Mielenterveyspalvelut & psykologia; perustuvatko ne 'tieteeseen'?

Todetaan nyt vaikka näin, että tämänkin tieteenalan käytänteet, teoriat ja hoitomuodot ( ml. lääkkeet ) ovat jatkuvassa liikkeessä.  Onneksi en enää joudu olemaan asiakkaansa; psykoterapia meni ensikertalaisen kanssa aivan päin helvettiä - lähinnä traumatisoiduin siitä terapiasta.

Lääkkeet: ei vastetta, erikoisia sivuoireita.

Lisäyksenä tuohon tiedon kokemusperäiseen olen tullut siihen ajatukseen, että iso osa ihmissuhdealan tiedosta on siroteltuna satunnaisesti vähän sinne tänne. 

Voin avata sosiaalityön tai kasvatustieteen väitöskirjan ja ymmärtää kaiken tekstistä, jonka ydin on sanoa pitkästi, että "perheen kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen". Voin myös avata uutislehden ja lukea, miten hyväpalkkainen terapeutti kertoo, että "stressi voi aiheuttaa ahdistusta". Lisäksi koulussa pitää ehkä käydä kursseja, joissa kerrotaan tietoa siitä, miten Etelä-Karjalassa järjestettiin Ritva Vullikaisen hanke "Lapset kuntoon!" 1999 ja miten paljon rahaa siihen meni ja miten vihtorineuvos Penttinen Helsingin yliopistolta oli pitämässä puhetta 2001. Tämä ei ole kovin käytännöllistä ja universaalista tietoa, mutta tämmöistä vaaditaan opintopisteisiin. 

Voin myös avata albanian kielen oppikirjan lapsille enkä ymmärrä mitään. Ero on siinä, että albanian kielen oppikirjassa on todella tiheään kirjoitettuna tiukkaa tietoa, jota ei saa haltuunsa vain viettämällä aktiivista elämää. 

Minun mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ihmissuhdeala pyörii paljolti maalaisjärjen varassa ja moni ihminen voisi hypätä töihin, mutta ei voi tehdä sitä taloudellisista tai sosiaalisista syistä eli toisin sanoen rahaa ja aikaa ei järjesty tutkinnon suorittamista varten, jos sitä pääsee suorittamaan ollenkaan. Asiaa vielä mutkistaa se, että hoitajat ja muut ammattilaiset ovat saarnaamassa palstoilla siitä, että miten vaativaa heidän työnsä on ja osa uskoo näitä juttuja. 

Psykiatrian erikoislääkärin tutkinnossa ja tämän tämmöisessä voi sitten olla tiukkaa tietoa ja harvinaisia oppimisympäristöjä, joissa oppii syvemmin asioita, mutta psykoterapeutin koulutuksen tapaan nämä on pistetty hankalan ja kalliin muurin taakse. Kuka tahansa voi toki mennä kirjastoon, lainata terapiakirjan ja oppia enemmän kuin moni sos.työntekijä tai sairaanhoitaja oppii uransa aikana jostain asiasta, mutta ilman muodollisia lappuja ja pätevyyksiä saa vain röhönaurut naamalleen, jos yrittää hakea työtä tai väläyttää tietojaan työn ja palkan toivossa...ilmaiseksi Suomessa saa kyllä ihmisiä auttaa, kunhan välttyy tältä "asiakas on aina oikeassa" tilanteelta tai työpaikkakiusaamiselta.

-ap-

PUMP

Psykologia on tuore ja vauhdilla kehittyvä tiede. Voisi sanoa, että jos nyt valmistut psykologiksi tai psykoterapeutiksi, ovat monet oppimasi asiat jo vanhentuneita ja vailla päivittämistä. Tutkimusta syntyy hurja määrä. Mielestäni näitä tieteitä voisi verrata lääketieteeseen sata vuotta sitten.

Joo. 

Kommentti koskien palstalla esiteltyä koulupsykologipulaa ja myös osastoille pääsyn vaikeuksia koskien:

Kirjastot ja netti pullistelevat toinen toistaan hienompia kirjoja erilaisista mielenterveyden ja sielunelämän aiheista ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmat ovat julkisia. Jokainen voi käydä vuorollaan lukemassa samat artikkelit ja kirjat, joihin tutkinto-opiskelijoiden tentit perustuvat. 

Kun olet pari tenttiä tai esseetä hyväksytysti tehnyt, olet omaksunut pänttäämisen perusidean ja voit melko hyvillä mielin uskoa osaavasi oppia kirjoista myös jatkossa. 

Mihin perustuu eri palkkaluokissa olevien ammattilaisten hyvin erilainen kohtelu ja arvostus silloinkin, kun heitä erottaa vain yksi väliseinä? Entä mihin perustuu ns. maallikon ja ammattilaisen ero? Sydänkirurgiaan vaaditaan kunnon erikoistunut tiimi, oikeanlaiset hygieeniset tilat, harvinaiset ja kalliit laitteet yms. kun taas jutteluun riittää isosisän nojatuoli ja Windows 95 -Pentium ysäriltä kirjaamiseen. 

