SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Joulupukki ei sovi kouluun yhtään sen paremmin. Uskon asiahan sekin on.
Kristinuskon opinkappaleiden tai siihen liittyvän taruston tapahtumien esittämisessä ei ole ongelmana pelkästään niiden fiktiivisyys, vaan se, että niitä usein esitetään ikään kuin niiden todenperäisyyteen olisi syytä uskoa.
Vaikka joulupukistakin puhutaan joskus tavalla, joka ehkä saattaa harhaanjohtaa esimerkiksi pieniä lapsia, ei joulupukkia pääsääntöisesti väitetä oikeasti olemassa olevaksi velhoksi tai vastaavaksi. Joulupukki on yleensä selkeästi satuhahmo, eikä satuhahmoista puhuminen sinänsä hämärrä maailmankuvaa, kunhan niitä ei sekoiteta faktuaalisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
"Vaikuttaa tietty omituiselta, että ainetta voisi tupsahtaa tyhjästä. Kuitenkaan jumalan tuominen mukaan kuvioihin ei ratkaise tätä omituisuutta, vaan ainoastaan siirtää sitä, sillä silloin pitäisi selittää, mistä jumala sitten tupsahti. Jos jumalan taas ajatellaan voivan olleen olemassa ikuisesti syntymättä mistään, niin samoin voitaneen olettaa aineen olleen aina olemassa."
Aine sitten päätti ryhtyä monimuotoiseksi on kyllä naurettavaa.
En ehkä ihan ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta nykyfysiikan (ja kemian ja biologian jne.) mukaan perinteinen aine koostuu pienestä määrästä yksinkertaisia "rakennuspalikoita" eri tavoin järjestäytyneenä.
Esimerkiksi kemiassa kaikkien yhdisteiden, kuten vaikka veden tai suolan, ajatellaan koostuvan alkuaineista. Alkuaineiden, kuten raudan tai hapen, taas ajatellaan koostuvan atomeista, joiden ytimessä on eri määrä protoneita (ja neutroneita). Vaikka kaikkia protoneita pidetään pääosin samanlaisina, voi alkuaineilla olla erilaisia käytännön ominaisuuksia niiden atomien rakenteesta riippuen. Samanlaiset protonit eri tavoin järjestyneenä selittäisivät melkein koko alkuaineiden ja yhdisteiden kirjon.
Eli pelkkä aineen järjestäytyminen eri tavoin voi ehkä selittää näkemäämme monimuotoisuutta. Voidaan siis ajatella, että aineen perimmäinen luonne ei ole muuttunut alkuräjähdyksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauran tietenkin heille alentuvasti koska heidän jumalansa on väärä ja minun se oikea.
Jos olisit uskova etkä typerä trolli, niin et todellakaan nauraisi sille että kukaan joutuu ikuiseen kadotukseen.
Mitään kadotusta ei ole olemassa, kuten ei sitä teidän jumalaannekaan.
Siksi voin elää tämän ainoan elämäni rauhassa, siitä joka päivä nauttien.
Jos kadotusta ei ole, niin miksi siitä sitten puhutaan Raamatussa? Tai jos Jumalaa ei ole, niin kuka on luonut universumin ja miksi kaikilla kulttuureilla on tarve Jumalan etsimiseen?
Kautta historian ihmiset eri kulttuureissa ovat
Alkuräjähdysteoria ei sinänsä ota kantaa siihen, mistä maailmankaikkeuden aine tai energia on peräisin. Alkuräjähdys viittaa ajatukseen, että se on ollut tiiviisti kerääntynyttä ja sittemmin levinnyt. Selitykset sille, miten tämä materia on syntynyt tai miten se on alunperin kerääntynyt, eivät varsinaisesti kuulu alkuräjähdysajatukseen.
Vaikuttaa tietty omituiselta, että ainetta voisi tupsahtaa tyhjästä. Kuitenkaan jumalan tuominen mukaan kuvioihin ei ratkaise tätä omituisuutta, vaan ainoastaan siirtää sitä, sillä silloin pitäisi selittää, mistä jumala sitten tupsahti. Jos jumalan taas ajatellaan voivan olleen olemassa ikuisesti syntymättä mistään, niin samoin voitaneen olettaa aineen olleen aina olemassa.
Lottoaminen on aika yleistä, samoin kuin usko ainakin johonkin arveluttavalta vaikuttavaan asiaan. Eli vaikka nuo voivat vaikuttaa turhauttavilta asioilta, johtaisi karsinta niiden perusteella varmaankin rajusti suppeampaan määrään parisuhdehdokkaita.
Ylen mukaan lottoa pelaa noin 800000 suomalaista, eli noin 15% väestöstä, viikoittain, ja jättipottien houkuttelevan vielä useampia täyttelemään kuponkeja.
Uskomuksia koskevaa dataa on hieman hankala löytää, mutta esimerkiksi https://www.finsci.fi/uutisia/finsci-selvitti-salaliittoteoriauskomuksi… sisältää luettelon yleisimmistä salaliittoteorioista, joihin suomalaiset vastaavat uskovansa. Suosituin on JFK:n ampumista koskeva salaliittoteoria 38,4% kannatuksella.
Myös esimerkiksi reilusti yli puolet suomalaisista vaikuttavat kyselyissä uskovan joko jumalaan tai johonkin korkeampaan voimaan.
Vaikka jotkut vanhemmat voivat tietenkin olla kohtuuttomia uskonnollisesta kannasta riippumatta, niin tuskin ateistitkaan pääsääntöisesti ärähtävät, jos lapsi pelkästään kyselee jumalasta.