SK

En usko, että osakesijoittamista tarvitsee ainakaan kovinkaan paljoa lisätä yksityishenkilötasolla.

Esimerkki yhdestä lisääntyneeseen sijoitusprosenttiin liittyvistä ongelmista tulee esille jo aloitusviestissäsi, jossa säästäminen tulee kulutuksen hinnalla. Yleensähän sitä pidetään taloudellisesti hyvänä asiana, että ihmiset kuluttavat, etenkin kalliita ja laadukkaita tuotteita. Jos kaikki alkaisivat säästämään, ja ostamaan hyvin pienen voittomarginaalin tarpeellisia perustuotteita, voisi kansantalous ylipäätänsä joutua ongelmiin.

Toinen ongelma, joka mieleeni juuri tällä hetkellä tulee on se, että osakamarkkinat voisivat saavuttaa entistä isomman "too big to fail"-aseman, jos useampien ihmisten perushyvinvointi olisi suoraan niistä riippuvainen. Tämän takia osakesijoittaminen ei voi nähdäkseni olla oleellinen osa esimerkiksi eläkejärjestelyitä, sillä eläke ei voi alittaa tiettyä tasoa ilman merkittävien sosiaalisten ongelmien syntymistä.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Hans Roslingin Faktojen maailma luo monista maailman suurista kehityskuluista positiivisen kuvan. Kirjasta jää hyvä mieli, jos ihmisten suhteellisuudentajun pettämisen syiden melko heppoinen käsittely ei ärsytä liian pahasti. Kirja ei siis ehkä ole psykologian sisällöltään hirveän merkittävä, mutta se on positiivinen ja yleissivistävä.

Esko Valtaoja taitaa olla kirjailijana ja julkisuuden henkilönä tunnettu positiivisesta asenteestaan. Itse olen lukenut häneltä vain hänen teoksensa Avoin tie, mutta sama optimismi varmaan näkyy hänen muistakin teoksistaan. En sanoisi, että Avoin tie on ihan yhtä ytimekkään yleissivistävä kuin Faktojen maailma, mutta ei sekään missä nimessä huono kirja ole.

Mulla on Faktojen maailma ollut pitkään lainassa kirjastosta, mutta en vain etene. Jotenkin tuo maailman positiivinen kehitys muka numeroiden valossa kai itseäni tökkii. En tiedä, käsitteleekö Rosling muuta kuin aineellista ja fyysistä hyvinvointia. Niitähän on helpompi mitata kuin mielen tyhjyyttä.

Faktojen maailmassa on toivottavasti luku sillekin, miten mediakohut ovat parantaneet tai huonontaneet maailmaa. Koronavouhotus nyt ainakin tuhoaa monen mielenterveyden ja ihmissuhteet, ja ylipäätään sen nostaminen ykkösongelmaksi on hyvin kyseenalaista.

Rosling käsittelee muistaakseni hieman mediaa, mutta ei kovinkaan tyhjentävästi. Rosling myös muistaakseni mainitsee joitakin asioita siitä, kuinka aineellinen hyviinvointi vaikuttaa ajatteluun ja henkisiin ominaisuuksiin.

Kirja käsittelee niitä hyvinvoinnin osa-alueita, joita on perinteisesti ajateltu helpoiksi mitata, ja jotka voisivat periaatteessa olla todistettavasti nousussa tai laskussa. Kirjan tarkoituksena on ehkä osittain osoittaa, että useilla ainakin jossain määrin järkevästi vertailtavilla mittareilla maailma on menossa parempaan suuntaan. Jos esimerkiksi "henkistä tyhjyyttä" ei voida mitenkään yksinkertaisesti vertailla tai mitata, mistä edes itse tietäisit, onko se laskussa vai nousussa?

Liiallisen vouhotuksen koronasta voi nähdä negatiivisena kehityksenä, mutta sen merkitystä ei ehkä vielä tässä vaiheessa voida kunnolla arvioida. Ehkä se tuhoaa joidenkin parisuhteen, kuten sanot, mutta kuinka monen? Voi olla kohtuullista sanoa sen ylipäätänsä vahingoittavan mielenterveyttä, mutta mikä on sen suhteellinen merkitys yksilö-, kansallis-, tai globaalitasolla? Onko se tilapäinen takapakki yleiseen positiiviseen kehitykseen?

