Selasin kaupungin tapahtumakalenteria ja kaikkea kivaa ja jännää olisi, mutta kukaan ei kutsu mukaan eikä ketään kenen kanssa mennä

Silloin kun olen ollut sinkku enkä ole saanut kaveria mukaan niin olen mennyt yksin leffaan, konsertteihin, näyttelyihin ja ihan baariinkin.

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Nyt oli hivenen huono vertaus.

Kauheeta itsesabotaasia ap harjoittaa. En nää mitään kilttiä siinä, että rajoittaa itseään noin. Päinvastoin todella julmaa itsensä kiusaamista ja henkistä pahoinpitelyä jäädä kotiin kun haluaisi mennä. Oikein kiduttaa itseään omalla yksinäisyydellään sen sijaan että hakeutuisi ihmisten seruaan. 

Julma mies itseään kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Sosiaalisuus ei ole ruokaa, jota vaan jostain ilmestyy omalle lautaselle. 

Kirjolla olevana tunnistan, että ei oo helppoa kun ei osaa sosiaalisuutta. On vaatinut hirveästi työtä että on saanut edes niitä normaaleja tuttuja ja kavereita, joita nenteillä tulee itsestään (tai paljon vähemmällä vaivalla). Mutta silti se työ on pakko tehdä jos tuloksia haluaa. 

Sama juttu kuin kehonrakennuksen kanssa. Et voi saada tuloksia, jos vaan makaat sohvalla. Täytyy nostaa pärse sohvalta ja lähtee lenkille ja salille. Vaikka se olis vaikeempaa ja vaatis ketunmoisesti enemmän tötiä kuin jollain muulla. 

Tai ruokavertaus: ensin luet reseptit ja katsot ruuanlaittovideoita, sitten meet kauppaan, ostat ainekset, pilkot ainekset, kokkaat, katat pöydän, lapat ruokaa lautaselle... ja vasta sitten sulla on ruokaa lautasella. Ihan sun oman työn tuloksena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Sosiaalisuus ei ole ruokaa, jota vaan jostain ilmestyy omalle lautaselle. 

Kirjolla olevana tunnistan, että ei oo helppoa kun ei osaa sosiaalisuutta. On vaatinut hirveästi työtä että on saanut edes niitä normaaleja tuttuja ja kavereita, joita nenteillä tulee itsestään (tai paljon vähemmällä vaivalla). Mutta

Miksi luulet ettei sitä työtä ole jo tehty vuosikymmeniä, mutta "lautanen on silti tyhjä"? On tosi ärsyttävää tuollainen väheksyminen, ihan kuin yksinäiset olisivat tyhmiä jotka vain odottaa kavereita tippuvan taivaasta.

Minäkin olen jo moneen kertaan tässä ketjussa sanonut että olen käynyt yksin vaikka missä jo vuosikymmeniä, mutta kun edes tervehdykseen ei saa vastausta niin miten ihmeessä siitä voi edetä seuraavaan vaiheeseen? Miten alat jutella ihmisille jotka eivät vastaa, tai jos vastaavat niin selkeän vastahakoisesti eivätkä ikinä ota itse aloitetta. Eihän kukaan voi jatkaa muiden häiritsemistä ja yrittää pakolla tutustua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Sosiaalisuus ei ole ruokaa, jota vaan jostain ilmestyy omalle lautaselle. 

Kirjolla olevana tunnistan, että ei oo helppoa kun ei osaa sosiaalisuutta. On vaatinut hirveästi työtä että on saanut edes niitä normaaleja tuttuja ja kavereita, joita nenteillä tulee it

Miksi luulet ettei sitä työtä ole jo tehty vuosikymmeniä, mutta "lautanen on silti tyhjä"? On tosi ärsyttävää tuollainen väheksyminen, ihan kuin yksinäiset olisivat tyhmiä jotka vain odottaa kavereita tippuvan taivaasta.

Minäkin olen jo moneen kertaan tässä ketjussa sanonut että olen käynyt yksin vaikka missä jo vuosikymmeniä, mutta kun edes tervehdykseen ei saa vastausta niin miten ihmeessä siitä voi edetä seuraavaan vaiheeseen? Miten alat jutella ihmisille jotka eivät vastaa, tai jos vastaavat niin selkeän vastahakoisesti eivätkä ikinä ota itse aloitetta. Eihän kukaan voi jatkaa muiden häiritsemistä ja yrittää pakolla tutustua. 

