Huoh, kauan ei niinkään odotettu armeija alkoi.
Sinne se mies tosiaan meni tänään. Vähän masentaa, varsinkin kun alle vuoden ikäinen lapsi kotona, juuri siinä iässä, että oppii kaikennäköstä. Itse en ole henkilökohtaisesti tottunut siihen, että mies on poissa noin paljon joten saa nähdä mitää tästä tulee. Ikävä on ainakin jo kova. Ja ei, mies ei ole 18. Armeijaa on lykätty 6 vuotta selkävaivojen vuoksi ja nyt lähdettiin yrittämään..
Tyhmä alotus, tiedetää. Pakko vaan saada aika kulumaan jollain tavalla.
Tietääkö kukaan saako mies esim. ylimääräisiä vapaa päiviä kotona olevan lapsen ansiosta..?
Kommentit (41)
henk. koht vapaata. Lapsen synttärit eivät oikeuta vapaaseen, eikä niitä juuri myönnetä keskellä viikkoa muuten kuin lähiomaisten hautajaisiin, pääsykokeisiin jne. ainutkertaisiin tapahtumiin. Lapsen synttäriviikonloppu ei myöskään ole peruste vapaalle, toki anoa voi, mutta jos on esim. metsäleirillä, niin ei sieltä lähdetä kynttilöitä puhaltamaan. Varusmiespalvelus on nyt ykkösasia miehesi elämässä, se kannattaa hoitaa kunnialla alta pois. Naisen näkökulmasta tietenkin lapsen pitäisi olla vanhemmilleen se tärkein asia, mutta ole joustava, selviät mainiosti puolesta vuodesta yksinkin.
Lapsen synttärit osuvat lauantaille ja revin varmasti pelihousuni jollei mies pääse viettämään lapsen 1 v synttäreitä, se on varma. Mutta eiköhän tähän totu pikku hiljaa, vaatii vaan vähän aikaa. Jos on 10 vrk vapaata, niin eikö ne tosiaa voi anoa sitten sillon kun huvittaa? Metsäleirille mies tuskin paljon joutuu kun on b-mies ja on viestintäkomppaniassa.
Kyllä ennemmin kuulostaa siltä, että olisitte juurikin 18-vuotiaita...
Anteeksi jos meille on tärkeää esikoisen ensimmäiset syntymäpäivät.
Ei se YKSIvuotias tajua minä päivänä niitä synttäreitä juhlitaan, vaikka juhlisitte viikkoa ennen tai jälkeen. Kyllä on ihmisillä ongelmat.
Ei kyse olekkaan siitä tajuaako vai ei. Vaan tärkeydestä meille. Kyllä mua harmittaa todella paljon NIINKUIN miestäkin jollei pääse varsinkaan jonkun armeijan takia tulemaan.
Av-mammat nyt ovatkin tiedostaan osa kylmiä ihmisiä, joten toisaalta en yhtään ihmettele teidän joidenkin kommentteja.
Virka-apu ja vartiojoukkue tapauksissa on vähän peli varaa, koska harvoin ihan koko yksikkö on vartiovuorossa.
Tämä riippuu ihan yksiköstä. Esimerkiksi viestikomppaniat on yleensä niin pieniä, että käytännössä koko yksikkö on valmiudessa.
samanlailla ne b-miehet mettässä on. Palvelu vain kevyempää. 6 kuukauden miehet on helposti 10 viikkoa mettässä siis viikot, viikonloppuja intillä ei juuri ole varaa enää pitää.
Käytännössä suurin osa viikonlopuista on vapaata. Muutama mettäleiri ja vartiojoukkue pois siinäpä se.
Nykyään armeija on melko höveli perheellisille, toki palvelus intokin vaikuttaa. Jos tekee mitä täytyy eikä jatkuvasti yritä lusmuilla niin kapiaisetkin on mukavempia.Tuo muksun synttärit on kyllä arpapeliä. Jos mettä leiri osuu niin sit se osuu. Virka-apu ja vartiojoukkue tapauksissa on vähän peli varaa, koska harvoin ihan koko yksikkö on vartiovuorossa.
Mutta kaikenkaikkiaan toi on ihan omasta asenteesta kiinni. Jos hommaan lähtee vittu vittu asenteella niin koko aika on yhtä vittua. Kannattaa muistaa, että moni on työn takia enemmän pois kotoa ja intti on kovasti väliaikaista. Puoli vuotta on kuitenkin suht lyhyt aika.
