Onko lapsilla pakko olla harrastuksia?

Joo, eivät varmaan ole ammattilaisia, mutta niinpä vaan saavat kymmenet ellei sadat tuhannet lapset liikkumaan ja nauttimaan siitä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, säällä kuin säällä, ja edullisesti, jotta lapsen osallistuminen ei jää rahasta kiinni. Kiitos vaan arvostuksesta - no, lasten liikunnan riemu ja kehittyminen ovat parasta kiitosta. Onneksi näitä vapaaehtoisraatajia edelleen tästä maasta löytyy. Heissä on sekä loistotyyppejä että onnettomia tapauksia, kuten myös "palkkavalmentajissa". Olen todella kiitollinen omien lasteni valmentajille niistä sadoista palkattomista tunneista, jotka he ovat lasten eteen uhranneet. Kaltaisesi vanhemmat voivat etsiä sitten kalliiden maksujen seurat, ja nro 20:n kaltaisten kannattaisi pysyä pois kentän laidalta pilaamasta lasten iloa. :) Toivottavasti olette molemmat provoja, tosielämässä en ole kaltaisiinne törmännyt lasten kymmenen harrastusvuoden aikana.

Mikä saa sinut pohtimaan että onko _pakko_?

Itse mietin, että mikä on meidän perheelle sopiva ja mukava tapa elää. 

Mieti sinäkin samaa teidän perheen kohdalla :) Jos lapsi haluaa jonkun harrastuksen, niin olisiko sinne pääsy mahdollista toteuttaa?

Ei tarvi olla pikkulapsilla, voihan sitä käydä perheenä uimassa, retkeillä jne. Mun lapsella ei ole ollut ja hyvin on menestynyt koulussa. 

90-luvulla harrastaminen tarkoitti mm. piirtämistä, lukemista, uimahallissa uimista (kerran pari kuussa) ja pyöräily kavereiden kanssa. Tämä ajatus harrastamisesta jonakin aikuisten ohjaamana jopa useita kertoja viikossa toistuvana suoritusaktiviteettina on tosi tuore keksintö. Pidän tuosta 90-luvun asenteesta enemmän.

Ei todellakaan tarvitse, jos perhe tekee vaikka yhdessä vapaa-aikana muutakin kun makoilee kotona katsomassa televisiota tai pelaamassa tietokonepelejä. Me käydään koirien kanssa lenkillä, teatterissa, elokuvissa, uimassa, laskettelemassa, pelaamassa tennistä ja pienoisgolfia, matkustellaan ym. Olen todella tyytyväinen, kun olen vierestä seurannut naapurien "junnujääkiekkoelämää". Mitään muuta ei perheen vapaa-aikaan juuri mahdu kun harjoituksia ja pelejä. Myös esim. joulu- ja kesälomalla. Kuten tuossa joku aikaisemminkin mainitsi, en voi ymmärtää tällaista harrastuksen mukaan ohjelmoitua elämää. Lapsilla ei oikeasti näytä olevan aikaa mihinkään muuhun kun  kiekkoon. Koulukin on sivuosassa.

Kysyn siis siksi, koska julkisuudessa usein samaistetaan harrastamattomuus syrjäytymiseen. En kylläkään tajua miten säbä tai ringette viisi kertaa viikossa ehkäisee syrjäytymistä. Olisin kuitenkin aivan raato jos joutuisin kaiken muun jälkeen vielä raahamaan lapsia ympäri kyliä joka jumalan ilta. Eikö sillä yhdessä perheenä rauhoittumisella, illallisen syömisellä yhdessä ja keskustelulla ja ihan vain yhteisellä hengailullakin ole arvoa? ap

Kysyn siis siksi, koska julkisuudessa usein samaistetaan harrastamattomuus syrjäytymiseen. En kylläkään tajua miten säbä tai ringette viisi kertaa viikossa ehkäisee syrjäytymistä. Olisin kuitenkin aivan raato jos joutuisin kaiken muun jälkeen vielä raahamaan lapsia ympäri kyliä joka jumalan ilta. Eikö sillä yhdessä perheenä rauhoittumisella, illallisen syömisellä yhdessä ja keskustelulla ja ihan vain yhteisellä hengailullakin ole arvoa? ap

