Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?
Minä vierastan esimerkiksi sitä, että 90-luvulla mallit olivat kauniiita, ja nykyisin eivät.
Silloin myös naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Nykyisin on vähän niin sun näin.
Pop-musiikki on nykyisin autotunetettua sontaa.
Muuta?
Kommentit (2707)
Vierailija kirjoitti:
Vierastan yltiöpäistä kaiken pääkenossa ymmärtämistä, kaiken toksisen kulttuurin ja vaarallisten ilmiöiden ja maailmanenon hyväksymistä.
Vierastan sitä että nykyään lähtökohtaisesti valtion päättävät tahot syytää meidän rahat maailmalle muiden auttamiseen mutta osa omasta kansasta jää heitteille ja eriarvoisuus kasvaa kasvamistaan eikä muka kukaan voi asialle mitään.
Narsistinen käyttäytyminen ja yksilökeskeisyyden arvostaminen on kasvanut huomattavasti
Tämä on niin totta. Miksi ihmeessä äänestitte vastuuttomat valtaan. Edellinen hallitus leikkasi näitä turhia kehitysapuja satoja miljoonia ja käyttivät sen rahan mielummin omiin kansalaisiin.
En todellakaan ymmärrä millä logiikalla saadaan kehitysapu järkeiltyä. Hukataan yli miljardi vuosittain kehitysmaiden eliitin elättämiseen kuten asia kaikessa karmeudessaan on.
Ranska pumppasi Seko Sekon aikana 40 miljardia euroa Kongoon. Sattumalta hänellä on 40 miljardin HENKILÖKOHTAINEN omaisuus kiinteistössä Ranskassa.
Nämä tarinat varmistavat, että en koskaan äänestä punavihreitä ja holtitonta rahanjakoa. Kehitysmaiden lisäksi hallitus pumppaa rahojamme ALIVEROTTAVIIN maihin kuten Italiaan, Espanjaan ja Kreikkaan.
Vierastan sitä, että nuoret ovat toisaalta kovin paljon järkevämpiä kuin 90-luvut nuoret, mutta toisaalta kuulee kuinka mielenterveysongelmat ym. ovat lisääntyneet. Tekisi mieli sanoa että ottakaa rennosti hyvät ihmiset! Ei kaiken tarvitse olla niin tip top vielä parikymppisenä.
Ja tätä aihetta sivuaa myös se, että välillä surettaa kuinka nuorilta on kadonnut anarkismi ja idealismi, tärkeämpää on merkkilaukku ja oikeanlainen Iphone.
Nykykulttuurissa ärsyttää myös juuri nämä someinfluensserit jotka lähinnä mainostavat erilaisia tuotteita ja/tai esittelevät photoshopattua itseään. Kuinka tyhjänpäiväistä hommaa!
Myös tämä kulttuurinen omiminen on mennyt aika hulluksi, että joku hiustyyli on nyt sitten loukkaavaa...
Onhan tietenkin moni asia paremmin kuin 90-luvulla, mutta tuo materian ja ulkonäön korostaminen on kyllä mennyt liiallisuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sellainen ylenmääräinen "herkkyys". Ei kestetä mitään, jos kuullaan ruma sana niin romahdetaan. Resilienssin puute.
Pumpulissa kasvaminen, eli melkein mikä vaan poikittainen sana on romahduksen paikka. Ei siis olla totuttu ottamaan minkäänlaista kritiikkiä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierastan yltiöpäistä kaiken pääkenossa ymmärtämistä, kaiken toksisen kulttuurin ja vaarallisten ilmiöiden ja maailmanenon hyväksymistä.
Vierastan sitä että nykyään lähtökohtaisesti valtion päättävät tahot syytää meidän rahat maailmalle muiden auttamiseen mutta osa omasta kansasta jää heitteille ja eriarvoisuus kasvaa kasvamistaan eikä muka kukaan voi asialle mitään.
Narsistinen käyttäytyminen ja yksilökeskeisyyden arvostaminen on kasvanut huomattavasti
Tämä on niin totta. Miksi ihmeessä äänestitte vastuuttomat valtaan. Edellinen hallitus leikkasi näitä turhia kehitysapuja satoja miljoonia ja käyttivät sen rahan mielummin omiin kansalaisiin.
En todellakaan ymmärrä millä logiikalla saadaan kehitysapu järkeiltyä. Hukataan yli miljardi vuosittain kehitysmaiden eliitin elättämiseen kuten asia kaikessa karmeudessaan on.
Ranska pumppasi Seko Sekon aikana 40 miljardia euroa Kongoon. Sattumalta hänellä on 40 miljardin HENKILÖKOHTAINEN omaisuus kiinteistössä Ranskassa.
