sammukka

esim teidän tapauksessa lääkkeiden syöttäminen 1v => 3v olisi voinut olla haitallisempaa - koska oireilua tai kehityksellisiä ongelmia ei ollut sillä välillä. Epilääkkeet kuitenkin aina vaikuttavat keskushermostoon, maksaan ja munuaisiin. Niitä syödään silloin kun niistä saatu apu on suurempi kuin lääkkeiden mahdollinen haitta.



OK. Annostuksissa tietysti on suunnattomia eroja - jos pieni määrä lääkettä auttaa, sivuvaikutukset voi olla olemattomat.



No minkä takia mä nyt tämmöistä tulin paasaamaan tänne keskelle? No siksi kun taitaa ikävä kyllä olla niin, että jos lapsella on joku " epilepsiasyndrooma" , voi olla ettei mikään lääke riitä tai auta.



Jos lapsella taas on ongelmia aivojen säätelyjärjestelmissä taaperoiässä, niistä sitten kasvaa ohi, oli lääkettä tai ei. Pienellä lapsella voi olla myös tilapäisiä häiriöitä aineenvaihdunnassa (ei vain aivojen) ja heitot voivat sitten tehdä tepposensa.



Mutta mitä yhteistä jollain episyndroomalla ja lapsuusiän ohimenevällä kouristushäiriöllä? Ei välttämättä paljon yhtään mitään, vaikka epilepsiasta puhutaankin. Ennusteet voivat poiketa aika rankasti. (Mistä sitten tietää kummasta on kyse kun kaikki on tuoretta? Sehän onkin tosi vaikeaa...ja huolestuttavaa).

LeijaL:

Kuvittelin, että naisella on lain edessä oikeus pysyä yksinhuoltajana ja olla olematta tekemisissä lapsen isän kanssa. Mitä pointtia sitten on isyystutkinnan kiellolla jos se ei oikeasti ole pätevä?

Mitä tulee luovutettuihin sukusoluihin, niitä käsittelevää lainsäädäntöä on viilattu jo viimeiset 20v.

siitä se kielto tulee. Lapsi ei Suomen lainsäädännön mukaan ole mikään äidin ruumiin jatke tai yksityisomaisuutta.

että silloin kun poikani oli pieni, pääsin kunnan psykologille juttelemaan th:n lähetteellä. Psykologi silloin sanoi, että normaali, terve vauva houkuttelee vanhempansa vuorovaikutukseen. Tietysti jos hoitaja ei masennukseltaan näitä merkkejä huomaa, uupuu kaikkein lahjakkainkin pieni jatkuvaan yrittämiseen, kun vastakaikua ei tule.

Mitä olen tuttavien ns terveitä vauvoja seurannut, ovat he aika epeleitä seuramiehinä jos tosi pienestä. Vastaavasti kyllä hyvinkin pienet myöhemmät ongelmat voivat näkyä huterassa vuorovaikutuksessa.

Mutta näistä pienistä ongelmista saattaa tulla suuria esim koulussa, koska vaatimukset ovat jo aika kovat. Siis jos miettii tällaisia " jokakansalaisen perustaitoja" - pitäisi osata ainakin yhtä vierasta kieltä, tietotekniikkaa ja paljon muuta, mitä ei jaksa nyt luetellakaan =) Eikä kyse tietty ole vain menestyksestä, vaan siitä, miten voi säilyttää itsetuntonsa, vaikka ei olisikaan kovin taitava.

Olen vain ihan tavallinen äiti tietämykseltäni, mutta yhden puolitutun vauvan ongelmat mielestäni olivat näkyvissä jo kun hän oli noin puolivuotias - vaikka " rasti ruutuun" kehitys oli riittävää. Lapsella siis on " jonkilaisia" ongelmia tullut nyt esille myöhemmin.

Huomattavasti

lievempiä kuin omalla lapsellani. Jotain samaa tässä tuttuni lapsessa oli jo vauvana kuin omassa pojassani - varmaan jäntevyyden puute ja sellainen " apua, en ihan tiedä mitä tapahtuu" -ilme (siinä iässä, kun vauvat yleensä ovat hyvin itsevarmoja, jopa silloin kun pelkäävät/vierastavat/ujostelevat).

Tässä tuli nyt vähän korkealentoisia ajatuksia, mutta näitä kaikkia ainakin itse mietin jo silloin, kun poika oli vain pieni käärö rinnalla. Sellainen se äidin mieli usein on.

Sekin on muuten jännä, miten jostain tietystä asiasta voi tulla varsinainen mörkö. Monen pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että olisin mieluummin " ottanut" melkein kaikki ne ongelmat pojalleni, joita eniten pelkäsin. Kuin tämän, josta ei kukaan mitään tiedä mitään :( Onni tietysti ettei päätös ole omassa vallassa, eihän sitä tiedä miten sitä väärin valitsisikaan!