sammukka

jota ei tarvitse/tarvitsisi mitenkään erityisesti hävetä. Äitipuoli saa olla mustasukkainen miehestään, mutta myös lapset saavat olla isästään mustasukkaisia. Ovathan sisarukset toisistaan mustasukkaisia, vanhempien huomiosta, jopa äitipuolen/(isäpuolen) huomiosta.



Sen kun hyväksyy, että sellainen tunne on ja pysyy kaverina (joskus enemmän tai vähemmän), niin sitä ei sitten tarvitse koittaa ajaa epänormaalina ja kiellettynä poiskaan.



Silloin on myös helpompi tajuta, että joku inhon tunne ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi itse aivan toivottoman epänormaali tai kohde vastenmielinen. Se nyt vain on tunne, yleensä aika epämiellyttävä, mutta onneksi aina ohimenevä.

olen kuitenkin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lapsilla pitäisi olla joku sellainen oma paikka toisen vanhemman luona, jossa olisi jotain " omia" tavaroita. Kuvittelisin auttavan kodiksi alkamisessa.



Tässä on jo lähtökohtaisesti sellainen ajatus takana, että vaikka voidaankin taittaa peistä hamaan hautaan, että ovatko puolison lapset vieraisilla vai kotonaan - niin jotenkin ystävällisempi on ainakin aikuisten puolelta toivottaa tervetulleeksi KUIN kotiin. Yhteinen lastenhuone on ihan kiva.



Meillä on sen verran hyvä tilanne, että ostimme sen kokoisen yhteisen kodin, että täällä on lastenhuoneet niin omille kuin tuleville yhteisille. Ei sentään jokaiselle omat, mutta yksi on nyt vierashuoneena (tuleva lastenhuone).



Hyviä puolia lastenhuoneesta (vaikka lapset olisivat jo vähän isompiakin):



- lapset voivat mennä omaan tilaan, kun sitä haluavat

- lapset nukkuvat omassa makkarissa, ei ole sitten mitään pakkoselibaattia tai kylpyhuoneessa rakastelemista lasten vierailujen aikana koska tuntuu, että toiset kuulevat henkäyksenkin

- lastenhuoneessa voi vaikka kuivattaa pyykkiä kun se on tyhjillään (jos tilat ovat muuten ahtaat)

- voi käyttää vierashuoneena, jos lapset eivät ole paikalla

- yksi paikka, jossa säilyttää lasten kamppeita: vaatteita, leluja, pelejä jne.

- lapsilla on oma paikka heidän henk koht tavaroilleen

arnica:

Jos mietitään yhden pettoreissun jälkeen eroa, ei suhde ole kovin vankalla pohjalla. Eikö silloin olisi aika keskustella, molempien pitäisi mennä itseensä ja satsata yhteiseen tulevaisuuteen.

Jotenkin nuo erohaihattelut ja mieraiden miesten peräänhaikailut tuntuvat tyhjänpäiväisiltä, kun oma mies kuooli ja lapsi menetti isänsä. Hyvät ihmiset yrittäkää edes!

toisaalta se pettäjä ei läheskään aina mene itseensä. Ja petetyn on vaikea yrittää yksin.

Eikä nyt kyse ajasta, vaan pikemminkin siitä, että mennään kimppaan niin, ettei oikein tiedetä kuka itse on ja mitä sitä oikein haluaa (elämältä, parisuhteelta ja muutenkin).



Ei kai sitä ihmiset vain nettivastauksiin erojaan perusta.

lapset jäävät äidille, ja mies lähtee. Ainahan se ei ole niin, mutta tilastollisesti.