Millaista on olla narsistin sisarus?

Sisko kilpailee kaikessa. Heittää usein piikitteleviä kommentteja, joilla vihjaa jotain negatiivista esim. työstäni, ulkonäöstäni tai iästäni (olen häntä vanhempi). Hän ehkä menee enemmän huomiohakuisen persoonallisuuden alle. On yrittänyt flirttailla miehelleni. Matkii kiinnostuksenkohteitq ja yrittää voittaa niistä. Tapaamme harvoin, koska on niin raskasta seuraa, mutta silloin on aina todella ylivirittynyt. Vuoroin imartelee ja vuoroin dissaa. Ikinä ei ole sellaista normaalia rentoa kanssakäymistä, jossa ollaan tasavertaisia. Omakin kroppa reagoi häneen voimakkaasti ja sulkeudun hänen lähellään. En kerro elämässäni mitään muuta kuin peruskuulumisia. Ikävä tyyppi kaiken kaikkiaan. Onneksi ei tarvitse olla enempää tekemisissä.

Ihmeellistä syyttelyä ja uhriutumista.

Kyllä niillä aikuisilla, jotka eivät turvallisia rajoja lapsilleen laita on iso merkitys siinä, millaiseksi se lapsen käytös muokkautuu.

Jotenkin raukkamaista on liittoutua yhtä vastaan ja supattaa siellä omassa nurkassa. Vähän samanlaista kuin ulkopuolelle jättäminen. Semmosta tyttöjen seläntakana paskanpuhumista.

Niin kotoisasti jotkut kirjoittelee, että Narsku.

Sanoisin hänelle, että Hiirulainents.

Vierailija kirjoitti:

Meillä yksi lapsista oli äidin suosikki, ja hänestä kasvoi hyvin narsistinen. Ei ehkä umpinarsisti, mutta ainakin hyvin itsekeskeinen, määräilevä ja muita kohtaan epäempaattinen ja kateellinen. Se näkyy mm. niin, että nyt vanhempien kuoltua hänen pitäisi saada kaikki, sekä äidin suvun perintömaat että isän suvun perintömaat, ja tasapuolinen jakaminen on aivan mahdotonta. 

Äitin vika!

En minä voi nyt aikuisena puhua enkä pulahtaa, enkä vaikuttaa.

Äitin vika!

😩

😈 Voi raukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Sisko kilpailee kaikessa. Heittää usein piikitteleviä kommentteja, joilla vihjaa jotain negatiivista esim. työstäni, ulkonäöstäni tai iästäni (olen häntä vanhempi). Hän ehkä menee enemmän huomiohakuisen persoonallisuuden alle. On yrittänyt flirttailla miehelleni. Matkii kiinnostuksenkohteitq ja yrittää voittaa niistä. Tapaamme harvoin, koska on niin raskasta seuraa, mutta silloin on aina todella ylivirittynyt. Vuoroin imartelee ja vuoroin dissaa. Ikinä ei ole sellaista normaalia rentoa kanssakäymistä, jossa ollaan tasavertaisia. Omakin kroppa reagoi häneen voimakkaasti ja sulkeudun hänen lähellään. En kerro elämässäni mitään muuta kuin peruskuulumisia. Ikävä tyyppi kaiken kaikkiaan. Onneksi ei tarvitse olla enempää tekemisissä.

Kuulostaa ihan äidiltäni. Kanssakäyminen kävi niin raskaaksi, että katkaisin kaikki välit. Täysin sairasta yrittää kilpailla oman tyttärensä kanssa tämän mielenkiinnon kohteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo olikin mielenkiintoinen, että nuorin olisi useimmin narsisti. Meillä vanhin on saanut diagnoosin. Äitini oli narsistisia piirteitä paljon omaava ja hän ihaili eniten vanhinta lasta. Toki se "ihailu" ei aina niin kaunista ollut. Minun itsetuntoa hän yritti taas murtaa koko ajan. 

Mutta joo, en ole tekemisissä hänen kanssaan. Hän on aina uhri tai vaatii perusteetonta ihailua. Siskoni on myös todella aggressiivinen ja käy päälle, mutta sekin on aina muiden vika. Häntä vain käytetään hyväksi. Hän ei tee mitään puhtaasti hyvästä, vaan on aina liikkeellä hyötymistarkoituksessa. Hän myös tappalee niin, että hän etsii toisesta kaikki heikkoudet ja ampuu niihin. Todella haastava ihminen. Elämäni on helpompaa, kun en ole hänen kanssaan tekemisissä. 