Kiitän tästä kommentista. Olen kovasti yrittänyt asennoitua siihen, että nyt se tulee sitte hoidettua kun sinne menee, mutta taidan tarvita vielä muutaman viikon totuttelua, sitten uskoisin, että ajatus armeijasta kuullostaa paremmalta. Mies on ehdottomasti asennoitunut armeijaan paremmin kuin minä. Tottakai häntä harmitti, mutta pakko sen on suorittaa ja yrittää tosiaan viihtyä siellä ilman mutinoita. Kaikille se ei vaan ole yhtä helppoa esim. mulle.

ja niitä metsäreissuja oli oikeasti aika paljon vähemmän kun vaikkapa veljelläni, joka oli sotilaspoliisi. Oma mieheni oli kirjuri ja se oli ilmiesesti helppoa hommaa: teki töitä varuskunnan toimistossa ja vältti niistä vähistä metsäöistä vielä muutaman. B-miehen on myös melko helppo päästä puolella vuodella, ei ne AUK:iin sellaisia rampoja halua.
Tsemppiä sinne. Ei ollut inttileskeys mukavaa aikaa, vaikka olinkin silloin 18-vuotias ja lapseton. Voin vain kuvitella, mitä se sinulla on.

kasarmilla palvelus loppuu päivälliseen eli käytännössä klo 17 mennessä (kapiaisten työaika on normaali 8 tuntia eikä ylitöitä ole varaa maksaa).
Iltaloman aikana voi poistua kasarmialueelta paluu yleensä klo 21 mennessä. Kuinka lähellä asutte? Urheilijat saavat anoa pidennettyä iltavapaata eli klo 24 asti jolloin ehtii käydä kauempanakin treeneissä.
Veikkaan että kerran kaksi viikossa pidennetyn saa myös kun menee tapaamaan lastaan. Veikkaisin että oma lapsi on yhtä tärkeä kuin urheilijoiden treenitkin...
Pidennetyt on kuitenkin vahvasti komppanian päällikön päätettävissä eli hyvä palvelus auttaa asiaa kummasti.
[/quote]

Kiitän taas tästäkin kommentista. Ja tsemppaamisesta! Mielellään kuulisin enemmänkin sellaisten ihmisten kommentteja kenellä sattuu olemaan samanlaista kokemusta.

Asutaan 80 kilsan päässä. Ei sinänsä eihän se ole kuin tunnin ajomatka, mut ei sitä joka päivä voi lähteä ajamaan. Varsinkaan kun menen töihin niin sillon vielä vähemmän. Kyllä se mies nyt ainakin lupasi hoitaa armeijan kunnialla läpi. Yrittää cooperinkin juosta hyvin, jos selkä kestää. On kuitenkin nuorempana harrastanut juoksua ja ollut hyvä siinäkin. Välilevy kuitenkin petti selästä ja se "harrastus" oli sitten siinä.
Iltaloman aikana voi poistua kasarmialueelta paluu yleensä klo 21 mennessä. Kuinka lähellä asutte? Urheilijat saavat anoa pidennettyä iltavapaata eli klo 24 asti jolloin ehtii käydä kauempanakin treeneissä.
Tuo on ihan varuskunnasta kiinni. Pidennettyjä iltavapaita voivat saada muutkin kuin urheilijat. Esimerkiksi Mikkelissä ne pidennetyt vapaat lopettiin yleisenä käytäntönä muutaman accidentin jälkeen, mutta se ei ole valtakunnallinen käytäntö.
mun mies kans lähti porin prikaatiin maanantaina, ja tää on ollut niin raskasta. tottunut siihen että se toinen on siinä vieressä ja nyt onkin poissa. tänään siellä oli ilmotettu että suurin osa on sen 12 kk siellä. se ei kuullosta lainkaan mukavalta. silmät päästä on porattu, huomenna ne ei varmaan aukee ollenkaan kun on niin turvonneet :/ nyt vloppuna on tosiaankin se omaisten vierailu ja sit seuraavana vloppuna pääsee kotio.
Jos mies on silloin kiinni, niin se on kiinni. Saat repiä vaikka alushoususi, ei se siitä miksikään muutu.
Millä tavalla sieltä muka tosta noin vain pääsee pois jos haluaa?
