SK

Vaikuttaa, että AP:lla ja monilla vastaajilla on suhteellisuudentaju pahasti hakusessa. USA ei varmastikaan ole täydellinen demokratia, ja sen ongelmiksi voidaan varmaankin katsoa esimerkiksi omituinen vaalijärjestelmä, poliittinen lahjonta ja mainonta (esim. Muskin maksut äänestyslupauksen allekirjoittamisesta), vaalipiirisuunnittelu (gerrymandering), presidentin laaja-alainen ja laillisuus- ja oikeusvaltioperiaatteen vastainen valta ja niin edelleen.

Kuitenkin USA on suhteellisesti demokraattisuudessaan ihan eri sfäärissä kuin joku Kiina tai Pohjois-Korea. Vaalipiirisuunnittelu tai äänestyslupauksista maksaminen eivät ole Kiinassa ongelmia, koska siellä ei edes ole mitään presidentinvaaleja, tai yleisiä vaaleja muutenkaan. Siellä ei tarvitse huolehtia siitä, vaikuttaako puoluepolitiikka tuomaristoon tai perustuslaillisuuteen, kun tuomaristo ja perustuslaki ovat ihan suorasanaisesti puolueen taskussa. Kiinassa ei tarvitse miettiä, uhkaavatko johtajan puheet lehdistön- tai sananvapautta, kun mitään lehdistön- tai sananvapautta ei varsinaisesti edes ole. 

Jopa Venäjän voisi katsoa vähemmän diktatuurinen kuin Kiina ja PK, koska Venäjällä, ja etenkin ennen sotasensuuria, ainakin esitettiin olevan demokratiaa ja kansalaisvapauksia, vaikkakin sitten oppositiolle ja lehdistölle sattui ja tapahtuikin kaikenlaista. Navalnyin kohtalo oli raaka, mutta ehkä huomionarvoista on, että Navalnyi sentään oli oppositiopoliitikko. Kiinassa tai PK:ssa ei edes varsinaisesti voi olla oppositiopoliitikkoja, koska ne ovat ihan avoimesti yksipuoluejärjestelmiä. Venäjä on nykyään käytännössä hyvin diktatuurinen, mutta ainakin se viitsii edes esittää edes jonkinasteista demokratiaa, mitä voidaan ehkä parempana kuin avointa "työväenpuolueen diktatuuria".

Yleensä olen tykännyt Ristorante-pizzoista. Ne ovat melkein täytteistä riippumatta parempia kuin muut pakastepizzat. Paras maku on ehkä kana.

Jostain syystä näistä tulee aina mieleen se Prigozhinin "Shoigu! Gerasimov!" -video. Kiintoisaa, miten veriset välit näillä modernien sulttaanien kätyreillä on keskenään, vaikka he kaikki luottavat täysin Suureen Johtajaansa.

Krooniseen kaupunginosaromantiikkaan ei ole parannuskeinoa, ja komorbiditeettina on valitettavasti usein ura rap-artistina.

Voi tietty perua, ihan samalla tavalla ja yhtä harkitusti kuin mitä ne on asetettukin. Ja varmaan suuri osa perutaankin. Tietty tätä voi pitää henkilökohtaisesti nolona, mutta etenkin amerikkalaisia äänestäjiä voisi kiinnostaa miettiä, mitä tällainen ailahtelu tarkoittaa sijoitusten kannalta.

Jonkinlainen kauppapoliittisen vakauden voisi kuvitella olevan edellytys sille, että kukaan haluasi sitoa pääomaa esimerkiksi jenkkitehtaisiin. Oletettavasti yrittäjät haluavat keskittyä omaan alaansa, eikä vielä sen lisäksi kynsiä purren jännittää, mitä kaupparajoitteita narsisminsekainen presidentti päättää minäkin päivänä lätkäistä.