Tyypillisesti palkka- ja statuseroja perustellaan osaamisen eroilla, mikä äkkiseltään kuulostaa reilulta. Tämä on kuitenkin puutteellinen selitys. Ihmiset, jotka pääsevät opiskelemaan ja menestyvät opinnoissa voidaan karsia matemaattisen osaamisen mukaan, vaikka tätä taitoa ei enää oikeissa opinnoissa tarvita. Tämä voi perustua kapitalistisen yhteiskunnan mittaavuusvaatimuksiin ja käsitykseen siitä, että numeraalisesti vaikeammin mitattava osaaminen ei ole arvokasta. Vaikka ammattilainen siis ei tarvitsisikaan matematiikka työssään tai tietokone hoitaisi sen hänen puolestaan kymmenen kertaa paremmin, ihmisiä keskiluokkaan ja eliittiin karsiessa kuitenkin käytetään tätä lukuja ja numeroja painottavaa karsintatapaa, jotta nämä valmistuvat ammattilaiset olisivat uskollisia mittaamisen ideologialle. Perhetausta määrittää opiskeluun pääsyä edelleen paljon; koulussa huonosti pärjäävät ylemmän keskiluokan perheiden oppilaat päätyvät lopulta kovapalkkaisiin töihin perussääntönä. 

Palataksemme kirjojen maailmaan yksi näennäisesti geneettiseen lahjakkuuteen ja koulutuksen tuottamaan erilaiseen osaamiseen liittyvä ero selittyy yhtä lailla motivaatiotekijöillä, joka kätkeytyy näiden tavanomaisten tukkuselitysten alle. Vapaaehtoinen tai alemman statuksen ammattilainen voisi saada kirjoja lukemalla samat tiedot kuin palkattu tai kovapalkkaisempi ammattilainen (teknologiaa ei tarvita paljonkaan), mutta moni ei ota tätä luku-urakkaa ristikseen, koska siitä ei kuitenkaan saa palkkaa eikä puhevaltaa; se on tutkintomuurin takana. Jos pääsee puhumaan, puheet filtteröidään kovempipalkkaisen seurannan läpi ja tämä antaa taputukset selkään tai tyrmää puheet. Jos siis ammattilaispula harmittaa, psykoasioissa pitäisi siirtyä yleisen kielitutkinnon tapaiseen järjestelmään, jossa jokainen voisi osoittaa taitonsa taustoista riippumatta kaikille yhteisessä ja mieluiten nimettömässä tentissä. 

Toinen juttu, mikä tulee mieleen psykologiasta on ajatus siitä, että 'mieli' on salaperäinen ja pelottavakin asia ja on parempi, että 'maallikko' ei koske 'mieleen'. On esim. kerrottu, että psykologit ovat aikoinaan huolestuneita siitä, että terveystiedon opettajat käsittelevät 'ihmismieltä'.

Tässä narratiivissa 'mieli' on joku dynamiitin tai tiikerin kaltainen vaarallinen asia, joka voi räjähtää silmille, jos joku muu kuin psykologi tai psykiatri puhuu vaikka ahdistuksesta tai jostain muusta ja 'avaa ovia, joita ei voi sulkea'. Tämä on mielenkiintoista, koska mielellä ei ole varsinaista osoitetta ja mielen voi katsoa rakentuvan sosiaalisesti tai olevan sekoitus aivoja ja muuta vartaloa. 'Mieli' on joka tapauksessa hyvin epämääräinen käsite verrattuna esim. johonkin sisäelimeen, jota konkreettisesti hoidetaan. 

Kiintoisaa on se, että ihmisethän koko ajan puhuvat ties mistä asioista ilman sen suurempaa filtteriä, kun taas nimenomaan ammattilaiset näyttävät olevan huolissaan siitä, että he astuisivat jonkun toisen ryhmän (psykotieteilijä) reviirille puhuessaan mielestä. Ja kun puhutaan mielestä, ehkä itse asiassa puhutaankin pahasta olosta eli nyt mieltä on saatu järsittyä vähän matalammaksi, sillä perustuuhan esim. opettajan työ tietoon siitä, miten oppiminen toimii tai markkinoijan tietoon kuluttajakäyttäytymisestä. Kaikki nämä ovat ihmismieleen liittyviä asioita. Missä vaiheessa pahasta olosta tuli tämä pyhä asia ja missä vaiheessa se liitettiin mieleen tavalla, joka mahdollistaa maksimaalisen vallan psykotieteilijälle tehden hänestä taikurin ja harmaapartaisen viisaan, joka ilman opintoja osaa vastata mihin tahansa käyttäytymistä ja ajattelua koskevaan kysymykseen?

Olen monesti kysellyt, että miten se terapiakeskustelu eroaa tavallisesta keskustelusta. Siis jos tavallisten ihmisten kesken vaihdetaan näkemyksiä ja haetaan ratkaisuja, ollaan ihan fiksuja ja tervehenkisiä ihmisiä, niin millä tavalla terapiakeskustelu eroaa.

