Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 181: "Jep. Ja sitten tarvitaan asumistukea, kun ei saada maksettua 900€:n vuokraa. Tässä voittaa se asuntosijoittaja, joka vuokraa ap:lta halvalla ostamansa asunnon. "

Juuri näin ja tämähän on tämän hallituksen tavoitekin.  Ei suinkaan se, että kansalaiselle ei tarvitsisi antaa sosiaalitukia vaan se, että ne sosiaalituet ohjautuu päättäjien kavereiden taskuun. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä järki siinä on, että asunto pitää myydä pois?

Esim. ap:lla asumiskulut ovat nyt tuon 300€, mutta tuskin tuolla summalla mistään saa vuokra-vuokra-asuntoa.

Olen kyllä samoilla linjoilla kuin ap, työn tekeminen ja verojen maksaminen ei tunnu enää lainkaan mielekkäältä, kun oma eläkeikä karkaa jonnekin päälle 70 vuoden, terveydenhoito ei toimi ja vanhuutta en uskalla edes ajatella.

Pitäisi kai väkisin roikkua töissä viimeisillä voimilla ja siitä,suoraan hautaan. Tämä kai on nykyhallituksen agenda.

"Järki" on siinä, että jos ap on pakkoraossa, kun rahat ei riitä, niin ap myy sen asunnon niin halvalla, että joku sijoitusasunnon ostava taputtaa suuria karvaisia käsiään, kun sai asunnon niin halvalla. Voihan se sitten vaikka vuokrata ko asunnon ap:lle ja laittaa vuokraksi - asunnon koosta ja sijainnista riippuen - vaikka 900 €/kk.

Nro 248: "Niitä hankintoja joita ei voi loputtomiin lykätä on oikeasti tosi vähän. Lähes kaikki nykyinen kulutus on enemmän tai vähemmän turhaa. "

Tämä on ihan totta. Toki, jos on kasvavia lapsia, niin niille on ostettava esimerkiksi uusia vaatteita, kun vanhat käyvät liian pieniksi. Mutta vuokralla asuvan ei tarvitse ostaa edes uutta hellaa tai jääkaappia, vaikka entinen hajoaisikin, koska nuo hankinnat kuuluvat vuokranantajalle. Yksin asuvakin voi miettiä, tarvitseeko oikeasti tiskikonetta vai onnistuisiko tiskaaminen käsinkin. Mä hommasin ekan tiskikoneeni vasta 1990-luvun alussa ja olin siis jo kasarilla pienen lapsen äiti. Ja itseasiassa mulla ei ollut kasarilla pakastintakaan vaan hyvin riitti jääkaappi ja siinä oleva pakastelokero. Ekan pakastimenkin hommasin vasta ysärin alussa. Eka mikroaaltouunikin tuli mulle vasta ysärin alussa eli olin jo kolmekymppinen ja kahden lapsen äiti. Silitysrautaa tarvisee nykyisin oikeastaan aika harvoin...ei edes joka vuosi. On paljon asioita, joita saattaa pitää itsestäänselvyytenä, mutta ovatko ne sittenkään ihan välttämättömiä?

Meillä on jo useita vuosia ollut lähisuvun kesken periaate, että kaikissa huusholleissa ei tarvitse olla kaikkea. Mulla esimerkiksi on höyrypesuri, mutta muilla ei. Jos joku sitä tarvitsee, käy lainaamassa multa. Mulla taas ei ole iskuporakonetta, mutta siskonpojallani on, joten kun sellaista tarvitsen, lainaan häneltä. Joidenkin tarvikkeiden osalta lainaillaan puolin ja toisin ihan naapureidenkin kesken. Mulla esimerkiksi on petkele, naapureillani ei ole, joten kun sitä tarvitsevat, niin ei tartte laittaa kuin viesti ja voivat käydä hakemassa. Ja kun mä taas tarvitsen isoja oksasaksia, käyn lainaamassa naapurilta. Ja ihan tän lähiön nk puskaradio-ryhmässäkin välillä joku kyselee, oisko jollain jotain ja kun jollain on, niin lainaa. Ei tarvitse ostaa omaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäkää ymmärtää vanhuksia, kukaan ei voi tietää miten raskasta ja pelottavaa on elää vanhana ja sairaana. Normaaleja asioita ei pysty enää tekemään, kun kaikkeen tarvitaan tekniikkaa. Hirveintä on joutua laitokseen, olen nähnyt, niin tiedän! 

 

Ja lisäksi kaikki mahdolliset kivut ja vaivat. Näön huonontuminen, ihon kuivuminen, liikuntakyvyn menetys, kuulon huononeminen. Ole siinä iloinen sitten.

 

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos ihminen elää kovin vanhaksi, hänen lapsellaankin saattaa olla just noita samoja vaikeuksia. Ehkä jopa enemmän kuin vanhuksella itsellään.

Aion jaksaa. Sitten nuoruusvuosieni en ole nk kantanut maailmantuskaa harteillani. En siis enää ajattele maailmassa tapahtuvia asioita, joille en voi yhtään mitään. Toisaalta jo 13 vuotta sitten kävin kättelemässä Kuolemaa ja kaikkien mua silloin hoitaneiden lääkäreidenkin mielestä on käsittämätön ihme, että selvisin hengisssä. Arvostan tätä elämäni jatkoaikaa, vaikkei tämä  olekaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Tänään on tänään, huomenna jotain muuta. Tai huomista ei enää edes ole. Tiedän, miten pienestä voi olla kiinni, onko huomista vai ei. Mulla siis tietyllä tavalla fatalistinen elämänasenne.