Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Sivujorinana kerron arjesta oman Mummoni kanssa, skrollaa ohi suosiolla jos mummojutut ei kiinnosta.
Oli kamala katsoa miten hädissääm Mummo oli kun soitin ambulanssin hänelle tuossa joku viikko sitten.
Paha astma pahenee aina näinä pölykausina ja näytti ja kuulosti jo hengitys niin kamalan tuskaiselta (olin Mummon kotona yökylässä).
Just oli ollut useampi niitä uutisia vanhusten kuolemista Attendolla ja se joku joka oli pudonnut paareilta.
Ihan hirveetä oli katsoa sitä orastavaa paniikkia ja yrittää tyynnytellä rakasta Mummoa vaikka itsekin jo vähän panikoin että miten tässä vielä käy, oli ihan sininen ja itkevä hauras vanhus siinä, eikä se tuttu, tarmokas ja aikaansaava rautamuori.
Ambulanssin hoitajat oli kuitenkin aivan ihania tyyppejä ja asiansa osaavia turvallisia ammattilaisia, nuori harkkarikin oli mukana ja osasi lohduttaa Mummoa tosi ammattimaisesti mutta lämpimän inhimillisesti.
Nyt vaakakupissa alkaa olla oman elämän eläminen ja nuoren aikuisen riennot, opinnot elämän vakiintuminen ja muu hauska.
Toisaalta Mummo on niin rakas että antaisin vaikka jalkani ettei hänen tarvitse pelätä ja kärsiä.
Asun nykyään osan viikosta landella Mummon kaksion sohvalla ja vaikka elämä tuntuu nyt aika hitaalta ja verkkaiselta ja hiljaiselta, ja terveys heittelehtii, tehdään Mummon voinnin mukaan kivojakin asioita.
Tänään istuttiin auringonlämmössä terassilla ja bongattiin ketunpesä pellolla, sitruunaperhosia ja sisilisko nähtiin ja ihmeteltiin naapurin kikkailevaa mopopoikaa. Iltapäivällä kokkasin meille ja istuttiin lämpimän saunan alalauteilla sen aikaa kun voimia riitti, Mummo terästäytyi maistelemaan suullisen jopa saunaoluesta!
Ennen Mummolasta lähtöäni katsottiin wanhoja valokuvia ja hätkähdin kun satavuotta sitten otetun kuvan papparaisella oli ihan samanlaiset silmät kuin itselläni.
Lähtiäisiksi silitin rauhallisesti torkkuvan Mummon pehmeän nukkaista poskea.
Tänään oli tosi hyvä päivä ja näiden hyvien hetkien vuoksi jaksaa mennä läpi ne huonotkin päivät, joita valitettavasti on jo enenevässä määrin.
Olen tosi kiitollinen näistä hetkistä, ja olen todella surullinen ajatuksesta että ennemmin tai myöhemmin tämäkin päätty.
Nimim. Mummon tyttö
Kuulostaa kauniilta Mun äiti viimeisinä viikkoinaan oli täysin vuodepotilas ja usein vain makasi sängyssä suu auki tuijottaen kattoa. Mä istuin hänen vieressään ja näytin kännykästäni hauskoja kissavideoita. Niille äiti jaksoi vielä viimeisenä päivänäänkin nauraa. Ei ollut enää pitkään aikaan tiennyt, kuka minä olen ja muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa lakkasi tunnistamasta mun äänenikin. Olin hänelle vain joku nainen, jolla oli pieni televisio kädessään ja telkkarista tuli hassuja kissoja. Äiti kuoli aamuyöllä eli en ollut silloin paikalla, mutta vielä edellisenä iltana olin kissavideoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, joiden mielestä kotihoito voi hoitaa muistisairasta omaisen työpäivän ajan ja omainen illat, yöt ja viikonloput, on itse elänyt edes kahta viikkoa niin, että koko viikon aikana nukkuu enintään 15 tuntia? Voin kertoa, että ei mene edes yhtä viikkoa, kun keskittymiskyky on aika olematon ja seuraavan viikon lopulla päätä särkee jäätävästi, verenpaineet on tapissa ja töissä ei meinaa tajuta, mikä tämän palaverin aihe oikein olikaan ja miksi ylipäätään olen tässä palaverissa. Been there, done that.
Lapsen saaneet voivat kuvitella. Käytännössä elät vuosikausia, kuin vastasyntyneen kanssa, joka valvottaa öisin.
Vastasyntyneen kanssa on sikäli helpompaa, että hän ei paina kuin muutaman kilon, vanhus yleensä vähintään 50kg, monet reilusti yli 100 kg. Vauva ei myöskään liiku levottomasti koko ajan etsien kotiaan ja lapsiaan.
Siinä on myös se, että vauva kehittyy koko ajan taitavammaksi ja sen kanssa on hauskaa. Vauvassa on elämä.
Vanhuksia hoitaessa on yhtäkkiä sidottuna yli 10 vuotta, kun vanhusten kun romahtelee eri tahtiin. Kenen terveys kestää 24/7/365 hälytystilassa oloa.
