Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 549: "No ei tietysti mutta tarkoitin nyt tässä ihan sitä että aika monen suomalaisen on vaikeaa löytää sitä kahvitteluseuraakaan, kuka kävisi joskus kahvilla puolin ja toisin tms kerran vk tai edes kerran kk. Kivat heille ja ymmärrän mitä tarkoitat, mutta väitän silti että yksinäisyys on oikea ongelma Suomessa ja joidenkin on vaikeaa löytää sitä seuraa edes kahvittelemaan silloin tällöin. Vaikka heissä ei olisi mitään vikaa, vaan olisivat kivoja, kilttejä ja mukavia ja tavallisia ihmisiä. Jostain syystä heitä kaikkia ei vain "löydetä" tai ei oikeat henkilöt heitä kohtaa jotka heitä arvostaisivat. Näen tätä itse lähipiirissäni ja minusta se on sydäntä särkevää, kun on aivan normaaleista ihmisistä kyse. "

Siitä olen sun kanssa samaa mieltä, että sopivaa kohtaamispaikkaa voi olla vaikea löytää. Helpoiten tai "helpoiten" löytyy niin, että alkaa tehdä jotain itseään kiinnostavia asioita ja sieltä sitten löytyy niitä, jotka myös tykkäävät tehdä samoja asioita. Yhdessä tehden on helpompi tutustua toiseen ja siinä jutellessa voi sitten huomata, että toinen tykkää jostain muustakin asiasta, mikä voisi yhdistää ja mitä voisi joskus tehdä yhdessä. Yhteen ystävääni tutustuin vuosia sitten, kun meidän koirat tykkäsivät toisistaan. Käveltiin usein samaa matkaa ja juteltiin kaikenlaista. Hänellä ei ole enää koiraa enkä mäkään aio ottaa tän nykyisen jälkeen enää uutta, mutta ei me tavataksemme tarvitakaan enää koiria. Ei olla tarvittu moneen vuoteen. On kuitenkin hyvä muistaa, että toisen elämä voi olla kiireistä ja hektistä eikä uusille ihmisssuhteille ole aikaa. Vaikka muuten miten hyvin mätsäisi, niin toisella saattaakin olla sitten vaikka just ne omat vanhukset huolehdittavanaan. Ei vaan ehdi tavata niin usein kuin toinen haluaisi. 

Ilmankos ei koira suostunut lähtemään päivälenkille. Kun vedin oven kiinni, jyrähti ensimmäisen kerran. Ja vettä alkoi tulla kaatamalla. Toivottavasti toi ukkonen vähän raikastaa ilmaa. 

Nro 545: "Toki yhteisöllisyyden, mutta ei aina yksinäisyyden. Mutta kuulostaa kivalta, kuinka otit naapurisi huomioon ja teillä oli kiva ilta. Tottakai oma-aloitteisuus on tärkeää ja joskus se palkitaankin, mutta ikävä kyllä sillä ei aina silti yksinäisyyttä saa täysin paikattua. Moni kaipaisi nimenomaan perheenjäseniä, sukua tai pidempiaikaista ystävyyttä ja ei vain satunnaisia kahvitteluja."

Jos ei ole perhettä ja sukua tai nämä asuvat kaukana tai kenties ovat jo itsekin niin raihnaisia, että eivät jaksa/voi/halua tulla enää kyläilemään, niin mistään ei kyllä saa heille täydellistä korvaajaa. Ystävystyä sen sijaan voi kyllä vielä myöhemmälläkin iällä. Mun isän naapurissa asuu mies, joka on tehnyt työuransa saamalla alalla kuin isäkin. Aikoinaan juttelivat pihatalkoissa ja olivat vuosikausia taloyhtiön  hallituksessakin. Molemmat ovat leskiä ja soittelevat toisilleen ainakin pari kertaa viikossa. Kumpikin liikkuu huonosti, mutta kesäaikaan (kun ei ole lunta eikä liukasta) naapuri käy välillä isän luona kahvilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa jutussa sanottiin  vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata. 

Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa. 

