Vetis 20

Vierailija kirjoitti:

Hei! Suretti nähdä tämä ketju... viimeksi sain sen kuvan että asiat eivät olleet niin huonolla tolalla. Uskon kuitenkni että haluaisit elää, mutta olet masennuksen ja/tai apatian takia kykenemätön näkemään mahdollisuuksia parempaan elämään. Joiltakin osin taustani on samankaltainen... olin itsekin kiusattu ja kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta, koulut jäi kesken, kärsin yksinäisyydestä ja erakoiduin. Se voi kuitenkin muuttua paremmaksi vaikka se nyt tuntuukin vaikealta uskoa!

En tiedä miksi välitän niin paljon. Ehkä se on siksi kun näin sun kirjoitukset vuosia sitten ja tunsin samankaltaisuutta.

Sä kirjoitat tosi hyvin ja uskon, että siellä ruudun takana on rakastettava ihminen. Tällä hetkellä hieman rikki, mutta mahdollisuudet vaikka mihin kunhan vain alat uskomaan itseesi. Luulen että aliarvioit itsesi ja kykysi pahasti.

*HALAUS*

salainen ihailija ;)

 

Kiitos kun välität 🤗 Ja kyllä elämä varmaan paremmaksi muuttuu vielä, täytyy löytää oma paikka täällä, mikä voi olla haasteellista.

Toivon hyvää elämää myös sinulle, olet ansainnut sen.

Vierailija kirjoitti:

Juuri olin tulossa ehdottamaan tuota Algamarista. Sk 30 on myös todella kaunis ja hyvän tuntuinen iholla, hakkaa monet meikkivoiteetkin.

Madaralla on myös vaaleahkoja sävyjä.

Hmm... tuo Algamari on muuten hyvä, mutta liian tumma valitettavasti. Olen oikeasti valkoinen.

Katson tuota Madaraa.

Vierailija kirjoitti:

Alga Maris aurinkovoide kasvoille spf 30 tai 50 sävyssä ivory on aika vaalea.

Kokeilin sitä juuri, mutta sekin on vähän liian tumma... 🙈

Kävin kirjastossa kävellen, yhteensä ehkä 6 km tuli käveltyä. Ihan hyvä siihen nähden, etten juuri ole liikkunut paljoakaan. Kävin myös hakemassa ihonhoitojuttuja postista, jos vaikka alkaisin pitämään itsestäni huolta enemmän ja hoitamaan tuota ihovaivaa. Tämän viikonlopun aikana aijon murehtia vähemmän, ja palata asiaan maanantaina. Enkä ole niin paljon netissä, palaan tunnin päästä puhelimen ääreen, klo. 17.07.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.

Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.

Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.

Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä

Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?

Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?

Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.

Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.

Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.

Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen

Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.

Minusta sää hienosti pohdit ja käytät mieltä tämän asian puimiseen, ja se jo itsessään kertoo edes ihan pienestä välittämisen murusesta. Muiden ihmisten hyväksynnän kaipaaminen/siittä riippuvaisena oleminen on aivan inhimillinen piirre. Jos aattelee, miten ihminen on ennen asunu pienissä yhteisöissä ja elämä on ollut selviytymistä, niin siinä laumassa muiden lauman jäsenten hyväksyntä on ollu elinehto. Mutta nykyään asia on eri ja suhtautumistaan siihen voi halutessaan tietoisesti muokata.

Onhan se inhimillistä, ja ihmisen joka ei ole saanut hyväksyntää koko elämänsä aikana, on varmasti paljon vaikeampaa alkaa arvostamaan itseään. En väitä, että näin olisi omalla kohdallani. Itseasiassa olen hyvin ristiriitainen tämän koko asian suhteen, miksi miettisin jonkun toisen ajatuksia liiaksi asti? Se voi osittain johtua siitä, että olen melko herkkä luonteeltani, ja tarkastelen ihmisten läyttäytymistä, ilmeitä ja olemusta, joka kääntyy vain itseään vastaan. Eli vähän kuin pyytelisin välillä anteeksi omaa olemassaoloani, sellainen terveellinen ego puuttuu.

Osta koottava huonekalu tms. hyvine ohjeineen ja kokoa se. Tee asioita, joista huomaat, että saat aikaan ja osaat ja pystyt. Että teit ihan ite :)

Hyvä idea. :) En toisaalta tiedä miksi olen näin epävarma. Olen pystynyt parempaan, olen voittanut koulujen välisen kokkikilpailun parikilpailuna, oli mahtava tunne kun se kaikki lopulta palkittiin. Sain kunniakirjan koulusta, ja minulle sanottiin, että minusta tulisi vielä jotain. Olen tehnyt asioita, vaikka pelottaa. Miksi siis pelkäisin enää?