sammukka

Roikkuva vatsa, lautatissi ja selluliittiä niin paljon, että selviäsi sen avulla kahdesta jääkaudesta ja kolmesta nälänhädästä. Ja finnejä on kuin tähtiä taivahalla. Kuitenkin jo ryppyjä niiden vieressä.

piipiliisi:

Minusta vaatimuksesi työn sisällöstä ja laadusta ovat ylimitoitettuja siihen nähden että olet vastavalmistunut ja sinulla on sairas lapsi josta vastaat yksin.

Niin no joo, tähän voi lisätä, että vastavalmistunut olen siis matkailun puolelta. Ravintolaesimiestutkinto on ollut taskussa useamman vuoden. En nyt ajatellutkaan sitä, että ensimmäisenä " ottaisin" jonkun megahaasteellisen työn vastaan - ikäänkuin sitä tarjottaisiinkaan, vaikka hakisinkin ;)

Ravintolatöitä olen tehnyt vuodesta -95 tosi monessa erityyppisessä paikassa etelästä pohjoiseen... viime talvena kävin 3kk kokkailemassa ruokaa yhden matkailuyrityksen keittiössä (mielenkiintoinen kokemus, näin kylmiltään - vaikka siihenkin on koulutus - ruosteeseen päässyt ehkäpä ;). Pikku pätkiä olen siis kuitenkin tehnyt tämän viimeisen 5v aikana, mutta en mitään yhtäjaksoista. Lähinnä olen yrittänyt ylläpitää jotain ammattitaitoa ja haisua työmarkkinoista.

Jos on hyvä peruskoulutus ja tekee työnsä hyvin, uranousu on mahdollista isoissa yrityksissä vaikka aloittaisikin perustöistä.

Musta on aika jännä juttu, mutta ne yritykset joissa olen ollut töissä, ovat yleensä nostaneet täysin kouluttautumattomat esimiesasemaan. Siinä on sitten saanut hiljaa mielessään kirota, että tuliko se ala sittenkään valittua ihan oikein :/

Sitten myös monessa paikassa on erikseen haettu esimiehiä ja erikseen sitten suorittavaa porukkaa. Mulla on kyllä pelko siitä, että etenemään ei sitten pääse, koska " sinähän olet ihan hyvä siinä mitä teet" ...

Ensisijaisesti kyllä haluaisin matkailupuolelle, en ravintolaan. Tämä uudelleen kouluttautuminen oikeastaan liittyi siihen, että oikeasti kyllästyin siihen, etten tuntenut koulutuksesta olevan iloa. Toiseksi aloin leipiintyä TODELLA pahasti suorittavaan työhön. Pelkään ihan oikeasti sitä, ettei tuossa tavallisessa ravintolahommassa ole jotenkin enää mitään sellaista annettavaa, että kokisin sitä mielekkäänä.

Pelkään, että kohtaan epäpäteviä esimiehiä (" on tarjoilijoiden vika, ettei täällä käy enempää asiakkaita" ) ja huonoja kokkeja (" kyllä sinä voit viedä asiakkaalle sen ruoka-annoksen, vaikka pihvi putosi lattialle" ), ammattitaidottomia tarjoilijoita (" mitä - miksi minun pitäisi tietää mitä bechamel-kastike sisältää?" ) liudan - ja joku päivä väsyneenä pamautan perunanuijalla työnantajaa päähän... Ja sanon samat kohtalokkaat sanat, joilla jo kerran tienasin itselleni irtisanomisen: " te tarvitsette tänne IDIOOTTEJA töihin!"

JOTEN hakeuduin sitten matkailun pariin, josko pääsisin edes siitä ainaisesta ruoan ja tupakan hajusta edes " siistiin sisätyöhön" - mielellään sitten jossain vaiheessa koulutusta vastaavaan. Sillä ei ole mulle mitään väliä, onko työ vakituinen tai määräaikainen. Luotan yleensä siihen, että jos hommansa hyvin hoitaa, määräaikaisesta poikii lisää töitä. Ja kun on työtä, on helpompi valita.

Työelämä ei ole mukava ja ymmärtäväinen paikka ihmiselle jolla ei ole lapsen hoidon järjestämiseen mitään tukiverkostoa. Et voi vaatia työnantajaa vain ymmärtämään että olet aina pois jos lapsi on sairas, sitä ei sulateta terveiden lasten vanhemmiltakaan ja valitettavasti vammaisten lasten vanhemmilla ei ole työnantajien taholta katsottuna mitään erityisoikeuksia.

Joo, tämä on kohtuullisen tylsä asia, koska sillehän ei yksinkertaisesti voi mitään. Tosin musta on kyllä tullut aika parkkiintunut sen suhteen, että olen aika taitava olemaan ymmärtämättä työnantajaa - koska en muista olisiko ainutkaan työnantaja kovin lojaali ollut minullekaan?

