Narsistiäitien tyttäret!

vaikka muutin kauas (600km), äiti soittelee päivittäin useamman kerran, vaikka olen 32v ja perheellinen, välienkatkaisu ei vaan onnistu, ja syyllistämis- ja uhriutumistaidoillaan sai mut jo pienenä niin syyllisyysherkäksi,etten usko siitä ikinä paranevani.

en ole saanut omaa elämää vieläkään vaikka muutin kauas (600km), äiti soittelee päivittäin useamman kerran, vaikka olen 32v ja perheellinen, välienkatkaisu ei vaan onnistu, ja syyllistämis- ja uhriutumistaidoillaan sai mut jo pienenä niin syyllisyysherkäksi,etten usko siitä ikinä paranevani.

Se on kyllä lähes mahdotonta, tiedän! Oletko sinä saanut voimaa sanoa äidillesi että lakkaa soittelemasta niin usein? Taikka että et vastaisi puhelimeen/vaihtaisit numeron?

Minä olen aina haaveillut lähdöstä kauas ulkomaille. Saisin siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: rakastan vieraita kulttuureja/en pidä Suomesta ja pääsisin eroon suvusta. :)

muu ei auttanut, ja toden totta voin sanoa että yritin kaikkeni, yritin vuosien ajan. Mutta viimein oli pakko valita säilytänkö oman fyysisen ja henkisen terveyteni (ja jaksan hoitaa oman perheeni), vai annanko äitini murentaa itseni (ja jätänkö lapset hunningolle sairastumalla itse).



Välien poikkaisu on raskas päätös sekin, ja surutyötä olen tehnyt jo 6 vuotta, tavallaan pitää surra sekä se että ei ole koskaan äitiä ollutkaan (sellaista rakastavaa, tukevaa ja "oikeaa" äitiä) ja samalla pitää surra että äitiä ei enää ole (tavallaan "kuollut").



Ja nyt sitten sellaiset normaalien rakastavien äitien lapset olkaa ystävällisesti hiljaa, älkääkä tulko kommentoimaan että "miten voit laittaa välit poikki, sehän on sentään ÄITISI".



Sellainen ei ole äiti, joka antaa puolison hakata lastaan vauvasta alkaen, joka hakkaa ja lyö itse, joka vain haukkuu, nälvii, pilkkaa ja ivaa, joka vain arvostelee ja kritisoi.



Äitini ei ole IKINÄ sanonut yhtäkään kaunista tai positiivista asiaa mistään. Olen kohta 40v, ja enpä ole koskaan kuullut että vanhempani olisivat sanoneet että olen rakas, tärkeä tai ihana. He vain eivät osaa muuta kuin haukkua, sättiä, nälviä ja v***uilla.



Sanomattakin lienee selvää että äitini ei ollut tipan vertaa kiinnostunut olemaan mummo, ei ole vaivautunut näkemään lapsiani kuin yhden kerran - ja silloinkin sukujuhlissa minuutin verran jaksoi teeskennellä kiinnostunutta.

en ole saanut omaa elämää vieläkään vaikka muutin kauas (600km), äiti soittelee päivittäin useamman kerran, vaikka olen 32v ja perheellinen, välienkatkaisu ei vaan onnistu, ja syyllistämis- ja uhriutumistaidoillaan sai mut jo pienenä niin syyllisyysherkäksi,etten usko siitä ikinä paranevani.

Se on kyllä lähes mahdotonta, tiedän! Oletko sinä saanut voimaa sanoa äidillesi että lakkaa soittelemasta niin usein? Taikka että et vastaisi puhelimeen/vaihtaisit numeron? Minä olen aina haaveillut lähdöstä kauas ulkomaille. Saisin siinä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: rakastan vieraita kulttuureja/en pidä Suomesta ja pääsisin eroon suvusta. :)

miten hänet "heitetään pois kun märkä rätti kun ei enää tarvita, vaikka on kaikkensa mun eteen aina tehnyt..".. ja joka kerta saanut mut syyllistymään ja pyytämään lopulta anteeksi hänen mielen pahoittamista. Numeron vaihtamista/vastaamattomuutta en uskalla edes harkita, siskoni teki niin ja "huolestunut äiti" soitti poliisille asti kun ei saanut häntä kiinni. Eniten rassaa kun mun mies ei ymmärrä/jaksais tätä kuviota yhtään,itse kun on normaalista perheestä :/ -2-

eikä kertaakaan sanonut että rakastaa minua.