Siinä vaiheessa kun isketään rynkky kouraan on hyvä hetki kertoa miten tekisi mieli ampua ihmisiä. Heleppoa kuin heinänteko. ;)
Ei vaan...mutta siis aika käsittämätöntä että aikuinen(?) nainen ei millään meinaa kestää sitä että mies on puoli vuotta armeijassa. Ei hyvää päivää...
Voisi kuvitella, että mies pääsee lomille lapsen synttäreille. Täällä on nyt joku fanaatikko hääräämässä, älä ap huolehdi etukäteen lomista. Todennäköisesti mies alkaa päästä joka viikonloppu lomalle alkuaikojen jälkeen lukuunottamatta joitain poikkeustapauksia, kuten leirejä ja vastaavia.
Aika hurahtaa ohi huomaamatta, ja tärkeintä on pitää arkirutiinit ja touhua yllä kotona ja elämässä muutenkin. Kyllä se siitä, tiedän kokemuksesta! Vaikkei lasta meillä tuolloin ollutkaan, kun mieheni oli armeijassa. Puoli vuotta palveli ja siitä selvittiin!
Kännykkä sai olla lähes aina mukana, lomia oli ainakin joka toinen viikonloppu, nyt keväällä oli kahteen otteeseen yli viikon lomilla. Paljon kuntsareita ja lomia kertyi.
Vuoden oli intissä ja ilmeisen hyvin viihtyi, pärjäsi hyvin, kun kunto kohdillaan ja tarkkuusammuntaa harrastanut vuosia.
jos munkin mieheni häipyisi puoleksi vuodeksi...
Voinko vaatia sen käymään armeijan uudelleen?
Iltaloman aikana voi poistua kasarmialueelta paluu yleensä klo 21 mennessä. Kuinka lähellä asutte? Urheilijat saavat anoa pidennettyä iltavapaata eli klo 24 asti jolloin ehtii käydä kauempanakin treeneissä.
Tuo on ihan varuskunnasta kiinni. Pidennettyjä iltavapaita voivat saada muutkin kuin urheilijat. Esimerkiksi Mikkelissä ne pidennetyt vapaat lopettiin yleisenä käytäntönä muutaman accidentin jälkeen, mutta se ei ole valtakunnallinen käytäntö.
parolassa keskiviikko oli kaikille yleinen iltalomapäivä (pidennetty) mutta sit alko tuleen liikaa ongelmia kun vaunukuskit oli torstai aamuna krapulassa eikä tankkia oikein sovi ajaa krapulahöyryissä... Yleiset iltalomat lopetettiin mutta ei se mitenkään vaikuttanut anottuihin iltalomiin, koska jos hölmöilit niin se loppu sit siihen.
Kyllä kaikissa varuskunnissa edelleen saa anomalla pidennetyn iltaloman...
että palvelusaika on AINA 362pv kunnes toisin määrätään. AUKiin pääsee ja on pakotettukin B-miehiä, se ei ole mikään este. Ja sinne AUKiin tosiaan pakotetaan ihmisiä, jos ei ole tarpeeksi vapaaehtoisia, ainoastaan RUK on täysin vapaaehtoinen. Luultavasti mies selviää kuudella kuukaudella, mutta pidä nyt ainakin mielen sopukassa 9-12kk palveluskin. Ikinä ei voi tietää ja sitten vasta vituttaakin, kun selviää, että mies irtoaa vasta 2010 heinäkuussa.
jos munkin mieheni häipyisi puoleksi vuodeksi...
Voinko vaatia sen käymään armeijan uudelleen?
ilman paluulippua
sillä edellytyksellä, ettei se myisi huutonetissä meidän omaisuutta sitä ennen...
samanlailla ne b-miehet mettässä on. Palvelu vain kevyempää. 6 kuukauden miehet on helposti 10 viikkoa mettässä siis viikot, viikonloppuja intillä ei juuri ole varaa enää pitää.
Käytännössä suurin osa viikonlopuista on vapaata. Muutama mettäleiri ja vartiojoukkue pois siinäpä se.
Nykyään armeija on melko höveli perheellisille, toki palvelus intokin vaikuttaa. Jos tekee mitä täytyy eikä jatkuvasti yritä lusmuilla niin kapiaisetkin on mukavempia.
Tuo muksun synttärit on kyllä arpapeliä. Jos mettä leiri osuu niin sit se osuu. Virka-apu ja vartiojoukkue tapauksissa on vähän peli varaa, koska harvoin ihan koko yksikkö on vartiovuorossa.