Yksittäiset ihmiset, työtoverit ja esimiehet ovat eri asia ;) Siis tässä ei ollut sillä lailla kaunaa " kaikkia" kohtaan - kommentoin vain sitä, että yleensähän se jousto on työntekijän, ei -antajan. Vaikka palkatta saakin olla sen tietyn ajan kotona. Sairaalassahan ei ole pakko olla koko aikaa, vaikka lapsi siellä olisikin. Meille se on jo niin rutiinia, että lapsi varmasti omat hoitajansa tunnistaa.

Varaa ihmeessä aika sairaalan sosiaalityöntekijältä, joka neuvoo miten haetaan omaishoidon tukea ja antaa hyviä vinkkejä työelämään siirtymisen kanssa.

Voi apua. Olen niin monta kertaa istunut siellä sosiaalityöntekijän kanssa, että alan jo leipiintyä ;) Ainut, mikä aktiivisesti kiinnostaa on se, millaisia todistuksia tarvitaan omaishoidontuen hakemiseen esim hoitavalta lääkäriltä. Muut pumaskat saan täytettyä. Olen aika etevä saamaan hakemukset läpi muutamalla masentavalla lauseella, ilman pitkiä liitteitä...

Palvelusuunnitelman myötä saisit lapsellesi kuljetuksen päivähoitoon ja takaisin ja kotiapua.

Meillä näkyy päiväkoti ikkunasta ;) eli kuljetusta ei tarvita, vaikka itse asiassa tiesin sen olevan saatavilla!

Ajatus vuoropäiväkodista on ihan hyvä, kunnan on järjestettävä lapsellesi paikka jos saat vuorotyötä.

Mä vain pelkään sitä, miten sitten käy jos lapsi alkaa sairastella tosi paljon sellaisessa? Siksi olen niin paljon pohtinut tuota kotihoitoa. Tällä hetkellä nimittäin pojan ryhmässä on vain 6 lasta ja osa infektioherkkiä, eli noudatetaan sen osalta suurta varovaisuutta! Mikä on ihanaa. Sitten jos on tavallinen pk kyseessä, siellä jyllää kaikki taudit - ja se voi tietää meille parin kuukaudenkin sairastelua (jos huonosti käy)!

Siksi siis tämän hetkinen pk on ihan loistava ja luulen, että ainut joka tosiaan voi mahdollistaa ylipäätään työssäkäynnin. Aukioloajat ovat toki kummalliset.

Ei ole sinun päänsärkysi miten päivähoidon teholuvut heittävät. Sinä olet lapsesi kanssa asiakas ja palveluntuottajan on vastattava hoidon tarpeeseen.

Mulle on hyvä aina sydäntä särkevästi kertoa, kuinka kamalaa on, kun lasta ei millään saada päiväkodin rytmiin ja kuinka on järkyttävää kun " sitten hoitaja odottaa turhaan" ...

Nimittäin tuollaiset asiat stressaavat mut sen burn outin partaalle huomattavasti nopeammin, kuin " vain" jatkuva kiire. Ahdistun ihan kohtuuttomasti, jos tunnen jotenkin etten täytä äidin " velvoitteita" ... Jotenkin sen tulkitsee aika rikaksi omassa äitiydessä, kun ei lapsen päivähoitoasiatkaan oikein luista...

En tahtoisi toistaa itseäni, mutta jos olisin sinun tilanteessasi, hankkisin päiväosa-aikatyön ja katsoisin miten arki alkaa sujua ja miettisin sitten seuraavaa askelta.

Itse asiassa mulla on ensin 8 viikon työharjoittelu vastassa (matkailualan yrityksessä, paikkaa tosin en ole hakenut vielä). Näkeehän jo sen aikana jotain. Pari kuukautta on yllättävän pitkä aika!

Yhden burn-outin kokeneena neuvon myös olemaan polttamatta kynttilää molemmista päistä. Tahdonvoimalla pääsee pitkälle, mutta jos juoksee kauan tukka putkella jaksamisen raja tulee jossain vaiheessa vastaan.

Luulen osaavani varoa, olen nimittäin useamman kerran lapsettomanakin väsyttänyt itseni rumbaan nimeltä yötyö ja päiväopinnot! Tai 70 tunnin työviikko...

Kiitos taas! Toivottavasti tuonne ei iskeytynyt sammakoita väliin, kirjoitin ja pyyhin useampaan kertaan...

Onko muuten sulla s-postiosoitetta, jonka voisin helposti päätellä - esim etunimi . sukunimi @ työ paikka . fi ?



Voisin laittaa vaikka joku päivä viestiä :)



annika

Se on siis laktuloosivalmiste, turvallinen käyttää.



Joillakin vauvoilla menee vatsa ummelle esim korvikkeesta, vähän vanhemmilla varsinkin perunasta.

Sen sijaan tekojäällä luisteltiin koko talvi