Mitä se työ on, mitä olet tehnyt? Ei riitä, että menee yksin jonnekin. Sulta on jäänyt se asia  etukäteen tietämättä, että suomalaiset ei tutustu tuntemattomiin vaan moikkaamalla paitsi kännissä. Silloinkaan ei kaikkien kanssa onnistu. Tässä on kaiken maailman sääntöjä, jotka nentit tietää itsestään ja kirjolla oleville ei kukaan kerro. Mutta yleissääntö on, että helpoiten tutustuu samanikäisiin ja samantyylisiin. Nuorena tutustuu helpommin. Mitä enemmän kännissä on sitä enemmän juttelee. Yleensä.

Täytyy mennä paikkoihin, joissa on järjestetty juttelua. Esim. lukupiirit on hyviä. Ensin juttelette kirjoista. On asia, josta puhua. Joku vetää tilannetta, jakaa puheenvuoroja. Helppo olla mukana, vaikka on vähän pökkelö. Sitten myöhemmin voi jutella muustakin. Pitää myös kuunnella toisia. Ei voi vaan itse puhua jos on sitä tyyppiä että lähtee selostus helposti.

Vaikee tietää mistä kiikastaa, mutta joku kirjo-tyypillinen ongelma tuossa on. Sulta jää joku kohta tekemättä/tajuamatta, minkä takia ei onnistu. Voi olla, että yrität vaan liian kylmiltä. Suurin osa tarvii jonkun yhteisen tilan ja asian ensin. Että ollaan valmiiksi "me" jostain kontekstista. Joku seura, harrastus jne. Keskustelutilaisuus... ja sit joku taju, että milloin toinen on valmis keskustelemaan. Ja se oma habitus. Tyyli, puhtaus, TUIJOTUS tai PÄLYILY. Kirjot näkyy miehissä vielä selvemmin kuin naisissa. 

Teoriassa voi kai olla niinkin että joku on täysin yksin ilman autismin kirjon piirteitä, mutta vaikee kuvitella. Todennäköisemmin ei tajua niitä piirteitä itse, jos ei ole muuten kovin voimakkaita tai haittaa elämää muilla elämänalueilla. Voi olla jopa hyödyksi muuten, niin ei tajua miten on erilainen. 

Ja siis yleensähän tuntemattomille ei vaan sanota "moi" vaan se juttelu alkaa jostain itsestäänselvästä "small talk" -asiasta. Näitä voi olla tosi vaikee keksiä. 

Mutta yleensä se kuvio menee esim. odottaessa niin, että ensin vaihdetaan jotkut small talk -fraasit, sitten ollaan joku aika hiljaa (että eihän me tässä keskustelemassa olla), ja sitten taas vaihdetaan pari sanaa jostain.  Suomalaiset ei oo hirveen puheliaita tuntemattomille, mutta joskus tuollaisia kohtaamisia tulee.

Sitten pysyvämmät tuttavuussuhteet vaatii jotain enemmän, esim. toistuvaa tapaamista ja ohjattua keskustelua jossain kontekstissa (esim. joku opintokurssi, lukupiiri, järjestöjuttu jne.). 

Selvennän vielä että TUIJOTUS tai PÄLYILY tarkoittaa, ettei toiseen katsominen vastaa sitä frekvenssiä, joka olis neurotyypilisille tavanomainen ja siten miellyttävä. Siksi on helpompaa, jos löytää toisen sopivasti kirjolla olevan, jolle se oma luonteva tapa olla sosiaalinen on ihan ok eikä mikään ihmeellinen. 

Nää on oikeesti vaikeita juttuja, koska tuollaisia neurologisia tyyppiasioita ei pysty kuin rajallisesti tietoisesti muuttamaan ja harvoin on luonteva, ja jännitys myös välittyy sille toiselle. 

Tsemppiä kaikille yksinäisille, joille ihmissuhteiden löytäminen ja luominen on vaikeaa. 

Mä just mietin jaksaisko lähtee kirjamessuille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua menemästä yksin. Sinne vain rohkeasti muiden joukkoon.

No juuri niin. Ei muita ihmisiä kiinnosta,  eivätkä he huomaa oletko siellä yksin vai jonkun kaverin/porukan kanssa.

Juuri näin. Ja jos "kaikki" muut siellä ovat seurueita, niin änkeää itsensä parin yli kolmen hengen seurueen väliin, niin kukaan ei tajua, että olet siellä yksin. Toinen seurue ajattelee automaattisesti, että kuulut toiseen seurueeseen ja toinen, että kuulut toiseen. 

