Aggressiivinen lapsi oman lapseni päiväkotiryhmässä, onko mitään tehtävissä?
Lapseni on 4-vuotias ja samassa päiväkotiryhmässä on lapsi, jota oma lapseni pelkää. Tämä hahmo on lyönyt lapseni lisäksi myös minua kun olen vienyt lastani päiväkotiin, näyttää keskisormea joka aamu ja parhaimmillaan toivottaa vielä FU sekä suomeksi että englanniksi. Hän on aikojen saatossa töninyt ja lyönyt lastani ja pari päivää sitten hän tönäisi toista lasta selkään niin lujaa, että tämä lensi lattiaan. En ole ennen ollut tällaisen asian äärellä, joten kysyn nyt täältä onko asialle tehtävissä jotain, kannattaako päiväkodin aikuisille sanoa tästä, jotta viesti ehkä menisi tämän häirikön kotiin? Vai onko tämä nyt ihan normaalia käytöstä tuon ikäisiltä? Tuo töniminen on minusta kaikkein hälyttävintä, siinä voi sattua jotain. Onko siitä apua jos sanon ryhmän opettajalle jotain? Tiedän että ovat ihan helisemässä muutenkin ja tekevät parhaansa.
Kommentit (34)
Ota itse puheeksi lapsen vanhempiin kun hakevat sitä tarhasta. Pystyt esittämään asian vaikkei yhteistä kieltä olisikaan.
Siis et ole vielä asiaan puuttunut, miksi? Itse olisin älähtänyt heti, enkä olisi miettinyt sekuntiakaan, nyt toimeksi, enne kuin tapahtuu jotain vakavampaa!
Mun lapsen eskarissa oli tyttö, joka mm. potkaisi yhtä kavereistaan päähän täysillä yms. oikeasti vaarallista. Hakkasi ja töni jatkuvasti. Me keräsimme pari perhettä yhteen ja vaadimme, että asialle tehdään jotain tai vaihdamme päiväkotia ja otamme yhteyttä paikalliseen lehteen. Oli pieni yksityinen päiväkoti, jolla ei ollut varaa menettää mainettaan, joten homma hoitui. Tyttö ei ollut edes nepsy. Oli vain hemmoteltu nuorimmainen, joka ei kestänyt yhtään, jos muut eivät tehneet niin kuin hän halusi vaan rupesi heti väkivaltaiseksi.
Päiväkodin vaihto. Tai sitten ensinnäkin raportoit tapauksesta pk johtajalle ja teet myös kunnolla selväksi hoitajille, että väkivalta lastasi kohtaan ei käy. Ja että jos vielä lyömisiä tapahtuu, niin otat yhteyttä ylimpään mahdolliseen tahoon (esim. kaupungilta tms.) eli asia tullaan käsittelemään myös sen tahon kanssa. Tässä vaiheessa hoitajat ja pk johtaja yleensä sen verran kusi sukassa, että vahtivat sinun lastasi erityisen hyvin, koska eivät halua ammatillisesta näkökulmasta katsottuna itselleen ongelmia, esim. huomautusta/varoitusta / mitä niitä onkaan. Tarvittaessa uhkailet poliisilla ja teet rikosilmoituksen. Mutta tosiaan, päiväkodin vaihto se paras vaihtoehto.
Henkilökunnan kanssa ei kannata lähteä ymmärtäväiselle linjalle "juu se Juha-marja nyt vaan on adhd-nepsy-autisti-tmv.,hänellä on vaikeaa, täytyy ymmärtää " koska sillä tavalla tavallaan annat hyväksynnän tälle väkivaltaiselle käytökselle. Ja koska olet mukava niin henkilökunta ei ota vaatimuksiasi vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ennen neuvottiin omaa lasta pamauttamaan nyrkillä turpaan niin että tuntuu ja siihen se kiusanteko usein loppuikin.
Nykyään ei kukaan voi asioille mitään, joten on vain alistuttava.
