SK

Nähdäkseni kyllä tuota voisi maagisena ajatteluna pitää.

Filosofisessa mielessä maagista ajattelua olisi juuri se, jos ajattelet hyvien tapahtumien aiheuttavan huonoja tapahtumia tulevaisuudessa ja toisin päin, ilman että pystyt kuvailemaan mitään järkevää kausaalista mekanismia tapahtumien välillä.

Tuossa voisi myös ehkä hieman pelurin harhaa (gambler's fallacy), jos ajattelet, että hyvät tapahtumat "kuluttavat" hyvää tuuriasi, ja että huonojen tapahtumien täytyy tasapainottaa niitä.

Valitettavasti nyt kun käytit jotain käsitettä oikeaoppisesti, tulet pian kutsuneeksi hämppistä hyönteiseksi tai maapähkinää pähkinäksi.

Kilpailullisuus ei välttämättä ole kaikki munat yhteen koriin -tyylistä putkinäköisyyttä, vaan kilpailuun voinee panostaa siinä määrin kuin itsestään tuntuu. Kilpailumenestys toiminee monissa lajeissa tavoitteellisuuden "tukirankana". Jalkapallossa tai koripallossa kehittymistä joukkueena ei oikein voi mitata pelaamatta muita vastaan.

Tavoitteellisuuden tukirankana muita vastaan kilpailun vaihtoehtona lienee omien tulosten parantaminen sellaisissa lajeissa, missä ei ole interaktiota muiden kanssa, tai se on vähäistä. Useissa joukkuelajeissa joukkueiden välillä on interaktiota, mutta joku ryhmätanssi, purjehdus tai soutaminen tulevat mieleen sellaisista joukkuelajeista, missä olisi mahdollista kehittyä pelaamatta ketään vastaan. Eli ehkä noista löytyisi tavoitteellinen joukkuelaji, joka ei olisi niin kilpailullinen.

Googlen ensimmäisistä tuloksista päätellen ainakin joissain ryhmissä kyllä. Esim. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23446942/ ja Kiinasta https://www.researchgate.net/publication/356578610_Synergistic_relation…

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Statuserojen kaihtaminen tuskin on mikään erityisesti (nyky)suomalainen piirre.

Nykyaikaisten metsästäjä-keräilijäjoukkojen egalitaristisista asenteista ja niiden pohjalta vedettävistä johtopäätöksistä voi lukea lisää vaikka täältä https://www.psychologytoday.com/us/blog/freedom-learn/201105/how-hunter… . Kirjoittajan mukaan tuon elämäntyylin noudattajat ovat itse asiassa valtavirtaväestöä valppaampia koettujen kersakailijoiden tiputtamisessa maanpinnalle, eivätkä he katso hyvällä omilla kyvyillään tai saavutuksillaan mahtailevia.

Muodollisempi, kuten esimerkiksi marksilaiseen yhteiskunnalliseen kritiikkiin perustuva, törröttävien naulojen vasarointi ja pisimpien unikkojen katkaisu on myös viety joissain muissa maissa paljon nyky-Suomea pidemmälle, jopa kirjaimellisuuteen asti.

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

No, kai jotakuta esimerkiksi marksilaisemmin tai kriittisen teorian mukaisemmin yhteiskuntaan suhtautuvia voi ärsyttää tuollaiset sosiaalisen statuksen symbolit, joita vain tietyssä sosiaalisessa asemassa olevien on hyväksyttävää käyttää (esim. juuri ylioppilaslakit ja tohtorinhatut, teekkarihaalarit, pappien liperit ja vastaavat, aatelissukujen tunnukset, tittelien kuten tohtori tai tasavallan presidentti käyttö jne.). Nämä ehkä eroavat jossain mielessä sellaisista sosiaalisen statuksen symboleista, joissa on kyse vain rahasta ja kulutuksesta (urheiluautot yms.), vaikka tietenkin molempia voidaan vastustaa.

