Läheinen ei näytä jaksavan enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta yksinolossa on se ettei tarvitse selitellä kenellekään jaksamattomuuttaan, epäsosiaalisuuttaan tai mitään muutakaan.

Siis yrittää olla muiden mieliksi jotakin. Elämä on ihan liian lyhyt tuollaiseen.

Puhutaan sielun pimeästä yöstä. Ainoa tapa on kulkea sen läpi, vaikka se sattuu, ei sitä pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu. Miten sen nyt nätisti sanoihin, siihen ei tarvita jotakuta joka yrittää täyttää omia tarpeitaan, auttamalla. 

Pahimpia ovat nämä, jotka esittävät ratkaisuehdoksia. Eniten minua ovat auttaneet ne joiden kuva kuuluisi tietosanakirjassa kohtaan toksinen maskuliinisuus. Juuri ne tunnemykät mörököllit, jotka eivät jauha tunteista. Ne ovat tulleet kotiini, kun olen istunut itsesäälissä sohvalla, ja olemme olleet hiljaa tai puhuneet. Emme ole puhuneet tunteista. Olemme puhuneet ihan mistä tahansa muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta yksinolossa on se ettei tarvitse selitellä kenellekään jaksamattomuuttaan, epäsosiaalisuuttaan tai mitään muutakaan.

Siis yrittää olla muiden mieliksi jotakin. Elämä on ihan liian lyhyt tuollaiseen.

Puhutaan sielun pimeästä yöstä. Ainoa tapa on kulkea sen läpi, vaikka se sattuu, ei sitä pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu. Miten sen nyt nätisti sanoihin, siihen ei tarvita jotakuta joka yrittää täyttää omia tarpeitaan, auttamalla. 

Pahimpia ovat nämä, jotka esittävät ratkaisuehdoksia. Eniten minua ovat auttaneet ne joiden kuva kuuluisi tietosanakirjassa kohtaan toksinen maskuliinisuus. Juuri ne tunnemykät mörököllit, jotka eivät jauha tunteista. Ne ovat tulleet kotiini, kun olen istunut itsesäälissä sohvalla, ja olemme olleet hiljaa tai puhuneet.

Tai ne, jotka ovat itse käyneet jossain kristallikurssilla tai sururyhmissä voimaantumassa. Mikään ei voi ärsyttää enemäpää kun vellot siellä itsesäälissä kuin se, että joku alkaa sulle lempeällä äänellä lässyttämään, Petra sinä selviät tästä. Really? Onko minulla sitten muuta vaihtoehtoa? Ihminen on yksilö ja kaikki erilaisia. Aina kuulee, sitä ettei kukaan tarjonnut sitä apua, jne. Anteeksi nyt vaan surullinen fakta mutta kukaan muu ei voi niitä sinun tunteita elää läpi ja tunteisiin ei löydy ratkaisua sormia näpsäyttämällä edes terapiassa. Yksin ei pidä toki ketään jättää vaan olla tarvittaessa saatavilla. Hiljainen olemassaolokin auttaa. Jos minä nyt haluan itseni tappaa niin se ei ole sinun vikasi. Maailma ei pyöri sinun ja sinun auttamisen ympärillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta yksinolossa on se ettei tarvitse selitellä kenellekään jaksamattomuuttaan, epäsosiaalisuuttaan tai mitään muutakaan.

Siis yrittää olla muiden mieliksi jotakin. Elämä on ihan liian lyhyt tuollaiseen.

Puhutaan sielun pimeästä yöstä. Ainoa tapa on kulkea sen läpi, vaikka se sattuu, ei sitä pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu. Miten sen nyt nätisti sanoihin, siihen ei tarvita jotakuta joka yrittää täyttää omia tarpeitaan, auttamalla. 

Pahimpia ovat nämä, jotka esittävät ratkaisuehdoksia. Eniten minua ovat auttaneet ne joiden kuva kuuluisi tietosanakirjassa kohtaan toksinen maskuliinisuus. Juuri ne tunnemykät mörököllit, jotka eivät jauha tunteista. Ne ovat tulleet kotiini, kun olen istunut itsesäälissä sohvalla, ja olemme olleet hiljaa tai puhuneet.

Terapia tai muu puheeseen perustava auttaminen oikeastaan voi saada ihmisen vellomaan viikosta toiseen jotain sellaista, mitä hänen ei tarvitsisi tehdä? Saatamme huijata itseämme alistumalla "olosuhteisiin" minusta nyt kuuluu tuntua tältä? Ajattelun muutos vaatii aina tietoisen päätöksen ja tahtoa kulkea uudella ladulla. Ehkä ap voisi näyttää uuden ladun?

Ikävä kuulla.