Ei neuvottu, vaan tekemään tuttavuutta ja kohdella ystävällisesti. Tuokin lapsi on sen jostain oppinut. Voi olla, että häntä kohdellaan joko kotona tai perhettä kohdellaan noin ulkona ja kaupoissa yms. Jostain sen lapsen pitää saada positiivisia kokemuksia.
Ja työntekijät eivät piittaa mitään ? Kyllä tuo jo kuulostaa aika pahalta. Kyllä sen kiusaajan on vaihdettava päiväkotia ja heti. Ei koskaan kiusattu ! Ja kunnon ryhmät on oltava. Ja paljon työntekijöitä joka ryhmässä. 1-2 ei riitä. Ja kun lapset on ulkona, niin nämä ihmiset kerääntyy usein ringiksi juoruamaan, eivätkä vahdi lapsia yhtään. Se on nyt niin, että eri ryhmät menee eri paikkaan, osa kävelylle, osa kirjaston, osa jää leikkimään, osa sisälle..sitten vaihdetaan.helppoa ! Aina on niin, että edellä menee ohjaaja ja myös takana. Ja ehkä myös vierellä. Ja niitä lapsia on vahdittava koko ajan. Ja että he ovat hiljaa, ei saa metelöidä. Mulla on vähän sama ongelma, vaikka oon jo 48- v nainen, ns töissä on kiusaajia. Ei oo omii lapsii, oon 100 % sinkku. Olen vammainen. Nyt häivyin ns töistä, jonka ainoo ero hullujen huoneeseen on puhelinnumero.ku yks akka o koko ajan joko kyttäämässä tai veke ties missä.enkä mee sinne takas enää ennen, kun tää akka on pois sieltä tai opettelee ite käyttäytyyn oikeen, eikä oo aina vaatimas mult liikoja. Ja vaan multa ! Mä siel joudun taataan ku mikäki orja.. Mut vielä, että tsemppiä sinne kaikille, joiden lapsilla on sama ongelma. Ottakaa puheeksi työntekijöiden kans kiusaaminen ! Käskekää vaik tarkkailla sitä ja sitä lasta kaiken varalta. Ja jos siel o valvontakamerat, kuten pitäisi olla sekä sisällä, että ulkona, niin niistähän näkee totuuden. Eikä siihen mitään koulutusta tarvita. Vaan silmiä ! Ja tekoja. Kun opettaa lapsille kunnon rajat jo heti, kun sinne päiväkotiin ekan kerran tulee, niin siitä sitä oppii. Ja jos lapsi osaa pukea/riisua itse, antaa hänen se tehdä. Ei ole kiirettä, ei tarvitse olla sekunnissa valmis. Kunhan siihen ei sentään kulu yli 10:ntä minuuttia.
Vanha ketju mutta pyydän neuvoa. Lapseni ryhmässä sama lapsi nyt viime aikoina kohdistanut lapseeni väkivaltaista käytöstä. Lyömistä, puremista ja raapimista. Tämä alkaa olla viikoittaista. Mitä tälle asialle voi tehdä??
Sama jatkuu ala-asteellakin, häiriköiville ja kiusaaville lapsille ei pystytä tekemään yhtään mitän. Tämän vuoksi koko koulujärjestelmä on tuhoutunut ja opettaminen lähes mahdotonta.
