SK

Vierailija kirjoitti:

Suurinta osaa mainituista asioista opetetaan peruskoulussa. Esimerkiksi äikässä on kielitiedettä ja suomen kielen historiaa ja esseitä.

Teidän pitäisi muistaa, että se, mitä opetetaan, ei ole sama kuin se, mitä opitaan. Yläkoulun oppilaat ovat haastavassa elämänvaiheessa, ja monille sisällöt ovat muutenkin kovin haastavia.

Tekin ehkäpä muistatte, miten piti pukeutua tai miten söpö Mikko oli tai miten Sirpa kiusasi teitä jne. Sen sijaan se, mitä se ope yritti teille selittää, on huuhtoutunut pois päästä, jos on ikinä sinne edes päässyt.

T. Peruskoulun äikänope

Minun nähdäkseni tämä viittaa siihen, että opetuksessa (sen hyvin laajassa merkityksessä) on vielä paljon muokkaamisen varaa. Jos oppilaat eivät opi sisältöjä odotetulla tavalla, opetuksen tapaa tai sisältöjä tulisi todennäköisesti muuttaa. Helposti elämässä unohtuvat sisällöt eivät todennäköisesti ole tarpeellisia pysyvinä osina koulutusta. Toisaalta kokeilu voi myös käydä kalliiksi, eikä ole välttämättä syytä uskoa, että missään päin maailmaa koulutusta olisi osattu järjestää koulutusta suoranaisesti paremmin. Vaikuttaa usein siltä, että kansallisesti järjestetyn koulutuksen ylipäätänsä uskotaan vaikuttuvan vahvasti menestykseen yksilö- ja yhteiskuntatasoilla, mutta mitään sen tarkempaa siitä ei oikein osata sanoa. Monilla tuntuu olevan mielipiteitä siitä, mitä opetuksessa pitäisi muuttaa, mutta ei kovinkaan vakuuttavaa selitystä siitä, mitä tästä muutoksesta oikeasti seuraisi. Minusta yksi tämän koronatilanteen kiinnostavimmista puolista oli uudenlaisten opetustapojen rohkea kokeilu.

Ja en tietenkään sinua henkilökohtaisesti syytä mutu-pohjaisesta tai dogmaattisesta suhteesta koulutukseen, tai jämähtävästä "jos se toimii, niin se toimii"-asenteesta, hyvä äikänope, vaan kommentoin keskustelua koulutuksesta ylipäätänsä.

Mitä tarkoitat suomen kielen historian opetuksella? Minkälaisia asioita suomen kielen historiaan keskittyvillä oppitunneilla käsiteltäisiin?

Vierailija kirjoitti:

S.B. kirjoitti:

Voidaan miettiä, miksi ja miten kyseinen tosiasia tuodaan julki. Esimerkiksi haastattelija voisi periaatteessa puhua totta sanoessaan työnhakijalle, että hän ei pidä läskeistä naisista, ja että kyseinen työnhakija on niiden lisäksi vielä vasenkätinenkin, ja että hän uskoo vasenkätisten olevan kieroja. Vaikka kaikki, mitä haastattelija sanookin voi hyvinkin olla totta, on tämä selvästi sopimatonta ja syrjivää käytöstä. Periaatteessa totta voisi olla myös se, että haastattelija sanoisi nuo asiat vain irrallisina huomioina, jotka eivät vaikuttaisi haastattelun lopputulokseen, mutta se olisi silti ikävää.

Eikö totuudellisuus olisi yhteiskunnallinen voimavara? Miksi totuus on haluttu tehdä vieraaksi, tuhoisaksikin? Eikö totuus ole aina parempi kaikin tavoin kuin epätotuus?

Kaikkia totuuksia ei voi hedelmällisesti soveltaa kaikissa tilanteissa. Totuutta ylipäätänsä ei nähdäkseni ole tehty vieraaksi. Esimerkiksi mainitsemassani tilanteessa haastettelija ei edistäisi epätotuudellisuutta, jos hän jättäisi huomionsa kertomatta. Ei ole tapaa puhtaasti "tiedottaa" muita kaikista uskomuksistasi, vaan ihmiset kommunikoivat tuomalla esille asioita, joiden he uskovat olevan oleellisia käsiteltävän asian suhteen. Epäolennaisuuksien tuominen esille voi siis olla myös harhauttavaa tai häiritsevää, vaikka periaatteessa latelisit vain faktoja.

Voidaan miettiä, miksi ja miten kyseinen tosiasia tuodaan julki. Esimerkiksi haastattelija voisi periaatteessa puhua totta sanoessaan työnhakijalle, että hän ei pidä läskeistä naisista, ja että kyseinen työnhakija on niiden lisäksi vielä vasenkätinenkin, ja että hän uskoo vasenkätisten olevan kieroja. Vaikka kaikki, mitä haastattelija sanookin voi hyvinkin olla totta, on tämä selvästi sopimatonta ja syrjivää käytöstä. Periaatteessa totta voisi olla myös se, että haastattelija sanoisi nuo asiat vain irrallisina huomioina, jotka eivät vaikuttaisi haastattelun lopputulokseen, mutta se olisi silti ikävää.

En myöskään itse usko Venäläiseen essentialismiin tai rodullisuuteen, eikä EU:n kanssa liittoutuminen mielestäni vaadi maantieteellistä tai historiallista "eurooppalaisuutta". En myöskään näe joskus Venäläisestä nykykulttuurista puhuttaessa esiin tulevia piirteitä, kuten tunnustuksellista homovastaisuutta, minään "venäläisen kulttuurin" perustavanlaatuisina historiallisina piirteinä, joiden vankina jokainen nykyvenäläinen olisi. Parempana selityksenä esimerkiksi homovastaisuuden korostamisena näkisin sisäpoliittisten valtasuhteiden ylläpidon yrittämällä luoda pesäeroa Eurooppaan, ja näin vähentää nykyisen sisäisen valtasuhteiden kanssa yhteensopimatonta EU-tulevaisuudenvision todennäköisyyttä.