Nämä tarinat varmistavat, että en koskaan äänestä punavihreitä ja holtitonta rahanjakoa. Kehitysmaiden lisäksi hallitus pumppaa rahojamme ALIVEROTTAVIIN maihin kuten Italiaan, Espanjaan ja Kreikkaan.
Viimeiseen kappaleeseen asti oli yläpeukutettavaa. Mutta tosiasia on, että Kokoomus on ollut kaikkein EU-myönteisin puolue ja se rahan pumppaaminen EU:n ja noihin aliverottaviin maihin ei tule ainakaan heille olemaan mikään ongelma.

Ainakin kokoomus, keskusta ja vihreät ovat boikotoitavia puolueita!!!
Kyllä nyt joutuu Keski-ikäinen vihervassari täti sanomaan, että wokettaminen. Huoh.
nettiporno, mainosporno, somejulkkisporno, nuorten pornopukeutuminen tissit esillä, persetrikoot ym.
Ruokaakin mainostetaan alastomuudella esim. Arlan ruokakermaa jossa äijät polkee muka paljain persein pyörillä, Ava- kanavan flirttimuijat mainoskatkolla jne.
Kukaan ei osaa sanoa Kiitos
Jospa joku luulee että se on kirosana?
Jos sanot ei kohteliaasti, niin he uskovat että se tarkoittaa 'kyllä mutta vain jos vielä jaksat vaatia'
Ei on vain ei huutokilpailun jälkeen
Moraalin löystymistä. Sitä, että mitään ei enää hävetä...tämä ns. tosi-TV sisältää lähinnä julkisesti nylkyttämistä, alkoholin kanssa läträämistä ja oman tyhmyytensä mainostamista. Ja sitten tällä perusteella tullaan julkkiksiksi ja riekutaan joka ohjelmassa täytteenä.
Seksiin liittyvät asiat on jostain syystä pakko rääpiä yksityiskohtaisesti joka paikassa. Surffaat vaikka yhdelläkin tv-kanavalla, niin eipä jää mikää anatomian kohta epäselväksi. Seksistä on häviämässä se hieno salaperäisyyden huntu, mitä siinä oli ennen vanhaan.
Vierailija kirjoitti:
nettiporno, mainosporno, somejulkkisporno, nuorten pornopukeutuminen tissit esillä, persetrikoot ym.
Ruokaakin mainostetaan alastomuudella esim. Arlan ruokakermaa jossa äijät polkee muka paljain persein pyörillä, Ava- kanavan flirttimuijat mainoskatkolla jne.
Joskus miettii tehdäänkö tätä ironisesti vai onko nää ihan tosissaan.
Jotenkin vitsi vaan väljähtynyt ajat sitten.
Loukkaantumisen tarvetta. Toisten puolesta loukkaannutaan ihan varmuuden vuoksi.
Vanhojen asioiden paheksunta. Voi voi jos jossain kohta sata vuotta vanhassa leffassa on ollut black face tai joku kiinalainen on esitetty liian stereotyyppisesti. Melkein saa nuorikin moisesta kauhistuksesta alkaa kaivella nitropurkkia trendikkäästi kierrätysmateriaalista valmistetusta käsilaukusta.
Juuri tämä woke/cancel-kulttuuri.
Sitä esiintyi ennen lähinnä kouluissa, kun pikkutytöt päättivät, että hei! ei leikitä ton yhden kanssa, ei puhuta sille vaan ollaan kuin se olisi pelkkää ilmaa ja levitetään siitä ilkeitä juoruja Nauretaan sille ja katsotaan että kaikki inhoo sitä.
Tämä "toksinen feminiinisyys" on nyt sitten ihan valtavirtaa julkisilla aikuisilla toimijoilla. Ennen tätä olisi paheksuttu ja canceloitua olisi pidetty uhrina. Nykyään canceloijat ovat "uhreja".
Ennen sukupuoli oli pelkkää biologiaa: oli xx ja xy- kromosomit. Oli toki feminiinisiä miehiä, jotka meikkas ja käytti koruja ja maskuliinisia naisia, mutta se oli ihan hyväksyttyä, olla feminiininen mies ja maskuliininen nainen.
Myös yliopistossa sua olisi katsottu vähän "hitaasti", jos sä olisit alkanut "tärisemään" ja riehumaan, että mä haluun "safe spacen", missä mun ei tarvii kuunnella mitää triggeröivää. Mä hajoon!
Ennen luettiin "Romeo ja Julia" jo yläasteella, eikä kukaan ahdistunut.
