Vetis 20
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Ei tyhjyys välttämättä kaikkoa koskaan, ei ainakaan niin kauan kun etsit ja kaipaat jotain. Yksinkertainen ohje siihen on, että lakkaa kaipaamasta. Kuulostaa äkkiseltään tyhmältä, mutta toimii. Se ei tarkoita, että luopuisit tulevaisuudesta, unelmista jne. Se tarkoittaa sitä, että keskityt nykyhetkeen. Lue tietoista läsnäoloa. Opettele elämään tätä päivää ja tässä hetkessä. Opi peilaamaan, säätelemään ja asettamaan kehyksiä. Mitkä ovat pitkän tähtäimen suunnitelmat ja mikä on nykyhetki. Vain nykyhetkeä elämällä voi päästä pitkän tähtäimen saavutuksiin. Sinne ei voi hypätä aikamatkaajana. 5 vuoden päähän on elettävä joka päivä ja tehtävä vain sen päivän hommat, jotka ovat meneillään. Muuta ei voi, eikä jippii, ei tarvitse. Se riittää, että elää yhden päivän kerrallaan ja että tekee yhden päivän hommat kerrallaan. Vielä kun oppii jakamaan yhden päivän meneillä oleviin hetkiin niin elämänlaatu paranee huomattavasti. Löydä joku keino kanavoida kaipuusi ja tarpeesi muilta ihmisiltä. Oli se maalaaminen, laulaminen, säveltäminen, reseptikirjan kirjoittaminen tai mitä ikinä. Sen kanavan löydät vain sinä itse. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole henkilöitä, joille puhua ja terapia on väliaikaista, mitä terapian jälkeen? Silti on löydettävä keinot, jotka itselle tepsivät. Ellei halua tiedottomaksi ja hoidettavaksi kääryleeksi laitoshoitoon, haluatko?
Vetis hyvä. Voimme tietää, että haluamme juuri nyt syödä Mignon-munan, mutta se voi silti olla kuoren alla pilaantunut. Työ antaa turvaa ja itsenäisyyttä talouden kautta. Silloin ei haittaa, että valitsit korista väärän munan. Silloin sinulla on varaa ostaa toinen.
Näinhän se pitkälti on, jos miettii liikaa tulevaisuutta ja murehtii sitä, niin ne sen hetkiset arkiset asiat unohtuvat joiden kautta pääsisi parempaan tulevaisuuteen. Eli kaikella mitä tässä hetkessä tekee on merkitystä tulevaisuuteen. Voi myös olla, että ulkoistan oman hyvinvointini liikaa vaikka sille terapeutille. Toki hänellä voi olla keinoja miten päästä eteenpäin menneisyydestä, mutta tietenkin minä itse valitsen mitä minä teen. Mietinkin etten miksi ole vielä tehnyt valintaa? Keikunko ikuisesti sen ajatuksen välillä haluanko elää vai kuolla, kunnes pilaan ihan kaiken pohtimalla näitä asioita? Tarvitsenko jonkun käskemään minua haluta elää? Voisinko silloin paremmin ja ottaisin todella ohjat käsiini? Kuitenkin kuolen joskus, ehkä minun pitäisi alkaa taas yrittämään? En halua olla se, joka päätyy juomaan itsensä hengiltä.
Ja haluan ehdottomasti töihin jossain vaiheessa kunhan tiedän missä olen hyvä ja mitä haluan tehdä. Minulla on vain se ongelma, että haahuilen mielessäni paikasta seuraavaan, eikä missään lopulta ole hyvä olla. Täällä vanhempieni luona haikailen kaupunkiin, ja kaupungissa kun olen, niin masennun, kun se ei piristänytkään. Päinvastoin. Lopulta missään ei ole hyvä olla, ja maailmassa olisi niin paljon asioita mitkä tulisi nähdä ja hoitaa.
Kun et osta kaupoista alkoholia, eikä kukaan sido sinua tuoliin ja juota, niin et tietenkään juo itseäsi hengiltä. Ne ovat niitä valintoja, joita sinä joka päivä haluat tehdä itsesi eteen.
Kyllä ulkoistat. Kaipaat lastenkodin turvaa ja odotat rakkautta, joka poistaisi tyhjyyden. En minä kiellä sinua menemästä terapeutille, nimenomaan haluan, että ymmärrät eron siinä mitä terapeutilta odotat ja mitä hän voi lopulta tehdä. Terapeutti käytännössä tarjoaa sinulle samoja työkaluja mitä löydät itsehoito-oppaista. On totta kai tärkeää ymmärtää mitkä nykyiset itellesi haitalliset ajatusmallisi ovat epätosia ja johtuvat vain menneisyydestä. Nuo samat löytyvät kyllä itsehoito-oppaistakin. Terapeutti voi kuitenkin kesken puheesi sanoa, että tuo kohta on juuri se kohta, kun kirjaa lukemalla sinun pitää havaita se itse. Kuunteleva korva on tietenkin se mitä kirjoista et saa. Jotkut ihmiset jäävät terapiakierteeseen vuosikausiksi, koska he odottavat muiden korjaavan ongelmansa. Paska juttu, mutta vain me itse voimme korjata ne. Näin on, vaikka ongelmat olisivat muiden aiheuttamia (turvaton lapsuus, väkivaltakokemukset jne.). Mitä kauemmin odotat muilta apua ja muideen korjaavan ongelmasi, niin sen kauemmin
prosessi vie. Käytännössä vain siirrät sitä päivää kun sinun on hoidettava asia itse.