oikeasti: jos kärsii yksinäisyydestä, niin hölmöintä mitä voi itselleen tehdä, on alkaa haalia vielä enemmän esteitä omalle tielleen päättämällä, että koska ei taaskaan löytynyt ystävää, niin en halua enää edes yrittää. Jos kärsii yksinäisyydestä, niin pitää vain sinnikkäästi mennä sinne missä muutkin ihmiset on (enkä ota tässä yhteysessä vastaan tekosyytä siitä, että kun on vuosikausia käynyt kaikkialla eikä kukaan halua jutella, niin alkaahan se ahdistaa eikä sitten enää mene. Sekin on valinta, että päättää olla menemättä, oli syy mikä tahansa (ja sekin on valinta, että tekeekö asialle jotain). Se ei silti tarkoita, että muut ihmiset näkevät sinut epäkelpona ystävyyteen). Suomessa ystävän saaminen vie monesti aikaa enemmän kuin vaikka jossain etelä-euroopassa, kun meillä on erityisen voimakkas itsenäisyyden ja yksin pärjäämisen kulttuuri ja osa sitten on hyviin epäluuloisia uusia tuttavuuksia kohtaan, koska menneisyydessä niistä ei ole seurannut hänelle mitään hyvää. Nämä perusrajoitteet pitää vian hyväksyä ja tajuta, että un eletään tällaisessa maassa, niin pitää sitten pelata niillä säännöillä. Ja tajuta ja muistaa sekin, että jos joku joskus torjuu seuran tai jutteluhetken, niin se ei välttämättä ole henkilökohtaista, vaan ihmisellä voi oikeasti olla silloin tarve olla hetki yksin, tai jotain muuta ajateltavaa tai vastaavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn yksin tapahtumissa. En oletakaan löytävämi uusia tuttavuuksia. Mutta se kotoa lähteminen ja muiden ihmisten näkeminen piristää. Tämänkin moni kyllä kääntää negatiiviseksi kokemukseksi. On niin kauhea katsoa seurueita, ystävyksiä tai pariskuntia. 

 

Sille ei mahda itse mitään, ettei "piristy" muiden ihmisten näkemisestä. Ei moni nälkää näkeväkään hirveästi piristy siitä että katselee muita syömässä, samalla kun oma lautanen on tyhjä. 

Sosiaalisuus ei ole ruokaa, jota vaan jostain ilmestyy omalle lautaselle. 

Kirjolla olevana tunnistan, että ei oo helppoa kun ei osaa sosiaalisuutta. On vaatinut hirveästi työtä että on saanut edes niitä normaaleja tuttuja ja kavereita, joita nenteillä tulee it

Jatkat moikkaamista, mutta älä aseta muille mitään odotuksia. Jos joku tulee valittamaan sinulle moikkaamisesta, niin pahoittelet ja sanot, että kun se tulee minulta aikalailla automaattisesti, sori, en tajunnut, että joku kokisi sen outona. Jos moikkailet koko ajan samoja ihmisiä, eivätkä he koskaan vastaa,niin lopeta moikkailu heille ja moikkaile muille. muista, että jossain tapauksissa/tilanteissa, se tilanne itse estää toiselta moikkaajan huomaamisen. 

Itse en esimerkiksi huomaa muita ihmisiä tai heidän lähestymisisään ollessani lenkillä tai kuntosalilla. Keskityn silloin siihen ja olen ns. zonessa. Sitten jos istun vaikka busspysäkillä ja selailen kännykkää kuulokkeet korvilla, niin aka usein silti huomaan kaiken ympärillä tapahtuvan - vaikkei muista siltä näytäkään. Tällaisia yksilöllisiä vaihteluita on paljon. Kuka huomaa missäkin, ta on huomaamatta. Siksi on jokseenkin turhaa alkaa selitellä itselleen, että syy on siinä ettei minusta pidetä ja antaa itsensä ahdistua lisää. Syyt voi olla oikeasti moninaisia. Siksi pitää vain olla sinnikäs. 

Minä menen nykyisin esim.konsertteihin ja näyttelyihin yksin. Entinen pieni porukkamme jonka kanssa kävimme tapahtumissa on eri syistä pois kuvioista. Nautin mennä omassa seurassani, kaikissa tapahtumissa on aina muitakin jotka tulevat yksin. Myös yksin matkustaminen on vapaata ja kivaa.

Ekstrovertin ongelmia. Jestas sentään. Kyllä olisi vaikeaa, jos pitäisi olla olemassa muiden ihmisten ehdoilla.

Hei, onhan olemassa monenlaisia yhdistyksiä, joissa saa seuraa. Ainakin pääkaupunkiseudulla on useita sinkkukerhoja ja harrasteryhmiä, joissa voi käydä silloin, kun on aikaa. Siellä voi ehdottaa toimintaa, jota tehdään yhdessä. Työväenopistoissakin on kulttuurikerhoja jms.. Siellä voi tutustua toiseen jäseneen tai jäseniin ja vaihtaa puhelinnumeroita. Näin minä olen saanut useita pitkäaikaisiakin ystäviä.