En tiedä kuin sumeasti mitä edes tarkoitetaan woke/cancel-kulttuurilla, enkä todellakaan viitsi googlettaa. Koko käsitteitä ei edes ollut ihan lähimenneisyydessä, ja hyvin on pärjätty ilmankin. Turhaa vouhkaamista, juuri sitä, mikä ei nykypäivässä enää kiinnosta eikä maistu. En ole, enkä ole koskaan ollutkaan rasisti tai kenenkään kiusaaja tai sortaja, kukaan normaalilla moraalilla ja tavoilla varustettu ihminen ei ole. En pidä siitä, että ihmisiä syyllistetään kaikesta.
Ihannoin tosiaan jollain tapaa ja jossain määrin menneitä vuosikymmeniä. Vaikka kehitys kulkee, se ei aina tapahdu parempaan suuntaan.
Ennen lapsille opetettiin, että kaikki ihmiset, ihonväriin katsomatta, ovat arvokkaita ja kaikkia pitää kohdella reilusti ja hyvin. Ihonväri on biologinen ominaisuus, kuten siniset silmät tai pisamat. Lapsia opetettiin olemaan "värisokeita".
Nyt sitten, ihonväri pitää "tiedostaa". Pitää tiedostaa oma ihonvärinsä "valkoisena etuoikeutettuna" ja nähdä musta luokkatoverinsa "uhrina".
Ennen ei olisi sallittu tällaista "pe*rseilyä" että moni kulttuurinen nuoriso jengi pieksee lapsia ja vie takinkin päältä. Ennen ei ollut mitään "suojavärejä", jonka turvin olisi saattanut uhriutua ja vääntää uhrista pahiksen tyyliin: etuoikeutettu maitonaama.
Ennen etuoikeutettu merkitsi eri asiaa kuin nykyään: olit etuoikeutettu jos iskä oli töissä karkkikaupassa, jos tapasit jonkin kuuluisuuden ym.
Nykyään "etuoikeutettu" merkitsee, että sun mielipiteelläsi ei ole väliä ja sun pitää olla hiljaa, kun "uhri" puhuu.
Yksi tiivistävä uutinen:
"Uimavalvojien mitta täyttyi lasten vaarallisesta pelleilystä Vantaan uimarannoilla "Osa vanhemmista jopa puolustelee lastensa huonoa käytöstä"
Rantavastaava on huomannut muutoksen joidenkin lasten asenteessa. Auktoriteettia ei kunnioiteta enää lainkaan. Myös vanhempien asenteessa on parantamisen varaa.
Tänään 7:35 | Päivitetty tänään 8:51
Vantaan rantavastaava Elisa Latvasto-Hyvärisellä on surullisia uutisia.
Esiteini-ikäisten lasten käytös Vantaan uimarannoilla on mennyt huonoon suuntaan.
Latvasto-Hyvärinen lisää, ettei toteamus koske kaikkia esiteini-ikäisiä. Häiriöitä aiheuttavat niin Kuusijärvellä kuin Vetokannaksella yksittäiset porukat.
Rantavastaava kertoo kurittomasta käytöksestä ja uimavalvojien työn häirinnästä.
Laitureilta esimerkiksi hypitään muiden niskaan tai huudellaan vedestä uimavalvojille: "Mä hukun, mikset sä tee mitään?".
Ongelmana on Latvasto-Hyvärisen mukaan se, etteivät muut paikallaolijat välttämättä tiedä kyseisen lapsen tai nuoren jatkaneen samaa huutelua säännöllisesti jo viikkoja.
Pahimmassa tapauksessa siinä voi vaarantua toisen ihmisen henki.
Rantavalvoja toki puuttuu häiriökäyttäytymiseen, mutta resursseja ei voi käyttää yksittäistapauksiin. Rannalla on useita satoja muitakin ihmisiä, ja häiriköinti vaarantaa kaikkien turvallisuuden.

Pitkään uimavalvontatyötä tehnyt Latvasto-Hyvärinen on huomannut ison muutoksen joidenkin lasten asenteessa.
Auktoriteettia ei kunnioiteta enää lainkaan. Minun nuoruudessani saatettiin hölmöillä uimarannalla vaikkapa hyppimällä pommihyppyjä kavereiden viereen, mutta se lopetettiin heti aikuisen puututtua siihen. Nykyään käytökseen puuttuminen ei auta. Puuttuja saa osakseen todella rumaa puhetta.
Latvasto-Hyvärinen muistuttaa, että huoltajat ovat vastuussa lapsistaan, vaikka eivät itse olisi mukana rannalla,
Hän hämmästelee joidenkin vanhempien suhtautumista.