Vaikka TikTokin estäminen olisi näennäisesti Kiina-vastaista, niin minua ainakin huolestuttaa se, että se tietyssä mielessä luo oikeutusta Kiinan omille sisällönestoille. Kiinan "suuri palomuuri", jossa suuri osa ulkomaisesta sisällöstä estetään, on tällä hetkellä vielä melko poikkeuksellinen, ja mielestäni sen purkamiseen tulisi pyrkiä, eikä uusia kansallisia palomuureja pitäisi pystyttää. Nähdäkseni protektionismia maailmassa olisi ylipäätänsä syytä pyrkiä vähentämään. Amerikkalaisten on hankala väittää, että Kiinan tulisi sallia "läntinen" sisältö ja palvelut, jos he itse kieltävät kiinalaisten ohjelmistojen ja palvelujen käyttämisen kansalliseen turvallisuuteen tai intressiin vedoten. Kiinalaista nationalismia ja salaliittohenkistä ajattelua voi edistää se, että amerikkalaiset eivät hyväksy kiinalaisyritysten laajaa menestystä ja integroitumista amerikkalaiseen elämään.

Kiinan toimiin ylipäätänsä tulee kyllä mielestäni suhtautua rohkeasti, mutta se tulisi tehdä ylikansallisella tasolla, selkeästi rajatusti ja yhteisin rintamin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nähtävästi poikkeava yksilö, koska olen ennen kaikkea maailmankansalainen, sitten vasta eurooppalainen ja lopuksi suomalainen. Näkisin maailman mielellään ilman mitään valtionrajoja vaikka se nyt on tietty ihan utopiaa. Selkanen vanha hippi täällä. 😁

Itsekin yritän olla ennen kaikkea maailmankansalainen, mutta se ei ole minulle helppoa, ja usein tunnen olevani epävarma siitä, onnistunko hahmottamaan mitä globaalit intressit olisivat. Eurooppalaisen rooliin asettuminen tuntuu paljon helpommalta. Eli itse olisin ehkä käytännössä ensiksi eurooppalainen, sitten maailmankansalainen. Itsekin näkisin mielelläni yhtenäisemmän maailman, mutta en ole vanha, enkä pidä itseäni hippinä. Eikä maailman yhtenäistyminen ole mielestäni pelkkää utopiaa, vaan ihan järkevä ja mahdollinen (ja jopa todennäköinen) kehityskulku. Esimerkiksi Euroopassahan valtioiden väliset rajat ovat huomattavasti häilyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Valtiotason hallinnan ja ajattelun katoaminen ei ehkä ole realistista ellei puhuta ihan kaukaisimmasta tulevaisuudesta, mutta ei sen minusta tarvitse täysin kadotakkaan. Valtiotason ajattelu on ehkä nykyään yleistä, mutta historiallisesti se ei ilmeisesti ole mikään ihmisluonnon perustaso, ja on ehkä parannusta vanhempaan ajatteluun, jonka korkein taso saattoi olla heimo- tai kylätaso.

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa mainituista asioista opetetaan peruskoulussa. Esimerkiksi äikässä on kielitiedettä ja suomen kielen historiaa ja esseitä.

Teidän pitäisi muistaa, että se, mitä opetetaan, ei ole sama kuin se, mitä opitaan. Yläkoulun oppilaat ovat haastavassa elämänvaiheessa, ja monille sisällöt ovat muutenkin kovin haastavia.

Tekin ehkäpä muistatte, miten piti pukeutua tai miten söpö Mikko oli tai miten Sirpa kiusasi teitä jne. Sen sijaan se, mitä se ope yritti teille selittää, on huuhtoutunut pois päästä, jos on ikinä sinne edes päässyt.

