Fantasia, jota en ole kertonut koskaan kenellekään
Olen nelikymppinen nainen, ja usein fantasioin, että menisin rekan tai vaikka tavallisen henkilöauton kyytiin jota ajaa minua hieman vanhempi mies. Mies saisi olla vähän pulleakin, tai vähän "limainen", mutta muna olisi keskivertoa hieman suurempi tai iso.
Antaisin miehen kouria minua paidan alta ja sormettaa ajaessa, ja antaisin hänen ottaa minut miten lystäisi jossain syrjäisessä paikassa. Olisin ihan märkä ja haluaisin aina vaan lisää. Olisin vähän passiivinen kuitenkin, että tulisi fiilis että minua vain käytellään ja minut otetaan. Joskus fantasioin että mies soittaisi kaverilleen, joka tulisi myös kourimaan ja sormettamaan ja panemaan niin että oltaisiin takapenkillä ja se "alkuperäinen" mies vain ajaisi.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Minun kotipaikkakunnallani tiedettiin. Oli yksi mökki vähän sivummalla, nelikymppinen aviopari. Kaupungista tuli silloin tällöin muuan kauppias mersullaan, toi tuliaisina isännälle konjakkipullon tai mitä munkkilikööriä milloinkin, ja lähti emännän kanssa pienelle ajelulle. Tämän pikkupoikana kuulin, samoihin aikoihin, kun tuli televisiosta ensi kertaa Simpauttaja. Siinä taisi olla hieman samantyyppinen asetelma.
Voin vain kuvitella, miten valuvan märkänä emäntä aina oli odottaessaan tuon kauppiaan saapumista.
Tässäpä oiva vinkki limaisen hikisille rahtareille. Oikeudessa voi kertoa, että halusi se nainen kuitenkin, vaikka vastaan pisti periaatteesta.
Fantasioin kahdesta naisesta yhtä aikaa "kimpussani".Samoin fantasia, että vaimoani panisi toinen mies, toisella kerralla nainen. Sellaisia näen silmissäni kun vaimon kanssa seksiä harradtsn
M66
Haluain toisen pariskunnan kanssa bi-kimppaa, jossa kaikki keskenään ja yhdessä tyydyttävät toisiaan. Jokainen saisi vuorollaan kaikkia muita kolmea.
Vierailija kirjoitti:
Fantasioin kahdesta naisesta yhtä aikaa "kimpussani".Samoin fantasia, että vaimoani panisi toinen mies, toisella kerralla nainen. Sellaisia näen silmissäni kun vaimon kanssa seksiä harrastan.
M66
Mahtavia fantasioita!
Tyttöystäväni oli liftannut Suomea päästä päähän ja Euroopassakin siten, että meni rekkaparkkikselle tauolla olevilta kuskeilta kysymään, että mihis matka. Jos oikeaan suuntaan, niin seuraava kysymys, että jos saan kyydin ja tarvittaessa yöpaikan rekassa, niin voin olla nussittavana. Aina järjestyi.
Fantasiana käydä naimassa kahta tuttua sinkkunaista vuoroviikoin. Suhteessa ollessani en edes voisi ja haluaisi toteuttaa, eikä kumppani varmastikkaan haluaisi kuulla.
Toinen on vieras mies panemassa vaimoani, laukean helpommin siittä fantasioimalla jos ei nussiessa muuten meinaa tulla. Jotain vihjaillut kautta rantain tästä fantasiasta, ja tiedän ettei vaimo siittä halua kuulla, joten sitäkään en ole kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Fantasioin kahdesta naisesta yhtä aikaa "kimpussani".Samoin fantasia, että vaimoani panisi toinen mies, toisella kerralla nainen. Sellaisia näen silmissäni kun vaimon kanssa seksiä harradtsn
M66
Samat on mulla fantasiat, paitsi että olen nainen! Siihen tuo kaikki sovitettuna, niin että naiset mua hoitelis ja mies kattelis ja varmaan sitten itselleen tekis hyvää
N64
Ja mitähän se hyvä olis sun fantasiassa? Itsensä hyväilyä? Hyväilis ehkä samalla jotain niistä vieraista naisista? Tää on kokonaisuutena niin upea juttu, että mulla alkaa seisomaan...
N66
Olen siis mies!!! M66, tuo edellinen! Paineluvirhe tässä kiihkossani
M66
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fantasioin kahdesta naisesta yhtä aikaa "kimpussani".Samoin fantasia, että vaimoani panisi toinen mies, toisella kerralla nainen. Sellaisia näen silmissäni kun vaimon kanssa seksiä harradtsn
M66
Samat on mulla fantasiat, paitsi että olen nainen! Siihen tuo kaikki sovitettuna, niin että naiset mua hoitelis ja mies kattelis ja varmaan sitten itselleen tekis hyvää
N64
Komppaan sun fantasiaasi! Kestän vaimoni kanssa rakastelua vain ihanilla fantasioilla! Toisia naisia tutkimassa kroppaani, ovat häpeilemättä erilaisissa asennoissa, erilaisissa paikoissa, ei vain sängyssä.
M67