Osa vanhemmista jopa puolustelee lastensa huonoa käytöstä. Vanhemmat kertovat lapsilleen usein heidän oikeuksistaan, mutta onhan jokaisella kansalaisella edelleen myös yhteiskunnallisia velvollisuuksia sekä vastuuta omasta käytöksestään."
Pidän oikeastaan kaikkea moderneja länsimaalaisia arvoja enemmän tai vähemmän vastenmielisinä. Moderneista länsimaalaisista arvoista ei olla mitään rakennettu minkäänsortin kestävälle pohjalle, vaan kaikki on lyhytnäköistä, hedonismin maksimointiin tähtäävää suoranaista myrkkyä. Kaikenlainen itsensä kehittäminen ja asioiden pitkäjänteinen pohtiminen nähdään haitallisena ääriajatteluna.
Pinnallinen elämäntapa ja alakulttuurien katoaminen. Reaktiovideot ym. sonta. Sometus, seksin tyrkyttäminen joka tuutista.
Ja rock-keikkojen puhelinmeret... Todistaa, että suurta osaa yleisöstä ei kiinnosta artistin musiikki ja esiintyminen pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tiivistävä uutinen:
"Uimavalvojien mitta täyttyi lasten vaarallisesta pelleilystä Vantaan uimarannoilla "Osa vanhemmista jopa puolustelee lastensa huonoa käytöstä"Rantavastaava on huomannut muutoksen joidenkin lasten asenteessa. Auktoriteettia ei kunnioiteta enää lainkaan. Myös vanhempien asenteessa on parantamisen varaa.
Tänään 7:35 | Päivitetty tänään 8:51
Vantaan rantavastaava Elisa Latvasto-Hyvärisellä on surullisia uutisia.
Esiteini-ikäisten lasten käytös Vantaan uimarannoilla on mennyt huonoon suuntaan.
Latvasto-Hyvärinen lisää, ettei toteamus koske kaikkia esiteini-ikäisiä. Häiriöitä aiheuttavat niin Kuusijärvellä kuin Vetokannaksella yksittäiset porukat.
Rantavastaava kertoo kurittomasta käytöksestä ja uimavalvojien työn häirinnästä.
Laitureilta esimerkiksi hypitään muiden niskaan tai huudellaan vedestä uimavalvojille: "Mä hukun, mikset sä tee mitään?".
Ongelmana on Latvasto-Hyvärisen mukaan se, etteivät muut paikallaolijat välttämättä tiedä kyseisen lapsen tai nuoren jatkaneen samaa huutelua säännöllisesti jo viikkoja.
Pahimmassa tapauksessa siinä voi vaarantua toisen ihmisen henki.
Rantavalvoja toki puuttuu häiriökäyttäytymiseen, mutta resursseja ei voi käyttää yksittäistapauksiin. Rannalla on useita satoja muitakin ihmisiä, ja häiriköinti vaarantaa kaikkien turvallisuuden.
Pahimmassa tapauksessa siinä voi vaarantua toisen ihmisen henki.
Pitkään uimavalvontatyötä tehnyt Latvasto-Hyvärinen on huomannut ison muutoksen joidenkin lasten asenteessa.
Auktoriteettia ei kunnioiteta enää lainkaan. Minun nuoruudessani saatettiin hölmöillä uimarannalla vaikkapa hyppimällä pommihyppyjä kavereiden viereen, mutta se lopetettiin heti aikuisen puututtua siihen. Nykyään käytökseen puuttuminen ei auta. Puuttuja saa osakseen todella rumaa puhetta.
Latvasto-Hyvärinen muistuttaa, että huoltajat ovat vastuussa lapsistaan, vaikka eivät itse olisi mukana rannalla,
Hän hämmästelee joidenkin vanhempien suhtautumista.
Osa vanhemmista jopa puolustelee lastensa huonoa käytöstä. Vanhemmat kertovat lapsilleen usein heidän oikeuksistaan, mutta onhan jokaisella kansalaisella edelleen myös yhteiskunnallisia velvollisuuksia sekä vastuuta omasta käytöksestään."
Juuri tämä ja vanhemmat vielä kehtaavat puolustella idioottikakaroitaan ja tuollaisia löytyy joka pikkukylästä. HÄPEÄ pitäisi saada takaisin, häpeä käytöksestä.
Vellominen omissa mielentiloissa. Jatkuvaa avautumista milloin mistä. Tarutettu se nuoriin, joista osalle tytöistä se on suorastaan trendi olla ahdistunut ja tietysti porukalla ollaan yhtäkkiä kaikki sukupuolenkin kanssa sekaisin. Lopettakaa aikuiset ihmiset tämä huuto. Te tuhoatte älykkäiden nuorten psyyken sillä!