T. Peruskoulun äikänope

Minun nähdäkseni tämä viittaa siihen, että opetuksessa (sen hyvin laajassa merkityksessä) on vielä paljon muokkaamisen varaa. Jos oppilaat eivät opi sisältöjä odotetulla tavalla, opetuksen tapaa tai sisältöjä tulisi todennäköisesti muuttaa. Helposti elämässä unohtuvat sisällöt eivät todennäköisesti ole tarpeellisia pysyvinä osina koulutusta. Toisaalta kokeilu voi myös käydä kalliiksi, eikä ole välttämättä syytä uskoa, että missään päin maailmaa koulutusta olisi osattu järjestää koulutusta suoranaisesti paremmin. Vaikuttaa usein siltä, että kansallisesti järjestetyn koulutuksen ylipäätänsä uskotaan vaikuttuvan vahvasti menestykseen yksilö- ja yhteiskuntatasoilla, mutta mitään sen tarkempaa siitä ei oikein osata sanoa. Monilla tuntuu olevan mielipiteitä siitä, mitä opetuksessa pitäisi muuttaa, mutta ei kovinkaan vakuuttavaa selitystä siitä, mitä tästä muutoksesta oikeasti seuraisi. Minusta yksi tämän koronatilanteen kiinnostavimmista puolista oli uudenlaisten opetustapojen rohkea kokeilu.

Ja en tietenkään sinua henkilökohtaisesti syytä mutu-pohjaisesta tai dogmaattisesta suhteesta koulutukseen, tai jämähtävästä "jos se toimii, niin se toimii"-asenteesta, hyvä äikänope, vaan kommentoin keskustelua koulutuksesta ylipäätänsä.

Opettajan ammattitaidon kulmakivi on oman itsen ja oppilaiden epätäydellisyyden hyväksyminen. Lääkärikään ei saa kaikkia potilaita parannettua, automekaanikko ei saa kaikkia autoja korjattua, poliisi ei pysty hävittämään rikollisuutta maailmasta. Opettaja ei saa kaikkea opetettua eikä oppilas kaikkea opittua, oli systeemi sitten ihan mikä tahansa.

Sitä paitsi murrosikään kuuluu olennaisena osana monilla, erityisesti pojilla kaikelle haistattaminen ja kaiken kyseenalaistaminen. Muutettiin opetus sitten millaiseksi vain, murrosikäinen ei sitä aina arvosta.

Ihmiset eivät ole koneita.

T. Äikänope

Lääkäreiden ja mekaanikkojen tuominen esiin on kiintoisaa, sillä heidän nimenomaan perinteisesti toivotaan suhtautuvan omiin toimiinsa epäilevästi ja tuloslähtöisesti. Esimerkiksi lääkärit eivät tyydy vain perinteiseen tapaan hoitaa ihmisiä, vaan aktiivisesti yrittävät jalostaa esiin heidän käyttämiensä hoitomenetelmien ytimen ja tehon. Klassinen esimerkki tällaisesta jalostamisesta olisi jonkin perinteisen lääkekasvin ainesosien tutkiminen; edellyttääkö tehokas hoito koko lääkekasvin jokaisen ainesosan läsnäoloa niiden luonnollisessa suhteessa ja muodossaan? Usein näin ei ole, vaan kasvista on voitu pystytty erottamaan vaikuttavia ainesosia, joihin hoidon teho perustuu. Näin ainetta on voitu alkaa valmistamaan tehokkaammin, tai hoidon sivuvaikutuksia saatu vähennettyä. Vaikka tietty joidenkin lääkeaineiden tehokkain valmistustapa on yhä lääkekasvien kasvattaminen ja käyttö, on niitäkin mahdollisesti pystytty jalostamaan tehokkaammiksi vaikuttavan ainesosan löydyttyä. Lääkärit myös arvioivat hoitojensa tehokkuutta ylipäätänsä, eivätkä toivottovasti määrää potilaille hoitoja, joiden tehokkuudesta heillä ei ole vankkoja, mielellään kokeellisia perusteita.

Sama pätee mekaanikkoihin. Kun viet autosi korjaamolle, odotat mekaanikon määrittelevän tarkasti, mikä menopelissäsi on vikana, ja hänen tekevän vain ja ainoastaan vaadittavat korjaukset. Jos autostasi ovat kuluneet jarrupalat, suuttuisit, jos mekaanikko pyytämättä vaihtaisi korin ja lämpölaitteet. Ei uudesta korista ehkä haittaakaan ole, mutta se ei ole oleellinen muutos tilanteessa, jossa jarrujen toiminta on tästä syystä epävarmaa.

En ehkä sanoisi, että lääkärin tai mekaanikon ammattitaidon kulmakivi olisi sen tajuaminen, että he eivät voi parantaa kaikkia potilaita, tai korjata kaikkia koneita, vaan se, että heidän on epäiltävä korjaustensa ja hoitojensa tarpeellisuutta perinpohjaisesti.