SK

Varmaankin pohjautuu siihen seikkaan, että nuoria naisia on Helsingissä enemmän kuin nuoria miehiä, ja nuorten naisten koulutustaso on keskimääräisesti miehiä korkeampi. Miesten koulutustasosta esimerkiksi https://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-09-30_001.html?s=0 (vuodelta 2009, mutta tietääkseni tilanne ei ole muuttunut tasa-arvoisempaan suuntaan koulutuksen sukupuolittuneisuuden osalta) ja Helsingin nuoren väestön sukupuolijakaumasta https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/naiset-ja-miehet-helsingissa (vuodelta 2017, mutta tämäkään ei varmaankaan ole muuttunut ratkaisevasti tasapuolisemmaksi). Voi olla, että jos puhutaan nimenomaan työ-elämässä olevista korkeakoulutetuista nuorista, on tilanne hieman tasaisempi, mutta yleensä otsikon väitettä esittäessä ei varmaankaan mainita työllisyystilannetta, vaan puhutaan vain koulutuksesta.

Etiäppäin!

Mielestäni tällaista sääntelyä ei tulisi laeilla harjoittaa. Ihmiset voivat suosia ravintoloita, jotka tarjoavat palvelua suomeksi, jos haluavat.

Ja tietty Suomen sotiin voi projisoida vaikka mitä ideaaleja, mutta itse ainakin olen hahmottanut esimerkiksi talvisodan enemmänkin taisteluna liberalististen vapauksien puolesta, kuin totalitaristisen halukkaiden yksityishenkilöiden välisiä keskusteluja säätelevän kielipolitiikan puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu on kristityn auktoriteetti. Sieltähän se kommunikaatio ja toiveet, ohjeet ja ennustukset löytyvät. 

Jumala kommunikoi omantunnon ja synnintunnon kautta. Eli antaa meille jokaiselle mahdollisuuden kääntyä pahan sijasta hyvään, valheen sijasta todelliseen ja kestävää, ruman sijasta kohti kauneuden näkemistä. Juuri pahan ja hyvän välite jännite jokaisessa ihmisessä on sitä, mikä vaatii hyvän yhteisöllisyyden rakentamista ja vaalimista, jotta kykenisimme kollektiivisesti estämään massiivisen ja sokaisevan pahan nousua yhteisötasolla.

Raamattu kehottaa taistelemaan valhetta, eli pahaa vastaan itsessä ja toisissa, jälkimmäisen pahuutta välttämällä seuraa mutta myös auttamalla uhreja. Vallanhimo ilman rakkautta on pahuuden tyyppiesimerkki, häikäilemätön ahneus muiden kustannuksella myös. Raamattu ei kuitenkaan vaadi jokaiselle samaa tai saman verran kuten kommunismi tasapäistämisessään. Sen viisaus rakentuu ihmisen hyvän luonteen arvostamisen ympärille, ei hänen ulkoisiin meriitteihinsä tai näyttävyyteensä. Sellaisen luonteen, joka ei tarvitse hyvyydelleen yleisöä, päinvastoin karttaa huomiota.

Jumalan palveleminen rinnastuu yhteisön palvelemiseen eli yhteisön aidon hyvän edistämiseen.

Se, mikä ehkä tekee homouskysymyksestä niin kiistanalaisen on ehkä juuri tuo, että sitä ei synnin- tai omantunnon kautta mielletä epämoraaliseksi samalla tavalla kuin vaikka valehtelu tai varastelu yleensä mielletään.

Eli vaikuttaisi olevan ristiriita sen välillä, mitä ihmiset mieltävät epämoraaliseksi, ja minkä Raamattu tuntuu leimaavan epämoraaliseksi. Jos ihmisten moraalituntemukset ja Raamattu ovat kommunikaatioita jumalalta, niin kumpaa pitäisi kuunnella, jos ne vetävät eri suuntiin? Jos jumala myös pystyy kommunikoimaan suoraan ihmisille esimerkiksi omantunnon kautta, niin herää ehkä kysymys myös siitä, että mihin Raamattua edes tarvitaan. Sen sijaan, että elämänohjeet löytyisivät kirjasta, jota kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea, vaikuttaisi ohjeiden siirto kaikille telepaattisesti reilummalta ja tehokkaammalta.

Voihan sitä miettiä vaikka mitä, mutta jokainen on syyllinen kaikkeen siihen syntiin mitä tekee. Ne jotka ymmärtää syntiensä vakavuuden on tietysti suuremmassa vastuussa teoistaan kuin muut, koska he rikkovat tietoisesti Jumalan tahtoa vastaan.

Niinhän se menee myös maallisen lain kanssa: Lakia rikkonut tuomitaan riippumatta siitä, tiesikö hän rikkovansa lakia vai ei. Jotkut voi ajatella, että rikoslain muutoksista pitäisi aina tiedottaa kaikkia kansalaisia, mutta sitä ei ole nähty tarpeelliseksi. Jokainen on itse vastuussa siitä, että tietää mitä laki mistäkin sanoo.

