.

Vierailija kirjoitti:

Voi vain kuvitella, mitä ongelmia tähän liittyisi. Entä kun lapsi ehtii juuri täyttää 18 vuotta ennen kuolemaansa? Entä aikuisen lapsen, puolison tai läheisen sisaruksen kuoleman sattuessa? Näissä tilanteissa olisi kuitenkin haettava sairauslomaa. Voi tuntua pahalta, jos oma, rakas ja läheinen, 18-vuotias lapsi kuolee, eikä suruvapaaseen ole oikeutta. Ja samaan aikaan jonkun 17-vuotiaan vanhempi, joka ei ole vuosiin, jos koskaan, tavannut lastaan, saa puolen vuoden suruvapaan rahoineen.

No tuo kyllä on ihan aito ongelma, jos pelkkä huoltajuus riittäisi eikä edellyttäisi edes sitä, että on ollut lapsen elämässä. Eikä nyt puolta vuotta ole fiksua ilman lääkäriä muutenkaan. Mutta kantaan pitäisi olla joku oma koodinsa. Lääkärin kanssa myös arvioidaan lääkitys, kuntoutus, työkyvyn taso jne.