-ap

Kyllä ne rakastaa, omalla tavallaan, eivät vain osaa sanoa. Älkää jääkö tähän kiinni vaan rakastakaa itse itseänne.

eikä kertaakaan sanonut että rakastaa minua. -ap

Numeron vaihtamista/vastaamattomuutta en uskalla edes harkita, siskoni teki niin ja "huolestunut äiti" soitti poliisille asti kun ei saanut häntä kiinni.

Luultavasti ne poliisit tajusivat melko pian että se äiti on häiriintynyt. Heillä on varmasti kokemusta vastaavista tapauksista.

vastasin jo yllä eli olen se jolla välit poikki äitiin jo vuosia. Äitini on tehnyt erittäin selväksi että rakastaa vain isääni (puoliso on kaikkein tärkein ja rakkain, lapset vain menköön siinä sivussa) ja toisekseen on sanonut lukuisia kertoja että olin vahinko, joka pilasi hänen elämän, minut olisi pitänyt abortoida, olisi pitänyt tappaa vauvana, olisi pitänyt antaa lastenkotiin pois.



Kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan. Se on ihan väärä myytti ja sitä ei saisi hokea! NORMAALIT tunne-elämältään tasapainoiset äidit rakastavat, mutta sairaat ja luonnevikaiset eivät välttämättä pysty tai osaa.



Ja tosiaan minuakaan ei ole äiti koskaan pitänyt sylissä, halannut, suukottanut, sanonut mitään nättiä, silittänyt tukkaa, tai edes lohduttanut jos on sattunut pipisti. Äitiä ei vaan kiinnostanut.

Kyllä ne rakastaa, omalla tavallaan, eivät vain osaa sanoa. Älkää jääkö tähän kiinni vaan rakastakaa itse itseänne.

eikä kertaakaan sanonut että rakastaa minua. -ap

Minua rakastaa itse Jeesus Kristus.

-ap

Olen huomannut että narsistin vastapari jää usein kiinni elämässään siihen että toinen on narsisti ja paha. Eikö vain voi mennä eteenpäin ja jättää sen pyöriskelyn ja itsesäälin ja toisen mustamaalauksen?



Anna toisen olla sellainen kun on ja opi huolehtimaan ja välittämään itsestäsi.

Minä rakastan itseäni yhtä paljon kuin lähimmäistäni.



-ap

Anna toisen olla sellainen kun on ja opi huolehtimaan ja välittämään itsestäsi.

siksi aloitus. Narsisti tekee kaikkensa tuhotakseen toisen elämän. Jos hän ei itse pääse käsiksi, niin hän laittaa muita ihmisiä asialleen.

Minun äitini käyttää siskojani ja isääni, ja muitakin sukulaisia ja ystäviään. Niitä riittää. Eli ollakseni täysin rauhassa minun pitäisi katkaista välit koko sukuun.

mietit tekojen motiiveja ja yhden sairaan ihmisen vaikutusta siihen, olet narsistin koukussa.



Jos se vaatii koko suvun välien katkaisemista, niin sitten se vaatii. Tai sitten otat jonkun puoliratkaisun, jos sellainen onnistuu. Mutta silloinkin joka kerta kun huomaat ajattelevasi äitiäsi niin nipistä itseäsi kädestä ja koita siirtää ajatukset muualle. Ei koske minua.



