Minä päivänä Prismoissa on eniten punalaputettuija tuotteita?
Minulla on tapana käydä perjantaisin tai lauantaisin ruokakaupassa eikä niitä alennustuotteita ole silloin ollenkaan.
Kerran satuin menemään maanantai-iltana Prismaan ja punalaputettuja tuotteita oli paljon. Oliko sattumaa vai ei?
Prisman henkilökunta voisi vastata.
Kommentit (10)
Tämä riippuu tosi paljon kaupasta, mutta yleensä maanantait ja tiistait on olleet melko hyviä. Tänään löytyi myös yllättävän hyvin
En ole henkilökuntaa, mutta voin silti päätellä, että riippuu siitä onko tuotteita päässyt vanhentumaan vai ollaanko saatu myytyä.
Maanantaisin käyn tekemässä viikon liha- ja kanaostokset. Rahaa säästyy helposti 30-40€, kun iltaysin jälkeen lähtee 60 pinnaa pois hinnasta.
Sunnuntaina harvoin enemmän Prismassa punalaputettuja.
Poikkeus vahvistaa säännön: yksi tai kaksi kertaa ollut Prismassa sunnuntaina runsaasti punalaputettua tavaraa hylkyissä.
Onko punainen väri aatteesi. Olet Neuvostoliiton ja Putinin ystävä🔴
Joskus oli to ja su. Mutta su vaihtui la:ksi.
Sun täytyy itse käydä katsomassa, riippuu rismasta. Tuskin kuitenkaan sunnuntaina koska ihmiset käy paljon ostoksilla lauantaina.
Up