SK

Varmasti Tinderistä tai muualta netistä löytyisi myös muita inkvisiittorileikeistä kiinnostuneita.

Yksittäisten osakkeiden arvon kehitystä ei voitane ennustaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika harvoista ihmisistä ylipäätään tulee musiikin suuria nimiä. Eiköhän kuitenkin muusikoiden lapsista tule keskimääräistä useammin, vaikka pienestä osasta vaan tulisikin.

Juuri näin, eli kyseessä lienee vain palautuminen keskiarvoa kohti (regression to the mean). Jos tarkastellaan poikkeuksellisen tunnettuja muusikkoja, ovat heidän lapsensa todennäköisesti vähemmän poikkeuksellisen menestyneitä, vaikka musiikillinen menestys olisikin vahvasti sosiaalisesti tai geneettisesti periytyvää.

Ei ole tunkkaista, jos et halua tuottaa sosiaalisen median sisältöä, toimia prostituoituna tai tehdä aikuisviihdettä. Tunkkaista voi olla noihin asioihin liittyvä moralisointi, mihin vaikutat hieman viittaavan tuossa viestissäsi.

Yleensä taloudellisella itsenäisyydellä ei myöskään tarkoiteta esimerkiksi kirjaimellista omavaraisuutta, vaan kykyä elättää itsensä tehdyllä työllä tai muulla varallisuudella. Käytännössä jokainen on taloudellisesti riippuvainen muista. Ei kuitenkaan sanottaisi, että koruseppä tai kampaaja eivät olisi taloudellisesti itsenäisiä, koska periaatteessa ihmiset voisivat lopettaa korujen ostamisen tai hiusten leikkaamisen. Aikuisviihteen tuottajat ja prostituoidut eivät ole millään erityisellä tavalla riippuvaisia asiakkaistaan ja siten epäitsenäisiä.

Vierailija kirjoitti:

SK kirjoitti:

Itse olen ainakin sitä mieltä, että uudemmat Aku-tarinat ovat yleensä keskimäärin parempia kuin vanhat. Tietty jotkut Carl Barksin klassikkotarinatkin ovat ihan hyviä, mutta esimerkiksi monet vanhemmista italialaissarjoista vaikuttavat minusta nykyään ihan kännissä väännetyiltä. Vaikka en pidä esimerkiksi nykyään (tai ainakin muutama vuosi sitten) suosituista supersankaritarinoista, niin yleensä ottaen tarinat ovat uusissa akkareissa paljon parempia. Jos saisin valita, pitäisikö minun lukea satunnainen uusi vai vanha akkari, valitsisin ehdottomasti uudemman.

Minä taas tykkään nimenomaan vanhoista italalaisten piirtämistä sarjoista ja toivoisin, että vielä suomentamattomatkin julkaistaisiin. Monissa on hieno trillerimäinen tunnelma ja aikuismaisempi tarina kuin uudemmissa, jotka saattavat pyöriä ihan jonkin jonninjoutavan asian kuten sisustamisen tai deittailun ympärillä. 

Valitsit kiintoisat esimerkit, koska nähdäkseni sisustus ja deittailu ovat nimenomaan aikuisille suunnattuja teemoja, kun taas aarrejahdit näkisin paremmin sekä lapsia että aikuisia kiinnostavana teemana. Samoin myös vanhempien tarinoiden kielestä, kuten vaikka tuosta esimerkkidialogista, tulee minulle juuri hieman lapsille suunnattu vaikutelma.