Eli ehkä heidän mielestään tällaisia ihmisten statuseroja ei pitäisi tällä tavalla korostaa, ja tällaiset statuserot voidaan nähdä ongelmana yhteiskunnassa. Ehkä tämä sitten ilmenee käytännössä baareissa riidanhakuisuutena.

Eihän ne symboloi kuin sitä statusta, että on nähnyt sen vaivan, että on opiskellut tohtoriksi. Jos asia on itselle tärkeä, miksi ei sitten opiskelisi itsekin? Suomessa on opiskelu ilmaista. Eikö tuo ole jo jonkinlaista eskapismia, että haluaa karsia ympäriltään sen tosiasian, että ihmiset käyttävät aikaansa eri asioihin.

Tästä asiasta ärsyyntyvät eivät ehkä ole samaa mieltä siitä, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet opiskella tohtoriksi, tai että kaikki ylipäätänsä voisivat tulla tohtoreiksi. En tiedä, paljonko esimerkiksi tohtorikoulutuspaikkoja ylipäätään Suomessa on, mutta todennäköisesti niitä ei varmaankaan ole kaikille, koska yhteiskuntakin odottaa, että vain harvat kouluttautuvat tohtoriksi asti.

Kyseessä ei ole myöskään välttämättä ole eskapismi tai todellisuuden kieltäminen, vaan yhteiskunnallisen käyttäytymisen muokkaaminen siten, ettei statuseroja ihmisten välillä korostettaisi. Voi esimerkiksi olla tunnustettu tosiasia, että jonkun esi-isä on saanut aatelisarvon joltain kunkulta, mutta käyttäymisen sääntelykysymys, että miten tämä fakta on sopivaa tuoda esille arjessa, ilman että historiallista tapahtumaa sinänsä kyseenalaistetaan.

Tohtorinarvo ei periydy, joten sitä ei oikein voi verrata aatelisarvoihin.

Tohtorikoulutukseen pääsee käytännössä jokainen, joka haluaa, jos täyttää tarvittavat ehdot eli on jokin soveltuva alempi tutkinto ja koulutuksen edellyttämät kyvyt.

 

En näe, mitä merkitystä arvon periytyvyydellä tai periytymättömyydellä on esimerkkini kannalta. Vai missä mielessä arvoja ei mielestäsi voi vertailla?

Aatelisarvo on yleensä myönnetty jollekulle joistakin ansioista mahdollisesti satoja vuosia sitten. Aateliarvo saattaa olla periytyvä, jolloin arvon nykyisellä käyttäjällä ei välttämättä ole itsellään mitään ansioita, saati sitten sellaisia, jotka oikeuttaisivat aatelisarvon käytön. Olisi mahdollista, että vaikkapa paroni Virtanen on ihan tavallinen työtön.

Sen sijaan, jos ihminen on tohtori, hänellä on itsellään ansioita, joiden vuoksi oppiarvo on myönnetty. Aatelisarvoja ei ainakaan Suomessa enää myönnetä, joten ainoa tapa saada aateliarvo, on syntyä arvon perijäksi. Tohtorin arvon sen sijaan voi saada kuka tahansa, joka osoittaa, että hänellä on tohtorinarvon mukaiset kyvyt. Opintotuen ansiosta edes raha ei ole este.

En tiedä, että tulkitsenko viestejäsi liian kapeasti vastauksina omiini, mutta mainitsemissani kohdissa olennaista ei ole se, että millä perusteilla tarkalleen jokin arvo on annettu, tai että missä määrin se kuvastaa jonkin henkilön merkityksellisinä pidettyjä kykyjä tai ominaisuuksia.

Olennaista on siis nähdäkseni se, että tällaisia myönnettäviä arvoja ja sosiaalisia oikeuksia esimerkiksi jonkun tittelin tai asusteen käyttöön on olemassa, ja että niiden käyttöön liittyvän käytöksen säätely ei ole sama asia kuin se, että tämä todellisuus kiellettäisiin tai korvattaisiin jollain fantasialla (näin siis "eskapismin" tulkitsin).

