sammukka

Jos uusperhe tekee jotain lomalla, niin sehän yleensä tarkoittaa sitten sitä, että:



- loma-ajasta ainakin merkittävän osan lapset ovat mukana

=> ei välttämättä lapsetonta lomaa juuri lainkaan, vaikkei omia lapsia olisikaan

=> lasten mukaan ottaminen lisää kustannuksia yleensä aika reippaastikin, varsinkin jos loma tarkoittaa yhtään matkustamista (olimme viime kesänä reilun viikon matkalla, ja se tuli maksamaan varmaan 3000¿/4 hlöä, vaikka asuimmekin leirintäalueella/sukulaisissa)

=> se on sitten tätä tästä eteenpäin aina siihen saakka, kunnes lapset eivät enää halua tulla mukaan/ovat riittävän isoja



Tietysti kaikissa vanhemmissa on eroja, mutta kustannuksilta ei tosiaan voi välttyä, ne kun ei yleensä pelkkiin elareihin jää. Kun lapset tulevat isoiksi, he saattavat tulla vieraaksi juhliin, jouluna ja juhannuksena, ja yleensä vanhemmat kestitsevät lapsensa.



Vaikka olisikin periaate, että vanhempi maksaa oman jälkikasvunsa viulut, niin yhteistaloudessa summa kuin summa on melko usein yhteisestä pussista pois.



Mainitsen vain näin, ettei tule yllätyksenä...



Meilläkin on kyllä taitettu peistä näistä kuluista, mutta niin päin, että mies oli kohtuuttoman huolissaan siitä, joutuuko hän jollain lailla MINUN lapseni kustannuksiin " ikinä" osallistumaan. Sitten hän rauhoittui, kun huomasi hänen (etä)lastensa ns. rasittavan meidän kukkaroamme merkittävästi enemmän kuin mitä yksi kotona asuva.

vaan sitä ahdistusta, mikä tulee kun vanhempi ei pistä mitään rotia lapselle. Siis ap esimerkissä mun mielestä on suht normaalia, jos 13v poikaa ei nimenomaan HUVITA liiemmin hangata hampaita tai siivota, mutta isällinen patistelu on huolenpitoa ja normaalia/suositeltavaa vanhemmuutta. Yleensähän nämä angstit juuri siihen liittyvätkin, että lapselta ei mitään vaadita. Eihän se varsinaisesti lapsen itsensä vika ole.

Jotkut vanhemmat tosin, jos viettävät lapsensa kanssa suhteellisen vähän aikaa, eivät jotenkin kasva matkassa. Eivät hoksaa, että ikää tulee enemmän, ettei se piltti olekaan enää samalla tasolla kehityksessä kuin avioeron aikoihin.

Yksi kaverini on joskus sanonut, että kun lapsi meni päiväkotiin ja yhteinen aika väheni, kosketuspinta vähentyi myös. Ja lapsi onnistui kasvamaan varkaiten, eikä äiti aina pysynyt matkassa. Erovanhemmalla se lapsen kasvu tapahtuu vielä enemmän toisaalla, ei silmien alla. Lisäksi vanhemmalla voi olla kova hoivavietti, kun lapset vihdoin saa luokseen. Myös kova ikävä. Joillakin voi silloin mennä juuri vähän sekaisin se, että läsnäolo ja hemmottelu paijaamalla ei juuri ole koskaan liikaa, mutta sitten täysi rajattomuus (= kun ei tarvitse lapsen edes hygieniasta huolehtia) on jo turvattomuuttakin.

emma69:

En lukenut ihan koko ketjua...

Mutta se minkä luin jätti päällimmäiseksi hassun ajatuksen. Eli sen. että murrosiän ongelmista on aika helppo syyttää puolison exää. Vaikka aika suurella todennäköisyydellä aika monen teini-ikäisen vanhemmat joutuvat kestämään niskottelua, välinpitämättömyyttä yms. Kunhan teillä on omia teini-ikäisiä, tiedätte, mitä se on :) Minulle on ainakin psykologi sanonut, että jos nuoriso kehtaa vähän kapinoida, se on terveempää kuin kaikkeen tyytyminen...

Eli suurin osa näistä " ongelmista" , joista te moititte puolison edellisestä avioliitosta olevia lapsia, on normaalia murrosikäisen toimintaa. Miksi edes ottaa miestä, jolla on lapsia, kun niistä tulee vain vaivaa?

olen ollut kyllä aika paljonkin yksityisyrityksissä töissä, ja parissa-kolmessa paikassa olen juurikin vastaavaan törmännyt. Aivan toisenlaisesta alasta kuitenkin kyse.



Ydinjuttu silti, että yrittäjä tai yrittäjäpariskunta/suku on hanskannut hommansa vaikka silmät ummessa, eteen- ja taaksepäin. Parissa viikossa tai viimeistään kuukaudessa olisi pitänyt saavuttaa täysin sama tietämys työstä ja tavoista kuin mikä heilläkin on ollut, oli kukaan maininnut asioista tai ei.



Yhdessä työpaissa, missä olin jonkin aikaa oli aika tavallista, että jos teki työn hyvin ja perusteellisesti - oli liian hidas, jos teki työn nopeasti - oli hutilo. Joku ilo kai siitäkin piti saada, ettei mikään ollut hyvin.



Samasta yrityksestä yleensä kaikki uudet työntekijät nopeasti lähtivätkin pois, eivätkä palanneet koskaan. Paikassa roikkui kaksi vakituista; toinen siksi ettei koskaan ollut valmistumisensa jälkeen missään muualla ollutkaan, eikä uskaltanut lähteä pois, vaikka joskus palkkakin oli viikkoja myöhässä. Toinen taas jostain syystä nautti omistajan syvää luottamusta, eikä hänelle uskaltanut kukaan ryppyillä. Muuten paikka oli suorastaan legendaarinen siitä, ettei sinne kukaan halunnut.



Summa summarum: Joskus yksityisyrityksissä voi olla todella vaikeaa. Todennäköisesti yrittäjät eivät oikein itsekään tajua, mitä voi realistisesti vaatia, yleensä se taitaa olla ajatustenlukutoive yhdistettynä salamannopeaan työtahtiin. Palkkoihinhan ei saisi mennä yhtään rahaa.

ja vaikka isä olisikin suht samoilla linjoilla, lapset varmaan tietävät, mistä yhtäkkiset säännöt ovat lähtöisin. Saavutetuista eduistahan taistelevat aikuisetkin....

mutta jos sovittu tapaamisoikeus ei toteudu, voidaan lähteä sitten siihen hakemaan jotain apua.



Meillä miehen ex on varsinainen riivinrauta, mutta koska tapaamisoikeus toimii esimerkillisesti, voimme vain pohtia keskenämme (tai olla pohtimatta), kuinka kauan hän jaksaa sekoilla. Nykyään ei kaikkiin viesteihin tosiaan edes viitsi vastata, koska ne ovat niin käsittämättömän typeriä.