Tämä. Minkä tutkimuksen mukaan nuorin olisi useimmiten narsisti? Lähteitä? Kuullostaa tyypilliseltä vanhimman selittelyltä, koska hän vanhimpana "omistaa totuuden", joka usein ei ole lainkaan koko totuutta.

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa. Narsisti tekee niin kuin itse haluaa ja vaatii muita sopeutumaan, ja jos muut eivät halua hyppiä hänen pillinsä mukaan, niin vika on muissa. Narsisti myös usein heittäytyy marttyyriksi ja uhriutuu. 

 

Läheiseni on 100% tuota.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan narsistilapsi on usein nuorin lapsi. Ovatko vanhemmat höllänneet liikaa otettaan vai mistä johtuu. 

Niinkö? Isosiskoni on ilmoitti, että hän ei mihinkään perheterapiaan tule, koska kaikki (siis tosiaan ihan kaikki) viat ovat minussa. En ollut edes ajatellut, että etsittäisiin vikoja, vaan että yritettäisiin parantaa kommunikaatiota. Myöhemmin pyörsi sanojansa niin, että voihan hän tulla terapoimaan minua terapeutin kanssa, koska minussa on niin paljon virheitä ja ongelmia. Siinä vaiheessa olin onneksi jo sen verran lukenut ja työstänyt asiaa, että tiesin että tuollaisen kanssa ei kannata mihinkään terapiaan mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat eivät uskalla nousta narsistilasta vastaan vaan päinvastoin kehuvat häntä -mikä tietysti vielä pönkittää narsistin ylivertaista kuvaa itsestään

Vanhemmat ovat kuitenkin narsistin kasvattaneet. Ei kukaan syntymässään ole narsisti. Kun vanhemmat riittävästi nostavat yhtä lasta jalustalle muiden kustannuksella, hän kasvaa uskomaan että on muita parempi. Jotta itsetunto kehittyisi terveeksi, lasta pitäisi osata kehua silloin kun on aihetta, mutta opettaa myös sietämään epäonnistumisia. Sisaruksia pitäisi myös kohdella tasapuolisesti. 

Perimän tiedetään vaikuttavan myös. 

Meillä se narsku on vanhin lapsi, keskimmäinen (minä) syntipukki ja kolmas unohdettu. Enkä tajunnut tilannetta kuin vasta 15 vuotta siitä, kun muutin pois lapsuudenkotoa.

Mutta siis: en saanut olla missään parempi. Jos olin, narsku vähätteli ja sanoi ettei tuo ole tärkeä juttu ja löysi aina jonkin virheen. Varasti kaverini ja leluni. Repi kädestä kaiken, ja esitti leikkivän sillä hetken ja hylkäsi nopeasti. Ei koskaan tehnyt yhteisiä kotitöitä, ja kun niistä alettiin maksaa palkkaa (jotta narskukin osallistuisi), teki rahakkaimmat hommat ja mulle jäi pikkurahatyöt. Käski mun kantaa reppuaan koulumatkalla, koska hän sai tarakkakyydin eikä "pystynyt" reppuaan ottamaan mukaan. Bussilta kun käveltiin kotiin, käveli niin nopeasti, että jouduin puolijuoksua tulemaan perässä (käski kulkea mukana, ettei näytä siltä, että riitelisimme). Ja tässä ne, mitkä nyt tuli heti mieleen...

Just kuuntelin podcastiä, jossa sanottiin näiden roolien syntyvän perheessä näin: meillä toinen vanhemmista on uhriutuva narsku. Ja narsku valitsee lapsistaan aina kultalapsen sillä perusteella, kuka on eniten hän kaltaisensa! Syntipukki taas on se, jolla on hiemankin omaa tahtoa ja voimaa uhmata narskua. Ja senkin kuulin, että syntipukki harvemmin muuntuu itse narsistiseksi, kultalusikoilla tämä on yleisempää (koska hänen egoaan pönkitetään). Lapsuus syntipukkina oli hirveä, mutta silti olen onnellinen: mun on paljon helpompi katkaista välit, eihän mua ole koskaan edes kaivattu perheeseen. Ja syntipukilla on se oma tahto, syvällä ja piilossa, mutta kuitenkin!