Riippuu lapsesta ja perheestä, ei ole pakko. Ymmärrän kyllä näitä huolia, että mitä lapset sitten murkkuiässä tekevät, mutta jos lapsi oppii viihtymään kotona ja keksimään siellä mielekästä tekemistä (uutispommi: kotona voi tehdä muutakin kuin tuijottaa telkkaria ja pelata pleikkaa), niin ei se taito välttämättä mihinkään katoa. Toki jotain liikuntaa kannattaa olla, mutta kyllä mekin nuorina vaihdoimme ulkoleikit kävelyyn ja pyöräilyyn, ei sen tarvitse sen kummempaa olla. (Myöhemmin aloitin jumpan.) Jos ajattelee ohjattua liikuntaharrastusta, joka ei vie paljon aikaa (esim. yksi ilta viikossa), niin joka tapauksessa sen oheen täytyy kehitellä arkiliikuntaa. Minäkin peräänkuulutan tätä "vanhaa" ajatusta, että harrastaa voi kotonakin: lukea, piirtää, keräillä jotain tms. Ei kaiken tarvitse olla ohjattua, missä joku sanoo lapselle, mitä nyt tehdään.

Toivottavasti sitten myös puuhaatte lasten kanssa jotain (uimista, ulkoilua, liikuntaa ym.) Helposti vaan käy niin, että aina on kiire eikä lapsille ja yhdessäololle ole aikaa.

Ja ajattele millaista teillä on sitten kun lapset ovat teini-ikäisiä. Tässä vaiheessa lapsia on enää vaikea saada innostumaan liikunnasta ja huolestuttavan monet lapset ovat ylipainoisia ja pelaavat vaan kaiket päivät.

Meillä on periaate, että jokaisella lapsella on oltava vähintään yksi liikunnallinen harrastus. Lisäksi yhdessä perheenä käydään uimassa, luistelemassa, laskettelemassa, ym. Mitä milloinkin. Ja juuri sitä silmällä pitäen, että myös teineinä ja nuorina aikuisina ymmärtäisivät liikunnan merkityksen. Varsinkin siinä kohtaa kun päihteet tulevat kuvioon, niin ne nuoret jotka eivät koskaan harrasta mitään yksin eikä vanhempien kanssa, ovat huomattavasti alttiimpia ryyppäämään ja muitakin aineita kokeilemaan.

Minulla ei ollut harrastuksia ja minusta tuli kananpersetukkainen wt-mamma. Mieheni vanhemmat eivät vieneet häntä harrastuksiin, joten hänestä tuli munia raapiva narsisti. Lastemme nimet ovat Janette, Mirco ja Jare. Joten päätelkääpä siitä, kannattaako lapsille keksiä harrastuksia.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 19:49"]

90-luvulla harrastaminen tarkoitti mm. piirtämistä, lukemista, uimahallissa uimista (kerran pari kuussa) ja pyöräily kavereiden kanssa. Tämä ajatus harrastamisesta jonakin aikuisten ohjaamana jopa useita kertoja viikossa toistuvana suoritusaktiviteettina on tosi tuore keksintö. Pidän tuosta 90-luvun asenteesta enemmän.

[/quote]

Samoin 70-luvulla. Silloin juostiin kavereiden kans ulkona ja tehtiin maatilalla töitäkin. Eli en ole ikinä harrastanut juoksua tai mitään muuta ohjattua liikuntaa, silti juoksin aika vastikään paremman 10km tuloksen, kuin moni nuorempi, jota on kuskattu liikuntaharrastuksissa.

Sehän se mättää nykynuorison kunnossa juuri, että autolla viedään harrastukseen. Sitten tunti liikuntaa ja taas autolla kotiin. Toki näin saa tehdä. Mutta kun mietitään, miksi esim. kestävyysjuoksun ja muun urheilun tulokset ovat heikentyneet, johtuu se juuri tästä. Ennen pyöräiltiin kavereiden kans naapurikylän kentälle, pelattiin pesäpalloa tai yleisurheiltiin ja pyöräiltiin takaisin. Iltaisin juostiin tuntikausia metsissä hippaa ja piilosta ja kaikkea muuta. Peruskunto kasvoi vahvaksi.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 20:55"]

Toivottavasti sitten myös puuhaatte lasten kanssa jotain (uimista, ulkoilua, liikuntaa ym.) Helposti vaan käy niin, että aina on kiire eikä lapsille ja yhdessäololle ole aikaa.

