sammukka

toiset eivät ylipäätään arvosta lukemista kovin korkealle. Onhan niitä, joiden mielestä keittokirjankin avaaminen on jotenkin feikkiä - koska ainoa oikea tapa laittaa ruokaa tai leipoa on opin imeminen omilta naispuolisilta verisukulaisilta ja sitten toimiminen perimätiedon pohjalta.



Tietysti aika usein voi käydä niinkin, että hyvä ajatus vesittyy - eli ns kasvatusopuksen lukija ei kuitenkaan ihan ymmärrä kirjan sanomaa, vain kirjainta. Ja jos hän sitten ei kuuntelekaan " järkeä" vaan toimii väärin ymmärtämänsä tiedon valossa, ei se tulos välttämättä ole kovin hyvä.



Ehkä on vielä yksi näkökulma otettava esiin. 1970-luvulla taidettiin aika paljon puhua äidin roolista lasten kasvatuksessa ja siitä, miten vahingollinen voikaan " jääkaappiäiti" olla. Jos vanhemmasta tuntuu, että kasvatusopas/kirjallisuus korostaa vain niitä kohtia, missä vanhempi voi mennä lapsensa kanssa vikaan, hän ei välttämättä enää näe omia vahvuuksiaan. Kasvatusoppaasta tulee syyllistävä nuhdesaarnojen kokoelma sen sijaa, että se antaisi hyviä neuvoja arkeen.



Äitinä ja varmaan isänäkin on helppo jäädä syyllistymiseen " jumiin" ja se tunne on inhottava. Samaa tekstiäkin voi lukea monella mielellä. Kyllähän moni täälläkin älähtää imetyskeskusteluissa, vaikkei syytä olisikaan.

Tuo on normaalia ja ilmiö varmaan vanhempi kuin aika :/ Monien suurmiesten elämäntarinoista voi löytää sen, että elämän kovin koetus oli pienemmän sisaruksen syntyminen!

PIkkuinen sisarushan on häntä taitamattomampi - kai hän sitten yrittää päteä sillä ainoalla tavalla jonka keksii.

" omin luvin" , sitten myöhemmin on hoidettu kaikki maksuasiat kuntoon. Tähän tietysti vaaditaan terapeutin vankka luottamus siihen, että rahat tulevat takaisinkin :)

Vajaa-älyisyyttä taas ei voida arvioida pinnoissa roikkumisen perusteella, lapsen ei kuulukaan käyttäytyä kuin miniatyyrikokoinen virkamies vielä tuossa iässä.



Nykyään käytetään sanaa kehitysvammainen sitten jos siihen on tarvetta.