Viimeisin keissi: Kirjoitin hautajaisiin yhteiseen korttiin runon ja muistamiset ja nimemme. Hänen piti se ääneen lukea arkulla, ja luki sen eri järjestyksessä, mitä olin laittanut, eli muistamiset, runo ja nimemme. Se oli ihan eri kaava kuin muilla ja kuulosti tosi oudolta. Mutta tästä huolimatta hän halusi jopa isovanhemman arkun äärellä napauttaa minua! Ja hän on siis 40 vuotias ja vielä opettaja...

Aivan hirveältä. Katkaisin välit niihin ja nyt on huomattavasti helpompi olla.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimusten mukaan narsistilapsi on usein nuorin lapsi. Ovatko vanhemmat höllänneet liikaa otettaan vai mistä johtuu. 

Tai keskimmäinen lapsi. 

Narsistisisarus oli vanhempien ja kaikkien sukulaistenkin suosikkilapsi joka sai kaiken hyvän ja jos minä joskus sain jotain, niin narsisistisisarus oli kateellinen ja yritti kaikintavoin mitätöidä ja vaikka rikkoa tavarani kateuksissaan. Hän halusi määrätä kaiken ja sai aina kahdesta vaihtoehdosta päättää kumman hän haluaa ja minulle jäi rippeet jotka sisarus tosin yritti omia. Yritti satuttaa kaikin tavoin. Teini-iässä raapi kynsinauhat auki ja yritti potkia kengän kantapäillä polveen ja oli harmissaan kun aina osui "vain" sääriluuhun. Kun aloin seurustella, yritti sabotoida jokaisen suhteen, mutta sitten aina lallatteli toisaalta miten olen vanhapiika. Nyt aikuisenakin koen etten ansaitse mitään hyvää. Sisarus elää elämästään nauttien. Oma osansa tientenkin oli vanhemmilla jotka mahdollistivat tällaisen käytöksen.

Vierailija kirjoitti:

Narsistisisarus oli vanhempien ja kaikkien sukulaistenkin suosikkilapsi joka sai kaiken hyvän ja jos minä joskus sain jotain, niin narsisistisisarus oli kateellinen ja yritti kaikintavoin mitätöidä ja vaikka rikkoa tavarani kateuksissaan. Hän halusi määrätä kaiken ja sai aina kahdesta vaihtoehdosta päättää kumman hän haluaa ja minulle jäi rippeet jotka sisarus tosin yritti omia. Yritti satuttaa kaikin tavoin. Teini-iässä raapi kynsinauhat auki ja yritti potkia kengän kantapäillä polveen ja oli harmissaan kun aina osui "vain" sääriluuhun. Kun aloin seurustella, yritti sabotoida jokaisen suhteen, mutta sitten aina lallatteli toisaalta miten olen vanhapiika. Nyt aikuisenakin koen etten ansaitse mitään hyvää. Sisarus elää elämästään nauttien. Oma osansa tientenkin oli vanhemmilla jotka mahdollistivat tällaisen käytöksen.

Unohdin mainita miten hän haukkui ulkonäköäni ja kaikkea minussa. Muisti aina kertoa miten hän häpeää minua.

Ihan hirveätä. Ei huolehdi lapsistaan, ei suostu jättämään minua rauhaan, on tehnyt perättömiä huoli-ilmoituksia ja rikosilmoituksia minusta, on hakenut lähestymiskieltoa kahdesti( ei tietenkään saanut sitä koska itse on se joka vainoaa), levittää toinen toistaan hirveämpiä valheita minusta, on kääntänyt sukulaiset minua vastaan.

En usko että loppuu ennen kuin toinen on kuollut

Vierailija kirjoitti:

Ihan hirveätä. Ei huolehdi lapsistaan, ei suostu jättämään minua rauhaan, on tehnyt perättömiä huoli-ilmoituksia ja rikosilmoituksia minusta, on hakenut lähestymiskieltoa kahdesti( ei tietenkään saanut sitä koska itse on se joka vainoaa), levittää toinen toistaan hirveämpiä valheita minusta, on kääntänyt sukulaiset minua vastaan.

En usko että loppuu ennen kuin toinen on kuollut

Nämä narskulapset pitäisi laittaa kuriin jo pienenä. Mellastavat myös työyhteisöissä. Sairaita mieleltään kun ovat.