Ja ajattele millaista teillä on sitten kun lapset ovat teini-ikäisiä. Tässä vaiheessa lapsia on enää vaikea saada innostumaan liikunnasta ja huolestuttavan monet lapset ovat ylipainoisia ja pelaavat vaan kaiket päivät.

Meillä on periaate, että jokaisella lapsella on oltava vähintään yksi liikunnallinen harrastus. Lisäksi yhdessä perheenä käydään uimassa, luistelemassa, laskettelemassa, ym. Mitä milloinkin. Ja juuri sitä silmällä pitäen, että myös teineinä ja nuorina aikuisina ymmärtäisivät liikunnan merkityksen. Varsinkin siinä kohtaa kun päihteet tulevat kuvioon, niin ne nuoret jotka eivät koskaan harrasta mitään yksin eikä vanhempien kanssa, ovat huomattavasti alttiimpia ryyppäämään ja muitakin aineita kokeilemaan.

[/quote]

Näkisitpä jääkiekkopojat leireillä :)

Nuuskaa ja kaljaa menee enemmän, kuin moni mamma voisi kuvitellakaan.

Sama ilmiö on myös sähly yms. porukoissa.

Lapseni ovat kaikki liikunnallisia vaikka eivät mihinkään liikuntaseuroihin kuulukaan. Pojat pelaavat kaiket kesät jalitsua kavereiden kanssa ja talvet luistelevat. Tyttö tykkää uimisesta ja seinäkiipeilystä.

Minulla oli liikaa harrastuksia. Olin lapsi 80-luvulla. Soitin viulua, lauloin kuorossa ja soolona, tanssin balettia. Minusta tuli ahdistuneisuushäiriöinen panikoija joka epäonnistuu aina kaikessa ja stressaa pienistä.

Minulla oli lapsena ja nuorena paljon harrastuksia, nykykriteereillä ei yhtään. Eli nelosen kanssa aika lailla samaa mieltä.

Meidän lapset on ohjattu kouluikäisinä liikunnan pariin, koen, että on hyvä opettaa lapsia liikkumaan. Varsinkin teini-iässä, kun ei tule enää normaalia pihalla olemista ja perheen kanssa harrastamista, on riski, että teini lihoo ja jää makaamaan kotiin.

Meillä on siis kouluikäisillä ollut sääntö, että vähintään yksi liikuntaharrastus/lapsi, lajin saa valita itse. Lajia saa myös vaihtaa, mutta aina yksi kausi on käytävä sitä samaa lajia. Jokaiselle on löytynyt laji, jota ovat harrastaneet vuosia. Nyt vasta teininä vanhin lopetti pitkäaikaisen harrastuksensa, mutta löysi uuden mieluisan lajin.Tuon ikäistä ei voi enää "pakottaa" harrastamaan liikuntaa, mutta kun on oppinut vuosia treenaamaan monta kertaa viikossa, ei teinille ollut edes vaihtoehto lopettaa kaikki liikunta.

Toki tuosta liikuntasäännöstä olisi ollut pakko joustaa, jos lapsi ei yksinkertaisesti olisi kiinnostunut/kykenevä liikuntaharrastuksiin, mutta meillä ovat kaikki liikkuneet aina mielellään. 

Muita harrastuksia on saanut harrastaa oman tahtonsa mukaan. Vuosia on kuskattu lapsia lähes joka päivä jonnekin, mutta en koe sen olleen menetys kenellekään. Itse olen lähellä töissä eli työmatkoihin ei mene aikaa ja mies on osallistunut myös mikäli on töiltään pystynyt. Mitään stressiä ei meillä kuskaukset ole aiheuttaneet, ja lapsilla on aina ollut riittävästi aikaa olla kavereiden kanssa ja levätä. 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 20:50"]

Kysyn siis siksi, koska julkisuudessa usein samaistetaan harrastamattomuus syrjäytymiseen. En kylläkään tajua miten säbä tai ringette viisi kertaa viikossa ehkäisee syrjäytymistä. Olisin kuitenkin aivan raato jos joutuisin kaiken muun jälkeen vielä raahamaan lapsia ympäri kyliä joka jumalan ilta. Eikö sillä yhdessä perheenä rauhoittumisella, illallisen syömisellä yhdessä ja keskustelulla ja ihan vain yhteisellä hengailullakin ole arvoa? ap

[/quote]

Jos lapset eivät harrasta, ja lisäksi itse olette köyhiä/työttömiä saatte kyllä opettajien herätteestä soussutantat kiinnostumaan itsestänne hyvin helposti. Sittenhän ei tarvita kuin että jollakulla siinä päässä on "huolta" perheestä/lapsista, niin pääsevät lastensuojeluilmoituksella tutkimaan tilanteenne. Niinhän tuo normaalisti pelaa.

