sammukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
esikoulu/koulukuvioita, jos se vain on mahdollista. Olisihan kiva, että lapsi pääsisi nyt jo sellaiseen ryhmään, josta tulisi mahdollisimman paljon kavereita esikouluun. Ja sitten esikouluryhmästä ekalle luokalle.
Herkästi sairastelevalle 2v:lle voisi taas pph olla paras paikka.
Eli periaatteessa laittaisin sisarukset eri paikkaan. Heillä on jo sen verran ikäeroa.
Yhdellä kaverillani on lapset olleet samalla pph:lla niin, että ikäero juuri tuo 2v ja 5v. Muut pph:n lapset olivat lähempänä tuota 2v, siis sellaisia taatiaisia. Isompi lapsista (poika) kyllästyi aivan perinjuurin, koska isompana hän ei tietenkään saanut sellaista huomiota kuin nämä perushoitoa vielä vaativat pikkuiset. Mutta hoitajalla ei kuitenkaan ollut hänelle tarjota mitään oman ikätason virikkeitä, eivätkä ne muutenkaan kiinnostaneet, kun olisi pitänyt yksin vääntää.
Joissakin ryhmiksissä voi tietysti aika kivasti olla sellainen kokoonpano, että voi olla isompien ryhmää ja pienempien ryhmää. Sehän olisi kiva senkin puolesta, ettei tarvitsisi eri paikkoihin viedä aamulla/hakea illalla.
Meillä täälläpäin vain ainakin pienempiin ryhmiksiin tavataan laittaa kaikki natiaiset, eli 5v kyllästyy :( kun hänen ympärillään on lauma 10kk-2v vanhoja.
arjen_sankari:
Miehesi ehkä pelkää, että joutuu lähtemään maasta, kun ei ole ns. lähiperhettä.
eihän tässä kukaan puhunut miehen kansallisuudesta yhtään mitään.
ollut töissä lähinnä pätkiä (äitiysloman + hoitovapaan lomassa).
Kyseessä Horeca-ala.
Nyt olen yksityisellä pienellä työnantajalla, ja palkka 2000¿/kk osa-aikatyöstä. Teen markkinointiin kuuluvia töitä.
Sieltä löydät noita kaupan ja ravintolan alan palkkoja. Varmaan aika monissa ihan sitä TES:n tarjoamaan minimipalkkaa noudattavat.