Mä jouduin aikoinaan jättämään kokonaan omat sairauteni hoitamatta, koska olisi edellyttänyt säännöllisiä labrakokeita ja kontrollokäyntejä. Olin hälytysvalmiudessa 24/7 yli vuoden. En voinut poistua 50 metriä kauemmas kotoani. Vanhempani asuivat siis naapurissa ja äidilläni oli tapana valvoa ja karkailla öisin. Välillä kyllä kesken etätyöpäivänikin. Isä liikkui jo silloin huonosti ja äiti taas jaloistaan vikkelä kuin kauris. Monesti isä soitti mulle vain siksi, että riiteli äidin kanssa ja siksi äiti oli aikeissa lähteä kotiin. Siis lapsiudenkotiinsa. Mun isä on jääräpää ja jankutti jankuttamistaan äidille, että äidin vanhemmat kuolivat jo 1960-luvulla. Äiti taas väitti, että isä valehtelee. Tai siis se äidin mielestä tuntematon äijä, joka oli samassa huushollissa. Mulla saattoi mennä koko yö siihen, että sain äidin rauhoittumaan ja kääntämään ajatuksensa johonkin ihan muuhun. Monta kertaa, kun olin juuri lähdössä kotiin, isä sanoi äidille : "niin niin, mutta kyllä sinun vanhempasi ovat kuolleet " ja sama härdelli alkoi sekunnissa alusta.
Lopulta mulla oli verenpaineet olleet jo muutaman viikon tasoa 230/170 ja varasin ajan lääkäriin. Mulla on jo kerran revennyt valtimo korkeiden verenpaineiden takia. Lääkäri kielsi mua ehdottomasti juoksemassa vanhempieni luona milloin mitäkin tekemässä. Isähän viittasi kintaalla moisille lääkärin määräyksille. Melko pian sen jälkeen äiti menikin niin huonoon kuntoon, että ei pysynyt enää jaloillaan eli karkailemiset loppui. Isä kyllä edelleen juoksutti mua siellä, mutta ei enää öisin. Kolmen kuukauden aikana äiti vietiin 4 kertaa päivystykseen suonensisäistä nesteytystä varten, kun ei enää syönyt eikä juonut. Viimeisellä kerralla joku lääkäri teki saattohoitopäätöksen ja äidin viimeiset 3 viikkoa kotonaan oli sekä kotihoito että kotisairaala.
Joo, reilu vuosi sitten
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Kuinkahan moni näistä, joiden mielestä kotihoito voi hoitaa muistisairasta omaisen työpäivän ajan ja omainen illat, yöt ja viikonloput, on itse elänyt edes kahta viikkoa niin, että koko viikon aikana nukkuu enintään 15 tuntia? Voin kertoa, että ei mene edes yhtä viikkoa, kun keskittymiskyky on aika olematon ja seuraavan viikon lopulla päätä särkee jäätävästi, verenpaineet on tapissa ja töissä ei meinaa tajuta, mikä tämän palaverin aihe oikein olikaan ja miksi ylipäätään olen tässä palaverissa. Been there, done that.
Lapsen saaneet voivat kuvitella. Käytännössä elät vuosikausia, kuin vastasyntyneen kanssa, joka valvottaa öisin.
Tähän tosin sen verran, että jos vauvan äitinä torkahdatkin sohvalle, se vauva ei kömmi pinnasängystä ylös ja mene soittelemaan naapurin ovikelloa, ole puolessa välissä kohti kauppaa, heitä kännykkääsi vessanpönttöön tai muuta vastaavaa.
Ei todellakaan olisi ollut helpompaa. En olisi pystynyt siellä tekemään edes tuntia päivässä töitä. Nyt pystyin sentään sen verran, että sain laskuni maksettua. Siinä vaiheessa, kun äidistä tuli vuodepotilas, tilanne olisikin voinut olla toinen. Mutta ensin isälle olisi pitänyt laittaa myllynkivi kaulaan ja heittää se tonne Lammaslampeen.
Mä olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja aikoinaan ollut töissä niin kotisairaanhoidossa kuin vsnhainkodissakin. Mä yritin aikoinaan isälle ehdottaa vaikka mitä, mikä olisi helpottanut heidän elämäänsä, mutta mikään mun ehdottamani ei ihan vaan periaatteesta kelvannut. Mun siskoni sai nukkua yönsä hyvin ja elää huoletonta ja vapaata elämää äidin viimeiset vuodet ja nyt onkin aika stressaantunut, kun joutuu huolehtimaan isästä. Hyväksyy kuitenkin sen, että kun mä huolehdin äidistä, hän huolehtii isästä. Mä tuen siskoani, vaikka hän ei aikoinaan tukenutkaan mua, ja usein siskolleni kerron, mitä nyt pitää tehdä. Ja kun siskoni sanoo isälle, että nyt pitää tehdä näin, se on isälle ihan ok. Jos minä sanoisin saman isälle, niin missään tapauksessa isälle se ei sopisi 😂
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/