Vanhukset on joillekin niin jumalaton riesa, että syövät kaiken elämänilon.

Tässä vinkki: hanki harrastuksia, kun eläke alkaa tai lähenee.

Mä ymmärrän kyllä senkin, että vanhus ikävöi läheisiään. Mutta todennäköisesti se kaipaus pahenee sitten, kun ei ole enää mitään tekemistä. Niin kauan, kun on elämässä kaikenlaista puuhaa, riittää, että ne läheiset ottaa silloin tällöin yhteyttä. Mutta jos aamusta iltaan ja päivästä toiseen tuijottaa vain seinää tai telkkaria, niin sitten ei enää riitä. 

6 viikon päästä mun työelämäni on ohi. Pariin kertaan mua on pyydetty paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Ensin sanoin, että joo, kun jään elokuussa 2026 eläkkeelle, niin sitten. Päätinkin vähän aikaa sitten irtisanoutua työpaikastani eli jään oloneuvokseksi jo 11 kk ennen eläkeikää. Ja nyt sitten olen liittymässä syksyllä Lions Clubiin. Tällä alueella ne järjestää vaikka minkälaista toimintaa. Läheisen palvelutalon vanhuksille, alueen alakoulun oppilaille ja alueen asukkaille monenlaista tapahtumaa. Yhteisöllisyyttä siis piisaa eikä tarvitse edes kävellä kovin kauas. Ja mitä olen nyt vuosien varrella katsonut, niin aina silloin tällöin käyvät porukalla tuossa lähiravintolassakin syömässä. 

Nro 524: "Vapaaehtoistyö jossain korvaa sitten muun sosiaalisen elämän? Mielestäni Suomessa ennen elämä oli yhteisöllisempää ja nykyisin yksilökeskeisempää, verraten moniin muihin maihin. Ei sitä vapaaehtoistyöntekijää kukaan tule kutsumaan välttämättä joulupöytään tai muuten vain kylään, toki jos kavereita syntyy niin miksi ei mutta ennen kutsuttiin enemmän monia esim. sukulaisia käymään. En ole samaa mieltä kanssasi, koska Suomessa yksinäisyydestä kärsii moni joka olisi valmis antamaan itsestään ja aikaansa sekä tekeekin esim. vapaaehtoistöitä eikä odota itselleen mitään. Silti asia ei kaikilla muutu, koska ihmiset eivät "kohtaa". Yksinäinen tuskin on usein hirveästi muuta vailla, kuin kavereita joita muillakin on. Kyllä hekin monesti ovat valmiita antamaan aikaansa ja hyvää seuraa."

Vapaaehtoistyö on vastaus yhteisöllisyyden puutteeseen. Tietenkään se ei ole vastaus perheen ja suvun puutteeseen. Tästä ei muuten ole kovin montaa vuotta, kun joku nainen järjesti kotonaan joulupäivällisiä ihan tuntemattomille. Kutsui siis n kpl yksinäisiä kotiinsa joulupöytään. Tästä naisesta kirjoitettiin silloin iltapäivälehdissäkin. 

Mä muuten vietin just hiljattain yhden perjantai-illan naapurini kanssa. On mua kymmenkunta vuotta vanhempi eläkeläisrouva. Ollaan asuttu tässä taloyhtiössä jo yli 30 vuotta ja kasvatettu tässä lapsemme aikuisiksi. Hän istui pihallaan ja mä tulin kaupasta. Olin ostanut tapaksia ja koska oli kaunis kesäilta, kysyin häneltä, onko  jo syönyt. Vastasi, että ei, joten kysyin, maistuisko punaviini ja tapakset. Mulla on pihassa rappuset ja hänen on vaikea kulkea portaissa, joten kannoin mun pihasta pöydän sekä toisen tuolin hänen pihaansa. Sisältä hain viinipullon, lasit ja laitoin tapakset tarjoiluvadille. Istuttiin siinä pari tunntia ja syötiin ja juteltiin. Tietenkään joka paikassa ei ole sopivia naapureita, mutta onko edes yritetty tutustua?