SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
En suoraan sanoen muista, mutta ehkä sellaiset hieman väkivaltaiset ja arvaamattomat höseltäjät.
En ehkä ihan hahmota mitä kaikkea niputat yhteen ikävien asioiden jauhamiseksi, ja voi olla, että noilla ei ole mitään yhteistä motiivia.
Voi esimerkiksi olla, että osa aloituksista, jotka koskevat suhtautamista Ukrainaan ja Venäjään tehdään erilaisesta syystä kuin vaikka yksinäisyydestä tai pariutumisen vaikeudesta valittavat aloitukset.
Yksi syy joidenkin ikävien asioiden korostamiselle voi olla vaikka poliittinen ilkkuminen ja piikittely. Eli ihmiset ehkä nauttivat siitä, että he saavat päästä kritisoimaan poliittisia karikatyyrejä, tai he voivat tuntea olonsa voimautuneeksi ja päteväksi "tiesin, että tässä käy näin" -tyylisen ajattelun kautta. Tällaisissa keskusteluissa osanottajat voivat taputella toisiaan selkään siitä, että he ovat tolkun väkeä.
Läheinen syy edelliselle voi olla jonkinlaisen protestihurmoksen nostattelu. Jos asiat ovat täysin poissa tolaltaan, voi vallankumouksellinen kapinahenki vaikuttaa oikeutetulta. Tällaisesta nettikeskustelusta saa ehkä samanlaiset kiksit kuin sloganien huutelusta miekkarissa, mutta helpommin ja etänä.
Epäonnistuneeksi itsensä näkevä henkilö voi ehkä saada lohtua ja oikeudenmukaisen närkästyksen tunnetta ajatuksesta, että koko homma olikin oikeastaan syrjivä ja vain harhaanjohtavasti lupaava. Tällaista ajattelua voi löytyä esimerkiksi parisuhteisiin liittyvästä keskustelusta, jossa keskustellaan pariutumisen raadollisuudesta ja romanttisen menestyksen epätasapaksusta jakautumisesta.
Siksi, koska... Hetkonen, tähän jekkuun en kyllä mene!
Se hyvä puoli Trumpissa on, että hän on huonoa mainosta edustamalleen politiikalle. Tästä syystä en ollut kovinkaan huolissani hänen ensimmäisestä kaudestaan, mutta on huolestuttavaa, ettei hänen silloinen sekoilunsa riittänyt estämään toista kautta.