Niin, miksi? Miksi tarvitset jonkun toisen sanomaan, että haluat elää? Minkä muutoksen hänen sanansa saavat sinussa aikaan? Miksi ei riitä, että sanot itse, että haluat elää? Onko sillä eroa jos sanot sen itsellesi, läheisellesi, minulle tai muille, että haluat elää?
Vetis, sinä haluat elää :)
Haluat elää vaikka elämä on joskus tyhjää ja joskus paskaa. Kaikki tunteet menevät lopulta ohi. Voit rekisteröidä, että tuntuupa nyt paskalta, mutta älä jämähdä vellomaan siihen. Kaikilla ihmisillä on paskoja päiviä ja vaikeita aikoja. Ne menevät ohi, tulevat takaisin ja menevät taas. Elämä on kuin sää, välillä ukkostaa ja välillä paistaa. Ei ukkosen takia kannata masentua, eikä kuolla. Kuolemaan ehtii myöhemminkin ja lopulta jokainen kuolee jonain päivänä. Aivan turhaa nähdä vaivaa kuolemansa eteen kun se tapahtuu pyytämättä itsekseen sitten kun kyllin vanhaksi elää.
Aivan, siksipä aloitat vaan tekemään asioita. Kun essee-tehtäviin ei keksi sitä täydellistä lausetta, niin pitää kirjoittaa humpuukia. Pääasia, että kirjoittaa jotain. Siitä pikku hiljaa lakaa kehkeytymään jotain hännänpäätä, josta tarttua kiinni ja jota alkaa jalostamaan. Pääasia, että teet jotain elämääsi edistävää ja itsellesi hyvää tekevää. Tee jotain, aivan mitä tahansa hyvää, mutta jotain. Hyvän tekeminen ei koskaan voi mennä niin pieleen kuin itselleen pahan tekeminen (juominen tms.). Polun päähän pääsee kävelemällä, ei paikoillaan seisomalla ja odottamalla. Polun päähän pääsee, vaikka muksahtaisi kantoon, satuttaisi varpaansa kiveen ja kastuisi sateessa. Täydellistä keliä ja gasellin notkeutta odottamalla polku ehtii kasvaa umpeen.
On totta, että monet ihmiset (myös minä) ulkoistaa hyvinvointinsa muille tahoille, koska muutos on niin vaikeaa, ja pelottavaa. Pitäisi itse kohdata kaikki vaikeat tunteet ja niistä päästä yli menettämättä toivoaan. On helpompaa, jos joku muu voisi kantaa puolet, mutta eihän se niin mene, toki joskus terapia on paikallaan, mutta eihän se paranna, ellei itse halua elää. Se on pelottavaa, jos pelkää omia tunteitaan. Kirjoittaminen on aina hyvästä.
Lähden nyt käymään siellä kirjastossa.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen
Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.
Minusta sää hienosti pohdit ja käytät mieltä tämän asian puimiseen, ja se jo itsessään kertoo edes ihan pienestä välittämisen murusesta. Muiden ihmisten hyväksynnän kaipaaminen/siittä riippuvaisena oleminen on aivan inhimillinen piirre. Jos aattelee, miten ihminen on ennen asunu pienissä yhteisöissä ja elämä on ollut selviytymistä, niin siinä laumassa muiden lauman jäsenten hyväksyntä on ollu elinehto. Mutta nykyään asia on eri ja suhtautumistaan siihen voi halutessaan tietoisesti muokata.
Onhan se inhimillistä, ja ihmisen joka ei ole saanut hyväksyntää koko elämänsä aikana, on varmasti paljon vaikeampaa alkaa arvostamaan itseään. En väitä, että näin olisi omalla kohdallani. Itseasiassa olen hyvin ristiriitainen tämän koko asian suhteen, miksi miettisin jonkun toisen ajatuksia liiaksi asti? Se voi osittain johtua siitä, että olen melko herkkä luonteeltani, ja tarkastelen ihmisten läyttäytymistä, ilmeitä ja olemusta, joka kääntyy vain itseään vastaan. Eli vähän kuin pyytelisin välillä anteeksi omaa olemassaoloani, sellainen terveellinen ego puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen
Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
OK, voin vannoa, että tyhjyys ei poistu niin kauan kun laitat sen poistumisen toisten ihmisten varaan.
Ei varmasti poistukaan. Tiedän sen.
Niimpä!