Itsellä tehty melkein joka lapsesta ilmoitus kun on ollut "huolta lasten ja perheen päräjäämisestä" työttömyyden takia, lisäksi mm. siitä, että yhdellä lapsella rikkonaiset vaatteet koulussa, kun sattui koulumatkalla kaatumaan polkupyörällä.

Ilmoitukset todettu kaikki aiheettomiksi, mutta aina nämä lasten harrastukset nostettu esiin ja todettu, että niihin periaatteessa saa tukea sossusta, paitsi että ei saa, muuten kuin alkamalla lastensuojelun asiakkaaksi. Ilmaisia "harrastuksia" ovat mm. eri seurakuntien yms. kesäleirit, joista saatiin esite, ja jotka olivat jo kaikki täynnä.

Miten säbä ja ringette 5 kertaa viikossa ehköisee syrjäytymistä?

Hauska kysymys. Eihän työttömillä teetettävät joutavuudetkaan oikeasti ehkäise mitään syrjäytymistä. Syrjäytyminen on palkallsten töitten puutteesta aihetuvaa mahdollisuuksien kaventumista, enkä minä kyllä ymmärrä, miten syrjäytymistä estää seurustelu muiden persaukisten työttömien ja palkattomien orjatöiden tarjoajien kanssa jossain työpajalla.

Itse asiassa syrjäytyämistä ehkäiseekin parhaiten se, että onnistuu pysymään pois sosiaalitanttojen silmätikun asemasta.

mulla oli lapsena lukuisia harrastuksia, ihan ohjattua toimintaa ja yhteensä harrastuskertoja 4-7 viikossa. Harrastuksiin liittyi esiintymisiä, suorituksia, tutkintoja ja kilpailuja. En uupunut vaan nautin niistä. Osa on jatkunut tavalla tai toisella vielä aikuisena. Opin paljon ja kerrytin arvokkaita kokemuksia, joita en olisi saanut vain perheen kesken puuhatessa. Omatkin lapseni harrastavat. Mutta eihän se mikään pakko ole. Tutkitusti kuitenkin esim. musiikki- ja tanssiharrastukset kehittävät lapsen aivoja.

 Täysin lapsi- ja perhekohtainen juttu. Meillä mol.lapset harrastaneet jalkapalloa 4-vuotiaasta. Treenejä aluksi 1 krt/vko, nyt 3-4 (lapset 11 ja 13). Koko ajan olemme sanoneet, että lopettaa saa heti kun haluaa, ei toki kesken kilpailukauden. Mutta niin kauan kuin haluatte jatkaa, me kuskaamme, maksamme ja organisoimme nurisematta. Jalis on iso perheen yhteinen juttu, olemme myös valmentajana ja joukkueenjohtajana mukana hommissa. Ollaan tutustuttu mahtavasti kavereiden vanhempiin, saatu upeita elämyksiä pelireissuilla, turnausmatkoilla, talkoissa, juhlissa... ja nautittu joka hetkestä, paitsi niistä, jolloin vanhemmat valittavat jostain vapaaehtoistyönä järjestetystä jutusta, joka meni heidän mielestään vikaan. - Sanoisin, että kannattaa kokeilla jotain harrastusta, jos lasta kiinnostaa ja hän kysyy, pääsisikö sinne. Ainahan sen voi lopettaa sitten. Jääkiekko lienee harrastuksista sitovin ja yksi kalleimpia.

Ei ole pakko. Mulla oli lapsena aivan liikaa harrastuksia joihin vanhemmat pakottivat: pianon soitto, klarinetin soitto ja tähän päälle musiikkiopiston teoriatunnit, partio ja kuviskerho. Ratsastus oli ainoa harrastus, jota itse halusin. Se oli viikonloppuna ja se jäikin aina väliin, jos perheemme teki jotain muuta.

Älä pakota lastasi harrastusrumbaan. Jokin kiva koulun kerho tai vastaava voisi toki olla kiva ja tietysti jos lastasi kiinnostaa - tarjoa vaihtoehtoja. Isommat lapset osaavat ite kulkea harrastuksiinda