Vetis 20

Vierailija kirjoitti:

Mene. Puhuminen auttaa. Jos äitisi ei ole empaattinen, puhu jollekulle muulle.

Kyllä varmaan on empaattinen, mutta vähän hankala, ei tosin enää ole ihan sellainen, mutta hieman omituinen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se hyödyttää?????      

Viimeinen oljenkorsi. Tai taidan h*rttää itseni johonkin johdon pätkään. Sitä eilenkin jo sovittelin kaulaan. Kuulema voi onnistua vaikka ovenkahvaan, jos niin haluaa.

Kuulostan hullulta, koska ihoni ei NÄYTÄ pahalta vielä, mutta se on silti niin herkkä, juurin couperosa-iho. Ei ole mielenkiintoa itseäni kohtaan, mitä väliä hoitaa ihoa, kun se tulee aina olemaan sellainen, jonka kanssa ei juuri voi tehdä mitään. En ehkä ottaisi tätä niin dramaattisesti, jos henkisesti olen jotenkin jumittunut. Teen kyllä asioita, mutta heti kun olen yksin niin romahdan ja alan hautomaan it*emurhaa. Aina. Olen terapiajonossa, mutta se on aika pitkä. Vihaan olla nainen, varsinkin tämmöinen.

Vierailija kirjoitti:

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/tietoa_oireista/P… Ei vaarallista! Täällä toinen pakkoajatuksista kärsivä.

No tätä voi kyllä olla varsinkin joitain asioita kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen psyykkisesti terve eläkkeellä oleva opettaja ja kahden aikuisen lapsen äiti. Minulla on ollut tuollaisia ajatuksia nuoresta asti ja on edelleenkin. Nyt kun asun kahden koiran kanssa, saattaa tulla mieleen vaikka linnunpönttöä rakentaessani, että mitäpä jos löisin tuota koiraa vasaralla päähän kun se seuraavan kerran tulee tähän viereen.

Mitään väkivaltaista en kuitenkaan koskaan ole tehnyt. Aivot vaan toimivat varsinkin vapaalla ollessaan sillä tavalla, että päähän pälkähtelee kaikenlaista.

Helpottavaa kuulla. Itsestäni en vain ole enää varma. En tunne enää itseäni. Varsinkin joskus humalassa nämä ajatukset ovat välillä kovin "lähellä" ja inho tiettyjä ihmisiä kohtaan kasvaa. Tai katkeruus.