Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin aika on muuttunut.  Toki naiset ennen synnyttivät koko synnytysikänsä 18- 48 vuotiaina, perheissä lapsilla isot ikäerot. Itsekin olen iäkkään äidin kuopus mutta omani synnytin alle 30 v.

Siitä mietin kun täällä vauvalla toistuu yhtälö, pienet lapset ja hoitoa vaativat kahdeksankymppiset  vanhemmat.  Eli ketju menee,  nelikymppisten synnyttäjien lapset vasta nelikymppisinä lisääntyvät.

65-vuotiaan tuttuni  nuorimmat lapsenlapset ovat 9-vuotiaita.  Enää ei kuulemma tule, ovat lapsensa sanoneet.  Hän on ollut työelämässä, ei ole voinut muualla Suomessa asuvia lastenlapsiaan hirveesti hoidella.  Taisi ottaa omaa lomaa tyttären synnysajankohtaan jotta pääsi avuksi. 

"Pienet lapset" on suhteellinen käsite. Tässä asiayhteydessä käsitän "pienillä lapsilla" lapsia, jota ei voi vielä jättää viikonlopuksi yksin kotiinkaan. Ts ne on otettava mukaan, jos lähtee kauemmas huolehtimaan vanhuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa parissa sanassa "välttelin anopin seuraa"  välittyy monen vanhuksen yksinäisyys, kaipuu nähdä lastensa perhettä.  Kun miniä välttelee ei poikakaan voi pitää normaalia välitöntä yhteyttä äitiinsä.

Ja syyttely puolin tai toisin on aika turhaa.  "Maailman sivu"  perheet hajaantuneet eri puolille Suomea tai kauemmaskin.  Se yksinäisyys kaukana asuvalle voi olla enemmän sitä ettei pidetä puhelinyhteyttäkään, ei kerrota kuulumisia (vaikka pintapuolisia) ei vuosiin "ehditä" pistäytyä.  Silloin tuntee itsensä hyljätyksi.

Äitinä, mummona, anoppina en halua olla riippuvainen lapsistani, toivottavasti lähden saappaat jalassa.  Mutta itsetuhoinen en ole, enhän nyt vauvapalstaa vapaaehtoisesti jätä.

Mä mietin, missä vaiheessa vanhuksen yksinäisyys alkaa? Alkaako se parisuhteessa olevilla puolison kuolemasta ja sinkuilla sitten, kun kaikki sisarukset, ystävät ja kaverit on jo kuolleet tai ainakin hoivakodissa? Vai sitten, kun itse ei pysty enää lähtemään kotoaan yhtään minnekään eli muiden ihmisten tapaaminen onnistuu vain, jos joku tulee käymään?  

Vierailija kirjoitti:

Suvussa on ollut hyvin itsenäisiä sinkkuneitejä, eläneet yli 90.  Terveyttäkin että pärjänneet itse elämänsä loppuun saakka.

Periaatteeni on, vaikka olen leski ja lapsiakin on, pärjätä myös ilman  "röyhkeitä vaatimuksia lapsille".  En tiedä miksi pitäisi muuttaa jonnekin kun asun kaupungissa kerrostalossa.  Nykyisin on esim nuo palvelubussit hyviä, hakevat kotiovelta bussimatkan hinnalla.

Tämä vauva tietysti on provopalsta mutta kyllä täällä aikuiset esittävät aika röyhkeitä vaatimuksia vanhemmilleen.  Mikseivät auta, arkemme on raskas,  katso lapsiamme, anna ennakkoperintöä, muuta omaisuuttaan  rahaksi ja anna meille.  Toisivat parempia lahjoja ja tuomisia tullessaan. 

Ihan järkevää asua paikassa, missä on palveluita. Mulle on selvää, että nuoret rakentavat elämänsä sinne, missä on töitä ja muutenkin parhaat olosuhteet sellaiseen elämään kuin mitä haluavat. 

Mulla ei ole tänä kesänä lainkaan varsinaista lomaa vaan otan ylimääräisiä vapaita pitkin kesää. Mutta 6 viikon päästä tähän aikaan olen täysin vapaa eli ei koskaan enää työelämää. Sen vuoksi ei ahdista sen enempää työt kuin säätkään. 

Aika harvoin soittelen kenenkään kanssa. Yleensä viestitellään. Mutta joskus, jos on joku pidempi asia, niin laitan vaan viestin, voinko soittaa. Samoin tekee mun kaverit. Tai no siskolleni välillä soitan, kun olen lähdössä viemään koiraa iltalenkille,  ja kysyn,  haluaako hän lähteä mukaan. Jos laitan viestin, hän saattaa lukea sen vasta sitten, kun olen tullut jo takaisin kotiin.