En usko, että mikään yhteiskunta pärjää kovin pitkää, jos eri yksilöiden kykyjen eroja ei mitenkään huomioida. Olisihan suorastaan typerää, että esimerkiksi metsästäjäryhmä ei mitenkään organisoituisi metsästystä varteen, vaan jokainen metsästäisi yksinään ottamatta huomioon sitä, mitä muut tekevät.

Saalista saa paljon paremmin, jos vaikkapa 5-10 metsästäjän ryhmä toimii tavalla, joka hyödyntää kunkin yksilön kykyjä ja osaamista. Käytännössä ryhmä organisoituu itse melko tehokkaasti, koska tietävät kyllä, ketkä sopivat mihinkin tehtävään. Todennäköisesti vanhimmista ja kokeneimmista ryhmän jäsenistä joku ottaa johtovastuun kenties parin muun avulla. Nuorimmat ja kokemattomimmat pistetään tehtäviin, joissa ei sähläämälläkään tuota pahaa vahinkoa, mutta joissa oppii silti, miten kannattaa metsästää.

Vaikka jokin ihmisryhmä olisi näennäisesti hyvinkin tasa-arvoinen, on varmaa, että joidenkin ryhmän jäsenten mielipidettä arvostetaan enemmän kuin toisten. Nuoren ja kokemattoman mielipide ei paina yhtä paljon kuin kokeneemmaksi ja osaavammaksi tunnetun mielipide.

Kyse ei olekaan sokeudesta kykyeroille esimerkiksi työn organisoinnissa, vaan egalitarismi yhteiskunnallisen aseman suhteen. Myös esimerkiksi Marx tunnetaan kuuluisasta sloganista "jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan". Eli esimerkiksi harva marksilainenkaan varmaan ajatteli, että kaikki ihmiset ovat kyvyiltään samanlaisia, mutta he saattoivat ajatella, että ihmisiä ei pitäisi jaotella vaikka eri yhteiskuntaluokkiin heidän kykytasonsa perusteella.

Toisaalta tuo pointti iän merkityksestä statuksen suhteen on merkittävä, ja tosiaan esimerkiksi noissa metsästäjä-keräilijätyyppisissä yhteisössä ikä ja mahdollisesti sukupuoli vaikuttavat statukseen enemmän kuin mitä nykyvaltavirtayhteiskunnissa, ja ehkä etenkin länsimaissa. Iän ja sukupuolen perusteella määräytyvä status mielletään ehkä siinä mielessä erilaiseksi, että se ei ole kilpailullista, kun taas kykyjen mittely olisi. Eli ehkä olisi tarkempaa sanoa, että nykyvaltavirtayhteiskunnissa suvaitaan enemmän kilpailua statuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ei vaan lähde mukaan tuollaiseen leikkiin? Itseäni ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa, mitä statussymboleita viestin tai olen viestimättä.

Yleisesti ottaen politiikasta ei voi yksipuolisesti irtautua, koska on merkityksellistä, mitä muut sinusta ajattelevat.

Eli vaikka jotakin metsästäjä-keräilijää ei henkilökohtaisesti kiinnostaisi status, niin häneen varmaankin vaikuttaisi silti se, mitä joukon muut jäsenet hänestä ajattelevat, eikä hän voisi estää heitä juoruilemasta yms.

Samoin esimerkiksi noissa mainitsemissani marksismin pitkälle vieneissä maissa olennaisena ei varmaankaan pidetty lähinnä sitä, miten jonkun statussymbolin käyttäjät itse asiaan suhtautuivat, vaan että mitä jotkut poliittisesti motivoituneet kaartit, kapinalliset tai mitkä lie inkvisiittorit niistä ajattelivat.