Yritä poistaa hänet niin hyvin kuin mahdollista elämästäsi. Onnea!

etäisyyttä kun toinen lapsemme syntyi, huonosti onnistui. Vasta viime syksystä asti välit poikki ja nyt vasta tuntuu, että minulla on hyvä olla :) Se kaikki vuosien haukkuminen, vaatiminen, valittaminen, syyllistäminen, paskan jauhaminen yms. on takana. Vihdoin alan nauttia omasta elämästä, omasta perheestä, työstäni, osaamisestani. Lähes 30 vuotta sitä paskaa kestikin. (Ja joo, äitini on pelmahtanut työpaikalleni toiseen kaupunkiin, koska en ole vastannut puhelimeen..)

joka kerta kun huomaat ajattelevasi äitiäsi niin nipistä itseäsi kädestä ja koita siirtää ajatukset muualle. Ei koske minua.

olin hänelle ilmaa koko lapsuuden.Äiti ei ostanut lahjoja,vaatteita (käytin serkun vanhoja),herkkuja ei edes kunnon ruokaa. Olin alipainoinen ja arka koko lapsuuden ja nuoruuden.

Kun lähdin kotoa 16 vuotiaana äiti ei koskaan soitellut eikä kysellyt. Kävin lapsuudenkodissa 18 vuotiaana viimeksi enkä enää sen jälkeen. Äiti ei kysellyt mitä tein. Kertoi vain että vastapäätä taloa on rakennettu uusi omakotitalo (kiinnostavaa).Siinä kaikki.Sanoi että älä enää käy.

Ei ole ollut koskaan riitoja.Äitini ei ole köyhä ollenkaan vaan pikemminkin äveriäs perittyään isäni.Isäni menetin jo aivan pienenä.

Siis onko tällainen ihminen narsisti? Voiko joku vastata. Kiitos.

Mulle on vasta hiljattain selvinnyt, että äitini ei ole vain pahuuden ruumiillistuma, vaan hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö Voi ku olisin saanut tietää tästä aiemmin! Nyt kaikki on niin selvää.... Nyt tiedän mistä se kaikki narsistinen henkinen väkivalta ja raivoaminen ja hulluus johtuu... Ikävä kyllä olen todella pahasti traumatisoitunut, enkä usko että voin koskaan enää saada elämääni kuntoon. Mä en koskaan pariutunut enkä perustanut omaa perhettä. Mun elämä on pelkkää toipumista.

Nyt tiedän, että narsistiäidin kanssa täytyy katkaista kokonaan ja lopullisesti välit. Äitini on niin pahasti häiriintynyt, että en usko ett se on helppoa. Hänellä on tapana alkaa vainoamaan ja manipuloida ihmisiä saadakseen tietoja, joten pakeneminen on varsin vaikeaa. Sitä paitsi olen täysin luovuttanut sen suhteen, että tästä enää koskaan lähden toipumaan normaaliksi ihmiseksi narsistipaskan aiheuttamine traumojen jälkeen. Olen jo 20 vuotta kuitenkin yrittänyt, en ole asunut samassa taloudessa äitini kanssa, ote hänellä silti vahva. Hän saa noin puolessa minuutissa mut itsemurhan partaalle. Hän on äärimmäisen, ÄÄÄRIMMÄISEN vaarallinen ja sadistinen ihminen. Voi luoja ku ihmiset tietäisitte, te jotka vähättelette ettekö usko näitä narsistiäitijuttuja. Jumalauta USKOKAA.

Mua ei voi enää pelastaa. Mä toivun mun äidistä vasta kuolemalla.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2012 klo 14:35"]

Olen huomannut että narsistin vastapari jää usein kiinni elämässään siihen että toinen on narsisti ja paha. Eikö vain voi mennä eteenpäin ja jättää sen pyöriskelyn ja itsesäälin ja toisen mustamaalauksen?

Anna toisen olla sellainen kun on ja opi huolehtimaan ja välittämään itsestäsi.

[/quote]

Se on vaan kuule todella kovan työn takana. Nyt yli nelikymppisenä alan jo vähän pystyä olemaan äidistäni irrallinen yksilö, joka ei heti ahdistu ja syyllisty kaikesta.

narsistiäitien tyttäret, kun katkaisitte välit, miten kävi lastenlasten ja mummon välien? oletteko antaneet pitää yhteyttä? miten ylipäänsä narsistiäiti on teillä suhtautunut lapsenlapsiinsa?

Mistä tiedätte, että nämä äidit ovat nimenomaan narsisteja, eivätkä muuten vain kusipäitä?? Ihmettelen vain, miten nykyään kaikki voivat olla narsisteja...