Oma lapseni joutunut nyt saman lapsen kiusaamaksi jatkuvasti. Päiväkoti lupasi puuttua asiaan, mutta sama meno jatkuu. Mitä minä teen
Osuipa tämä ketju silmiini ja en tiedä itkisikö vaiko nauraisi osan kommenteille. Hyvää varmasti tarkoittavat, mutta jestas miten voidaan olla kuutamolla, siis siitä vakamaailman arjesta ja kurimuksesta nykyisin (ja viimevuodet). Tulee vähän sama fiilis kuin mitä työterv.lääkärin ohjeistamisessa, että "himmaa työssäsi, älä rasita sitä raajaa" samaan aikaan, kun itse yrität selittää, että ei onnistu, juurikin mm väkivaltaisesti tai muuten oireilevien lasten vuoksi, ja puutteellisen resurssoinnin. Vai jätänkö kollegan yksin selviämään ja vetoan lääkärin sanomiseen. Eipä onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin vaihto. Tai sitten ensinnäkin raportoit tapauksesta pk johtajalle ja teet myös kunnolla selväksi hoitajille, että väkivalta lastasi kohtaan ei käy. Ja että jos vielä lyömisiä tapahtuu, niin otat yhteyttä ylimpään mahdolliseen tahoon (esim. kaupungilta tms.) eli asia tullaan käsittelemään myös sen tahon kanssa. Tässä vaiheessa hoitajat ja pk johtaja yleensä sen verran kusi sukassa, että vahtivat sinun lastasi erityisen hyvin, koska eivät halua ammatillisesta näkökulmasta katsottuna itselleen ongelmia, esim. huomautusta/varoitusta / mitä niitä onkaan. Tarvittaessa uhkailet poliisilla ja teet rikosilmoituksen. Mutta tosiaan, päiväkodin vaihto se paras vaihtoehto.
Henkilökunnan kanssa ei kannata lähteä ymmärtäväiselle linjalle "juu se Juha-marja nyt vaan on adhd-nepsy-autisti-tmv.,hänellä on vaikeaa, täytyy ymmärtää " koska sillä tavalla tavallaan annat hyväksynnän tälle väkivaltaiselle käytökselle. Ja koska olet muka
Voi apua. Eihän se nyt hoitajienkaan syytä ole jos joku lapsi käyttäytyy noin.
Vierailija kirjoitti:
Jos asiaan ei nyt puututa, niin tämä kyseinen aggressiivinen lapsi jatkaa sitten samaa menoa koulussa.
Valitettavasti näin.
Lapsenlapseni ryhmässä oli yksi väkivaltainen kiusaaja jota ei saatu kuriin ja tilanne jatkuu koulussakin. Onneksi ovat eri luokilla. Vanhemmat eivät reagoi mitenkään kun poika on "ihan kiltti" kotona
Vierailija kirjoitti:
Ja työntekijät eivät piittaa mitään ? Kyllä tuo jo kuulostaa aika pahalta. Kyllä sen kiusaajan on vaihdettava päiväkotia ja heti. Ei koskaan kiusattu ! Ja kunnon ryhmät on oltava. Ja paljon työntekijöitä joka ryhmässä. 1-2 ei riitä. Ja kun lapset on ulkona, niin nämä ihmiset kerääntyy usein ringiksi juoruamaan, eivätkä vahdi lapsia yhtään. Se on nyt niin, että eri ryhmät menee eri paikkaan, osa kävelylle, osa kirjaston, osa jää leikkimään, osa sisälle..sitten vaihdetaan.helppoa ! Aina on niin, että edellä menee ohjaaja ja myös takana. Ja ehkä myös vierellä. Ja niitä lapsia on vahdittava koko ajan. Ja että he ovat hiljaa, ei saa metelöidä. Mulla on vähän sama ongelma, vaikka oon jo 48- v nainen, ns töissä on kiusaajia. Ei oo omii lapsii, oon 100 % sinkku. Olen vammainen. Nyt häivyin ns töistä, jonka ainoo ero hullujen huoneeseen on puhelinnumero.ku yks akka o koko ajan joko kyttäämässä tai veke ties missä.enkä mee sinne tak
Miten toimit kun nykyään ei saa torua, ei saa rankaista, ei saa kurittaa ettei vaan kullanmurulle tule paha mieli!?
Entinen napakka kuri ja kunnon niska-perseote rauhoitti tuollaiset kakarat nopeasti.
Karmee pentu. Ei ole normaalia käytöstä. Kakara kuuluu erityisvalvontaan.