Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaisia he ovat nuorempana olleet? Mun vanhempia ei ole omat lapset koskaan kiinnostaneet eikä ole ollut mitään ihania mummoloita. Ei kannata itkeä yksinäisyyttä vanhuuden loppuvaiheessa.

Tämä. Sitä niitetään, mitä on elämässä kylvetty. 

No ei ihan niinkään. Esim. Suomessa on nytkin monta monen ikäistä ihmistä joka kärsii yksinäisyydestä, myös ne vanhukset jotka on kuitenkin ihan normaaleja, mukavia ja kivoja tyyppejä. Ja sitten tuolla on sarjarikollista jne joilla kyllä riittää kavereita. Suomessa yksinäisyys on kyllä suuri yhteiskunnallinen ongelma, ennen oli elämä yhteisöllisempää. Tämä on asia jossa meidän tulisi ottaa mallia muualta maailmasta, se että otetaan mukaan enemmän porukkaa ja huomioidaan, auttaisi pitkälle monissa asioissa eli vähentyisi mm. mielenterveysongelmat j

Suomessa yhteisöllisyyttä yleensä kaipaavat ne, jotka haluavat saada yhteisöltä jotain. Eivät ne, joiden tehtävä yhteisössä on antaa muille jotain. Tässä maassa on kyllä vaikka kuinka paljon yhteisöllisyyttä, jos haluaa mennä antamaan itsestään muille jotain. Vapaaehtoistyötä erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kautta löytyy laidasta laitaan. 

Nro 507: "No jos se perheen elämä mihin vanhus sopisi mukaan  olisi sitä viipottamista jossakin.

Ja kun haetaan mummo isoon omenaan mukaan kun mennään lasten hankinnat tekemään koulua varten tarkoittaa se että mummo ottaa rahapussin mukaan."

No perheiden elämä nyt on yleensä jotain ihan muuta kuin kahvipöydän ääressä istumista. Varsinkin lapsiperheiden. 

Nro 503: "Vanhus, askel ehkä hidastunut, ehkä apuväline tarpeen, kaihi silmissä, kuulolaitekaan ei takaa kuulemismukavuutta, kädet vähän täräjää, vaikea kantaa jo tarjottimia, hävettää oma hitaus.  (Vrt. Hitaat vanhukset kassajonoissa ja tukkona jalkakäytävillä)

Miksi pitäisi koko ajan olla jotain ohjelmaa,  pitkästytkö tosiaan niin pahasti jos rauhassa istut vanhuksesi kotona ja juttelet?   Rauhoitut itsekin ylikierroksiltasi:  aina pitää olla äksoniä

tse kieltäydyin teatterista kun kuulolaitteessa oli vika.  Enkä lähde jonnekin, mennääs nyt kiertämään nähtävyyslenkki, siellä hyviä lintutorneja ja frisbeegolfrata.  Sorry vaan."

Eihän kyse ollut tuosta vaan aloittajan ehdotuksesta, että vanhus otettaisiin mukaan perheen elämään. Ei voi ottaa, koska vanhus ei halua. Ihan kuten sinäkään et halua. Mikä on ihan ok. Vanhuksen luona juttutuokiot kahvitteluineen ei ole perheen elämää vaan kyläilyjä vanhuksen luona. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kysyy, miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Vastaus: vanhukset eivät halua eivätkä suostu. 

Vanhukset haluavat, että heidän kotiinsa ja elämäänsä tullaan. Silloin kun heille sopii. Mukaudutaan heidän tapoihin ja rutiineihin. Katsomaan salkkarit ja pesemään ikkunat. He eivät halua lähteä mihinkään, eivätkä kykene sopeutumaan enää mihinkään, joten silloin ei voi olla enää "mukana" eikä "osana elämää", kun ei pysty joustamaan omista elämisen ja olemisen tavoista. Mutta eipä pysty joustamaan perheelliset, työssäkäyvät aikuiset lapsetkaan. Joten siinäpä sitä sitten ollaan.

Hyvä pointti. Ei yksinäiseksi itsensä tunteva vanhus todennäköisesti halua lähteä mukaan esimerkiksi lapsenlapsensa lätkä- tai fudistreeneihin, kauppakeskukseen ostamaan lapsenlapselle uutta koulureppua tai lapsensa kotiin tekemään viikkosiivousta.  Vanhukset haluavat, että yhdessäolo pyhitetään täysin heille eikä keskitytä mihinkään eikä kehenkään muuhun. Korkeintaan kahvit voi keittää, mutta ei touhuta kaikkea muuta.

Nro 496: "Yksinäisyys voi tulla aiemminkin. Ehkä sisarukset ovat kuolleet, mutta ystävät alkavat olla niin heiveröisiä, etteivät jaksa kuin korkeintaan tunnin-kahden vierailuja ehkä kerran kuussa. Jos ystäviä on elossa enää kolme, ei siinä kovinkaan montaa seurallista tuntia vanhus elämäänsä saa. "

Näin se varmaan on. Ihmiset, joiden ansiosta ei ennen vanhuuttaan ole ollut yksinäinen, ovat joko poissa tai liian huonokuntoisia enää tapaamaan. Mä en kaipaa nytkään yhtään pidempiä vierailuja kuin tunnin pari kerrallaan enkä edes kolmea kertaa kuukaudessa. Kerran kolmessa kuukaudessa on sopivampi. Mutta ihmiset on niin erilaisia. Joku on aina ollut seurallinen ja tarvitsee paljon kontakteja ja jollekin toiselle taas riittää paljon vähempikin tapaaminen. Introverttiydessä on omat hyvät puolensa.