sammukka

Itse voin sanoa " tienneeni" jo laitoksella, ettei kaikki ole kunnossa. Se oli vaisto, joka niin sanoi. Omalla lapsellani on todella isot kehitysviiveet ja ongelmat.



Siskoni keskimmäisen pojan lievähköt oppimisvaikeudet (lähinnä lukemisessa, kirjoittamisessa, olennaisen hahmottamisessa - hoksaa kyllä, mutta vasta sen jälkeen kun 3v nuorempi pikkuveli selittää asian) ja ikään nähden lapsellisuus näkyi vauva-aikana hatarana kontaktina äitiin.



Pojalla oli myös sellaisia " erikoisia" pelkoja, joita en kovin usein ole tavannut lapsilla. Esimerkiksi noin 1,5v iässä hän pelkäsi meren rannalla merta, vaikka olisi istunut monen kymmenen metrin päässä. Voi olla, että kyse oli kimaltelusta tai aaltojen kohinasta. Jos häntä sitten käskettiin istumaan selkä rantaan päin, hän ei pelännyt.



Siskoni pojalla ei nyt 17-vuotiaana ole enää isompia ongelmia. Hän on edelleen hidas hoksaamaan, lukeminen ja kirjoittaminen on vaivan takana MUTTA hänen valttinsa on uskomaton sitkeys. Sen avulla hän on pärjännyt tavallisessa luokassa ihan mukavasti ja tie on auki jatko-opintoihin.



Kaikilla lapsilla outous ei näy enää puberteetissa niin massiivisena. Valitettavasti aika yksin näyttää... Se on muuten ihan totta, että vauvan katsekontaktin vähyys on pelottavaa!

Tollero:

Sen sijaan nuorimmainen syntyi 33+3 ja painoi 2180g joten hän oli sitä juuri ja juuri.

...mutta eikö sentään viikolla 34 syntynyt ole aivan reilusti keskonen, vaikka painaisi kuinka " hyvin" viikkoihin nähden?

Fakta on se, että näkemättä kohtausta ja ilman eeg:tä ei oikein ole mahdollista arvioida mitä tapahtui. Jos tuo jää tosiaan ainoaksi lajissaan, sillä ei totta puhuen ole juuri edes merkitystä (paitsi äiti voi olla kohtuuttoman huolissaan, mikä ei tietenkään ole mukava asia).



Veljellä ja sisareni nuorimmalla pojalla on ollut lapsena muutama (3) kouristuskohtaus. Niitä ei ole kummallakaan tutkittu saati lääkitty millään tavoin. Kehitys heillä on ollut täysin normaalia lapsena.

noiden tutkimusten kanssa...aika usein olen kuullut näitä " apua apua auttakaa, äiti, ei saa" - huutoja... Kaipa sitten vain riittävästi ylimääräisiä voimia paikalle, jotta onnistuttaisiin...

Eli lasta pitää ensin valvottaa mahdollisimman paljon. Myöhään nukkumaan ja aikaisin ylös. Eeg pyritään järjestämään pienille lapsille sitten aamusta tai aamupäivällä.



Kun mennään eeg:hen, lapselle sitten laitetaan se myssy päähän. Hänen tulee nukahtaa kokeen aikana, unta seurataan noin 15min (vähän riippuen myös siitä, miten kauan nukahtamiseen on mennyt aikaa).



Torkkujen jälkeen lapsi herätetään. Yleensä ensin näytetään vilkkuvaloa, jotta lapsi virkistyisi. Sitten saatetaan pyytää lasta sulkemaan silmät ja avaamaan ne. Jos hän ei sitä osaa pyynnöstä tehdä, voi äiti sulkea luomet. Yleensä tämän jälkeen koko homma on ohi. Tulokset saa kunhan käyrät ehditään analysoimaan.



Jos pojallesi nyt yhtäkkiä alkaisi tulla tosi, tosi paljon kohtauksia, saatettaisiin yrittää järjestää mahdollisimman pian videoitu eeg (päivystysluontoisesti) ja aloittaa lääkitys tuloksen mahd pikaisen analysoinnin jälkeen. Video-eeg kestää usein sitten vähän pidemmän aikaa. Meillä se on ollut lyhimmillaan pari tuntia ja pisimmillään 4t. Joskus tehdään pidempiä, jopa useamman vuorokauden mittaisia rekisteröintejä.



Pienillä lapsilla saatetaan joskus käyttää humautusta rauhoittamaan, jos lapsi ei tahdo nukahtaa. Hereillä ollessa häntä sitten yritetään muuten pidellä aloillaan, koska piuhojen kanssa ei voi hirveästi vipeltää.



Unideprivaatio-eeg:ssä tärkeitä ovat nukahtamis- ja heräämisvaiheet, ne kun ovat muutenkin erityisen häiriöalttiita epileptisen toiminnan kannalta.



Jos epilepsia todetaan, seuraa aika iso määrä tutkimuksia. Näitä ovat mm erilaiset verikokeet sekä pään magneettitutkimus. Usein on kuitenkin sellainen tilanne ettei mitään saada selville ja kouristusten syy jää avoimeksi.