Maallisessakin laissa rikollisella mielentilalla on merkitystä, eikä yleensä ihmisiä tuomita suuremmista rikoksista pohtimatta sitä, että miten syytetty suhtautui tekoon. Ainakin Yhdysvaltalaisessa lakijärjestelmässä kuuluisa poikkeus tästä on seksin harrastaminen alaikäisen kanssa, mikä on tietääkseni tuomittavaa riippumatta tekijän mielentilasta, mutta muuten rikoksesta tuomitsemiseen vaaditaan vahva epäily siitä, että tekijä todella tiesi toimivansa väärin.

Ylipäätänsäkin tietämättömyyden käytön puolustuksena välttäminen johtunee ehkä enemmänkin käytännön rajoitteista sen suhteen, että ei voida tietää, milloin joku olisi vilpittömästi erehtynyt, ja milloin tarkoituksellisesti tietämätön tai erehtynyt. Vähän kuten maallisista rikoksista voidaan tuomita pelkkien todennäköisyyksiin pohjautuvien todisteiden pohjalta, koska täyden varmuuden vaatiminen estäisi oikeuselimiä toimimasta käytännössä.

Esimerkiksi Briteissä äiti tuomittiin vuonna 1999 sillä perusteella, että todennäköisyys sille, että hänen molemmat lapsensa olisivat sattumalta kuolleet sillä tavalla, kuten he kuolivat, olisi jonkin laskelman mukaan ollut yksi 73 miljoonasta. Tiedostettiin siis, että oli mahdollista, että murhista epäilty ei välttämättä ole syyllinen, mutta tuomio langetettiin silti. Myös esimerkiksi sormenjälkien vertailu ja DNA:lla tehtyjen kokeiden tuloksien vertailu pohjautuu todennäköisyyksiin, mutta niitä käytetään todisteina maallisissa oikeudenkäynneissä jatkuvasti. Jumalallisessa oikeudessa tällaisia kompromisseja käytännöllisyyden ja ideaalien välillä ei varmaankaan tarvitsisi tehdä, jos jumalalla on rajattomat resurssit ja täydelliset tiedot joka tapauksesta.

Mutta pohdintani koski ennemminkin sitä, että jos ihmisten moraalitaju ja Raamattu ovat samaa jumalallista perua, niin miksi ne vetäisivät eri suuntiin. Jos jumala kommunikoi tahtoaan sekä oikeustajun tai omantunnon että Raamatun sanan kautta, niin miksi oikeustaju ei ole niin vahvasti homoutta vastaan kuin Raamatun ssna on?

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu on kristityn auktoriteetti. Sieltähän se kommunikaatio ja toiveet, ohjeet ja ennustukset löytyvät. 

Jumala kommunikoi omantunnon ja synnintunnon kautta. Eli antaa meille jokaiselle mahdollisuuden kääntyä pahan sijasta hyvään, valheen sijasta todelliseen ja kestävää, ruman sijasta kohti kauneuden näkemistä. Juuri pahan ja hyvän välite jännite jokaisessa ihmisessä on sitä, mikä vaatii hyvän yhteisöllisyyden rakentamista ja vaalimista, jotta kykenisimme kollektiivisesti estämään massiivisen ja sokaisevan pahan nousua yhteisötasolla.

Raamattu kehottaa taistelemaan valhetta, eli pahaa vastaan itsessä ja toisissa, jälkimmäisen pahuutta välttämällä seuraa mutta myös auttamalla uhreja. Vallanhimo ilman rakkautta on pahuuden tyyppiesimerkki, häikäilemätön ahneus muiden kustannuksella myös. Raamattu ei kuitenkaan vaadi jokaiselle samaa tai saman verran kuten kommunismi tasapäistämisessään. Sen viisaus rakentuu ihmisen hyvän luonteen arvostamisen ympärille, ei hänen ulkoisiin meriitteihinsä tai näyttävyyteensä. Sellaisen luonteen, joka ei tarvitse hyvyydelleen yleisöä, päinvastoin karttaa huomiota.

Jumalan palveleminen rinnastuu yhteisön palvelemiseen eli yhteisön aidon hyvän edistämiseen.

Se, mikä ehkä tekee homouskysymyksestä niin kiistanalaisen on ehkä juuri tuo, että sitä ei synnin- tai omantunnon kautta mielletä epämoraaliseksi samalla tavalla kuin vaikka valehtelu tai varastelu yleensä mielletään.

Eli vaikuttaisi olevan ristiriita sen välillä, mitä ihmiset mieltävät epämoraaliseksi, ja minkä Raamattu tuntuu leimaavan epämoraaliseksi. Jos ihmisten moraalituntemukset ja Raamattu ovat kommunikaatioita jumalalta, niin kumpaa pitäisi kuunnella, jos ne vetävät eri suuntiin? Jos jumala myös pystyy kommunikoimaan suoraan ihmisille esimerkiksi omantunnon kautta, niin herää ehkä kysymys myös siitä, että mihin Raamattua edes tarvitaan. Sen sijaan, että elämänohjeet löytyisivät kirjasta, jota kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea, vaikuttaisi ohjeiden siirto kaikille telepaattisesti reilummalta ja tehokkaammalta.

22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'

27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon

28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.

29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.

30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.

31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Kyse on Jeesuksen vertauksesta, joten Mooses ja profeetat ei viittaa eläviin ihmisiin vaan Vanhan testamentin kirjoituksiin ja perimätietoon.

Voisitko selventää, että mitä asiaa halusit kommentoida? Mihin viestisi liittyy?