Mitään selvää eroa ei taida olla. Terapeutit itse sanovat, ettei sitä voi maallikolle selittää. Tavallisen fiksut ihmiset sanovat, ettei terapiasta saa mitään muuta kuin itsestäänselvyyksiä hoetaan. Ehkä ainoa minkä olen huomannut, että jotkut omaksuvat asiat nimenomaan silloun, kun kuulevat sen nimenomaan terapeutin sanomana. Jonkinlaista auktoriteettiuskoa kenties.

"Tiede on joko fysiikkaa, tai sitten se on postimerkkien keräilyä" - Nils Bohr

Jos psykoterapia ja psykiatria eivät ole tiedettä , niin eikö saman hoidon ajaisi yhtäläisesti esim. filosofia ja uskonnot?

Vierailija kirjoitti:

Carrl kustaa junga olii freudin oppilas. Jung alkoii viemään psykologiaa enemmän taiteellisempaan suuntaan eli alitajuntaaan.

Väärin, Freudin halu oli koko ajan tehdä psykianalyysistä varteenotettava tiede?

Ap mainitsi monta hyvää pointtia. Irsekin olen ihmetellyt tuota vapaaehtoistyön suurta määrää mt-työssä. Ja että on ihan ok, että vapaaehtoiset maallikot leikkivät psykologia, ja että sellainen on ihan virallista (ja valvomatonta) toimintaa.

Miettikääpä miten naurettavaa olisi, jos meillä olisi joka kaupungissa sähkötekniikan vertaisryhmät. Ja siellä maallikot keskenään voivottelisivat kokemiaan huonon sähköasennuksen haittoja. Ja jakaisivat toisilleen vinkkejä korjauksen kotikonsteihin.

Eihän tuollainen tulisi kuuloonkaan! Mutta mt-puolella se onkin sitten ihan ok. Ihan yhtä lailla mt-puolella pitäisi olla, että vain ammattilaiset hoitavat. Nuo vapaaehtoisjutut ovat hyvin eoämääräisiä ja ihan puoskarointiakin. Siellä moni kuvittelee olevansa "vähän kuin psykologi".

Vierailija kirjoitti:

Freud oli neurologi.

Freud oli psykiatri.

Vierailija kirjoitti:

Jos psykoterapia ja psykiatria eivät ole tiedettä , niin eikö saman hoidon ajaisi yhtäläisesti esim. filosofia ja uskonnot?

Niinhän nuo menevätkin hyvin paljon ristiin.

Vierailija kirjoitti:

Ap mainitsi monta hyvää pointtia. Irsekin olen ihmetellyt tuota vapaaehtoistyön suurta määrää mt-työssä. Ja että on ihan ok, että vapaaehtoiset maallikot leikkivät psykologia, ja että sellainen on ihan virallista (ja valvomatonta) toimintaa.

Miettikääpä miten naurettavaa olisi, jos meillä olisi joka kaupungissa sähkötekniikan vertaisryhmät. Ja siellä maallikot keskenään voivottelisivat kokemiaan huonon sähköasennuksen haittoja. Ja jakaisivat toisilleen vinkkejä korjauksen kotikonsteihin.

Eihän tuollainen tulisi kuuloonkaan! Mutta mt-puolella se onkin sitten ihan ok. Ihan yhtä lailla mt-puolella pitäisi olla, että vain ammattilaiset hoitavat. Nuo vapaaehtoisjutut ovat hyvin eoämääräisiä ja ihan puoskarointiakin. Siellä moni kuvittelee olevansa "vähän kuin psykologi".

Paitsi että psykologia kuuluu ihmistieteisiin ja ihmistieteet poikkeavat ratkaisevasti luonnontieteistä kuten tekniikasta.

Ihmistieteissä lähtökohtana on, että tutkittava kohde on samankaltainen kuin tutkija ja tutkija voi astua tutkittavan maailmaan ja jopa vaikuttaa tutkittavan toimintaan. 

Ap:n pointti oli enemmänkin pohtia valtaa, eriarvoisuutta ja sitä, miten jotkut saavat palkkaa, kun sanovat samat asiat kuin vapaaehtoinen, mutta tittelin takaa. 

Tämän ei ole tarkoitus kieltää koulutuksen ja pitemmänkin koulutuksen arvoa, vaan pohtia sitä, mitä se osaaminen tarkalleen on ja paljonko sitä suojellaan mystiikalla ja savuverhoilla. 

Psykiatristen diagnoosien yksi heikkous on, etteivät ne tavoita ongelman etiologiaa.

Joskus oire voi olla selkeä esim. psykoosi, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai melankolinen depressio.

Suurella osalla varsinkin lievemmistä mt-ongelmista kärsivillä on kehityksellisiä traumoja ja persoonallisuushäiriöitä. Osalla juuri noin, että psykologinen kehitys ei ole edennyt tavanomaisessa tahdissa, perhesuhteet patologiset, ylisukupolvisia traumoja jne. Ihminen ei sillä saavutetulla kehitystasolla ja säätelykeinoilla selviä kompleksisessa ympäristössä ja yhteisöissä.