Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.

 

Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä. 

 

Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.

 

Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.

No sitten en yhtään ihmettele, että nykyisin vanhemmat väsyvät. Omien lasteni aikaan oli vain ne neuvolakäynnit ja niissä tosiaan terveydenhoitaja suorastaan kehotti tekemään asiat niin, että vanhempi pääsee helpommalla. Ei toki varsinaisesti lapsen hoitamisessa vaan nimenomaan kotitöissä. Neuvolassa uskalsi kertoa olevansa väsynyt ja sitten terveydenhoitajan kanssa yhdessä pohdittiin, miten lapsiperhe-elämää voisi helpottaa. Kuten vaikka just Saarioisten makaronilaatikolla itse tehdyn makaronilaatikon sijasta. Nipottamista ei vielä ollut. Nyt, kun näitä juttuja olen lueskellut ja kuullut muualtakin, niin tuntuu joskus, että neuvolan terveydenhoitaja ei ole enää lasta ja perhettä varten vaan jotain viranomaisia varten. 

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Ja lisäänpä vielä senkin, että ei Suomessa ole mahdollista, että joku viranomaistaho järjestäisi aivan kaiken. Suurin osa erilaisesta yhteisöllisyydestä ja siis siitä, missä "sosiaalinen sopeutuminen" voisi tapahtua, on järjestöjen ja ihan vaan vapaaehtoisten järjestämää. Kuten se aiemmin kertomani kuusijuhlakin. Näihin erilaisiin tapahtumiin pitää vaan itse lähteä mukaan, kukaan ei tule kotoa hakemaan. Ensin osallistumaan ihan vaan siihen tapahtumaan ja myöhemmin, jos kiinnostus herää alkaa järjestämäänkin, niin sitten mukaan järjestämään. 

Juttu tietysti maksumuurin takana, joten vain alun pystyi siitä lukemaan. Googletin varmuuden vuoksi, mitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan "sosiaalisella sopeutumisella".  Kun muuttaa Suomeen, niin vähän tilanteesta riippuen joko on nk kotouttamista tai sitten ei ole. Esimerkiksi jos tänne muuttaa puolison työn vuoksi, niin varsinaisia kotouttamistoimia ei juurikaan ole. Oletetaan, että henkilö itse osaa ottaa selvää, mitä kaikkea täällä on olemassa. Netissä on vaikka kuinka paljon suomalaisesta kulttuurista. Ihan myös englanniksi. Ja Googlen kääntäjällä voi kääntää suomenkielisen sivun englanniksi. Ei ehkä kieliopillisesti ihan täydellistä englantia, mutta ainakin asia tulee ymmärretyksi. Netistä löytyy myös paljon kielikursseja, joiden avulla voi ihan itsekin opiskella vierasta kieltä. Myös suomea. 18:ssa vuodessa olisi kyllä oppinut jo todella hyvin, jos olisi vain halunnut. 

Omat lapseni ovat jo keski-ikäisiä, joten en tiedä, joko päiväkodeista ja kouluista on saatu karsittua kaikki suomalaiseen kulttuuriin liittyvä. Miten lapsi voi oppia suomalaisia perinteitä tms, jos kukaan ei hänelle kerro niistä? Vanhemmat eivät osaa ja päiväkodeissa/kouluissa on kiellettyä kertoa. Ymmärrän tietyt uskonnolliset erot, mutta kuinkahan moni suomalainenkaan ensi viikonloppuna Johannes Kastajaa juhlistaa? Eiköhön suurimmalle osala juhannus ole vain keskikesän juhla. 

En oikein tiedä, mitä tuo artikkelin nainen oikein olisi halunnut. Että joku viranomainen järjestää hänelle luentoja suomalaisesta kulttuurista ja meidän perinteisistä tavoistamme? Onko hän lastensa kanssa aktiivisesti osallistunut erilaisiin yleisötapahtumiin, joita järjestetään? Vai onko vain kotona ja korkeintaan tapaa muita etiopialaisia? Olin viime marraskuun lopulla mukana järjestämässä tämän lähiön perinteistä kuusijuhlaa ja monet muualta tänne tulleet olivat tosi iloisia, että pääsivät tutustumaan tällaiseen. 
 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä ei ole varaa?

Tämä! Hautajaiset ovat kalliita.

Ei niiden sukulaisten tarvitse mitään maksaa. Ongelma on siinä ettei näitä sukulaisia kiinnosta nähdä vaivaa. 

Siellä mainittiin "omaisiksi" vainajan lapset, jotka eivät koskaan ole tavanneet vainajaa. Ehkä silloin ei kiinnosta, jos kyseessä on itselle täysin vieras, mahdollisesti tarkoituksella sinut hylännyt ihminen?

Tällä hetkellä kuolemaa lähestyvässä ikäluokassa taitaa olla aika paljonkin sellaisia miehiä, joilla on nk lehtolapsi ja ehkä ovat ne elaritkin maksaneet 18 vuoden ajan, mutta eivät ole koskaan vaivautuneet pitämään mitään yhteyttä lapseensa. Nuorempi sukupolvi miehissä on - onneksi - olleet jo sellaisia, että ovat halunneet säilyttää yhteyden lapsiinsa, vaikka ei lapsen äidin kanssa olekaan ollut suhteessa edes lapsen syntymän aikaan. Ja varsinkin eroperheissä yhä useammin isät haluavat nykyisin olla osa lastensa arkea ja elämää. Monesti viikko-viikko -asumisen muodossa.