Vetis 20

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.

Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.

Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.

Ei tyhjyys välttämättä kaikkoa koskaan, ei ainakaan niin kauan kun etsit ja kaipaat jotain. Yksinkertainen ohje siihen on, että lakkaa kaipaamasta. Kuulostaa äkkiseltään tyhmältä, mutta toimii. Se ei tarkoita, että luopuisit tulevaisuudesta, unelmista jne. Se tarkoittaa sitä, että keskityt nykyhetkeen. Lue tietoista läsnäoloa. Opettele elämään tätä päivää ja tässä hetkessä. Opi peilaamaan, säätelemään ja asettamaan kehyksiä. Mitkä ovat pitkän tähtäimen suunnitelmat ja mikä on nykyhetki. Vain nykyhetkeä elämällä voi päästä pitkän tähtäimen saavutuksiin. Sinne ei voi hypätä aikamatkaajana. 5 vuoden päähän on elettävä joka päivä ja tehtävä vain sen päivän hommat, jotka ovat meneillään. Muuta ei voi, eikä jippii, ei tarvitse. Se riittää, että elää yhden päivän kerrallaan ja että tekee yhden päivän hommat kerrallaan. Vielä kun oppii jakamaan yhden päivän meneillä oleviin hetkiin niin elämänlaatu paranee huomattavasti. Löydä joku keino kanavoida kaipuusi ja tarpeesi muilta ihmisiltä. Oli se maalaaminen, laulaminen, säveltäminen, reseptikirjan kirjoittaminen tai mitä ikinä. Sen kanavan löydät vain sinä itse. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole henkilöitä, joille puhua ja terapia on väliaikaista, mitä terapian jälkeen? Silti on löydettävä keinot, jotka itselle tepsivät. Ellei halua tiedottomaksi ja hoidettavaksi kääryleeksi laitoshoitoon, haluatko?

Vetis hyvä. Voimme tietää, että haluamme juuri nyt syödä Mignon-munan, mutta se voi silti olla kuoren alla pilaantunut. Työ antaa turvaa ja itsenäisyyttä talouden kautta. Silloin ei haittaa, että valitsit korista väärän munan. Silloin sinulla on varaa ostaa toinen.

Näinhän se pitkälti on, jos miettii liikaa tulevaisuutta ja murehtii sitä, niin ne sen hetkiset arkiset asiat unohtuvat joiden kautta pääsisi parempaan tulevaisuuteen. Eli kaikella mitä tässä hetkessä tekee on merkitystä tulevaisuuteen. Voi myös olla, että ulkoistan oman hyvinvointini liikaa vaikka sille terapeutille. Toki hänellä voi olla keinoja miten päästä eteenpäin menneisyydestä, mutta tietenkin minä itse valitsen mitä minä teen. Mietinkin etten miksi ole vielä tehnyt valintaa? Keikunko ikuisesti sen ajatuksen välillä haluanko elää vai kuolla, kunnes pilaan ihan kaiken pohtimalla näitä asioita? Tarvitsenko jonkun käskemään minua haluta elää? Voisinko silloin paremmin ja ottaisin todella ohjat käsiini? Kuitenkin kuolen joskus, ehkä minun pitäisi alkaa taas yrittämään? En halua olla se, joka päätyy juomaan itsensä hengiltä.

Ja haluan ehdottomasti töihin jossain vaiheessa kunhan tiedän missä olen hyvä ja mitä haluan tehdä. Minulla on vain se ongelma, että haahuilen mielessäni paikasta seuraavaan, eikä missään lopulta ole hyvä olla. Täällä vanhempieni luona haikailen kaupunkiin, ja kaupungissa kun olen, niin masennun, kun se ei piristänytkään. Päinvastoin. Lopulta missään ei ole hyvä olla, ja maailmassa olisi niin paljon asioita mitkä tulisi nähdä ja hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa muuta kuin että hämmästyttävän samankaltainen ajatusmaailma sinulla Ap kuin minulla! Ja vaikutat fiksulta ja ajattelevaiselta ihmiseltä :)

Kiitos, mutta jos todella olisin fiksu ja ajattelevainen, niin ehkä en olisi tässä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.

Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.

Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.

Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä

Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?

Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?

Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.

Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.

Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.

Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.

Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.

Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä

Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei ole pakko jaksaa nyt ja heti, ensin on tärkeintä saada masennukseesi apua. Kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos. Yritän käydä kirjastossa.