Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei toimi.
-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.
Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan. Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.Mulle on luontevaa olla ystävälle kuuntelija ja tukena, kun ystävän elämässä tapahtuu jokin suru tai vastoinkäyminen. Vakava sairastuminen, läheisen - tai ihan vain kissan - kuolema tms. Mutta en ala terapeutiksi enkä edes kuuntelijaksi johonkin sellaiseen asiaan, mikä on toiselle tapahtunut jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten.
Miksi et? Kyllä sä musta vähän kylmältä tai matalaempaattiselta vaikutat. Niinkuin ylemmässä viestissä oli, mulle ei tulis mieleenkään olla toiselle joka avautuu herkästä asiasta, että "älä nyt jaksa mulle avautua, ei kiinnosta ", tai nyökätä vaan ja vaihtaa puheenaihetta.
Koska se toinen on varmasti puhunut niistä asioista jo vuosia jollekin toisellekin ja mahdollisesti hakenut ammattiapuakin, joten on selvää, että ei minullekaan puhuminen auta asiassa yhtään mitään. On siis molempien ajan haaskausta, koska ei minullakaan mitään taikasauvaa ole kuten ei ollut kenelläkään muullakaan.
Mulla oli yksi kaveri, joka tutustumisen alussa puhui paljon avioerostaan ja petollisesta exästään. Kuvittelin, että ero on varsin tuore asia, mutta myöhemmin selvisi, että hän oli eronnut jo 9 vuotta aikaisemmin. Mä voin olla toiselle tukena ja apuna akuuteissa tilanteissa, mutta ihmisen pitää kyllä päästä siitä akuuttivaiheesta tavalla tai toisella yli ja kyetä jatkamaan elämäänsä. Tätä voisi verrata vaikka siihen, että ystävä sairastuu eikä pääse itse kauppaan, joten voin käydä viemässä hänelle ruokaa. Mutta jos se sairaus kestää vuosia tai vuosikymmeniä, hänen pitää järjestää kauppa-asiansa jollain muulla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni vanhuksia pitäisi hoitaa omassa asuinkunnassaan julkisissa hoitolaitoksissa ihan kuin vielä 1990-luvulla. Suomenkieliset (ja ruotsinkieliset) hoitajat. Lyödään tuohon lisää velkaa ja verorahoja, mutta saadaan myös työtä, toivoa ja ihmisarvoa. Kahdenkymmenen vuoden päästä suuret ikäluokat ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Sitten voidaan tarkastella tilannetta uudelleen. Nyt ne hoitopaikat takaisin lähipalveluiksi ihan kuin varhaiskasvatus, perusopetus ja toisen asteen opinnot 18 vuoteen asti ovat.
Ei meillä minun mielestäni ole muuta realistista vaihtoehtoa. Ei omien sukulaisten hoitamista voi keneltäkään velvoittaa. Siinä on monenlaisia ongelmia ja riskejä ajatteleepa asiaa sitten hoidettavan tai hoitajan kannalta. Vanhustensuojelu (vrt. lastensuojelu) pitäisi sitten myös perustaa, jos tuohon kotihoitomalliin mentäisiin.
Periaatteessa samaa mieltä kanssasi. Mun mielestä kuitenkin ikääntyviltä voisi edellyttää jotain omaakin suunnitelmallisuutta vanhuuden varalle. Eikä niin, että eletään kuin Ellun kanat vailla huolta huomisesta kunnes ollaankin joko yhteiskunnan tai omaisten riesana.
Mä pääsen eläkkeelle elokuussa. Olen jo pitkään miettinyt, millä edellytyksin pystyn asumaan nykyisessä kodissani. Olen jo parin vuoden ajan tehnyt nk kuolinsiivousta ja myös sisustanut kotiani niin, että tämä olisi mahdollisimman helppohoitoinen. Olen myös perehtynyt erilaisiin apuvälineisiin sekä niiden hintoihin . Kaikkea kun ei verovaroista yhteiskunta maksa. Isäni pystyy edelleen 96-vuotiaana asumaan 2-kerroksisessa asunnossa, kun vuosia sitten hommasi sinne porrashissin. Maksoi noin 12 000 € eikä sellaista Kela tai hyvinvointialue kustanna. Itse piti maksaa.
Minusta näitä asioita pitäisi jokaisen miettiä viimeistään silloin, kun jää eläkkeelle. Jos asuu paikassa, jossa palveluita ei ole, pitää muuttaa sinne, missä niitä on.
Vierailija kirjoitti:
Lampaalle. Minäkin olen miettinyt sinua paljon ja sitä miten surullinen hetki tuo sinulle on, kun koirasi hyvästelit. Se asia on ollut mielessäni. Samoin oikeassa olet, että tuo kaikki toi koirani mieleen.
Myös se kaikki on ollut mielessäni, kun oma koirani vanheni ja sairasteli enemmän. Itse silti säästyin päätöksiltä ja koirani lähti itse nukkuessaan. Ei ollut vielä meillä se tilanne, että oli pakko päätöksiä tehdä. Koirani oli vielä eläinlääkärissä aiemmalla viikolla tulehdusarvojen nousun vuoksi ja sai siihen lääkkeet. Sydänlääkitys oli muuten sen elämän viimeiset kolme vuotta. Kaksi lääkettä käytössä. Muuten koirastani ei näkynyt nuo sydän jutut yhtään. Ei hengästynyt ja jaksoi liikkua paljon ja uida. Rytmihäiriöt olivat se mihin lääkkeet oli ja ne sitten pysyivät kurissa melko hyvin. Silti rytmihäiriöt koirani varmaan veivät sitten, kun muutenkin vanhuus jo iski enemmän ja lääkitys ei enää toiminut. Kaipaan koiraani ja se toi kyllä elämääni paljon hyvää.
Arvostan muuten sitä, että otit aikoinaan kodittoman "kulkurin". Itsekin joskus harkitsin jopa vielä tämän kirjoittamani koiran kanssa sitä, että joku espanjan koira tms olisi kiva ottaa ja harkitsin sitä, mutta itseni vuoksi hyvä etten lähtenyt siihen. Minulla oli kyllä tarpeeksi jo tässä yhdessä koirassa ja siinä, että järjestin sen elämän sellaiseksi joka oli minusta parasta sille ja että voin sanoa tehneeni parhaani. Ei se aina helppoa ollut, mutta sai asua koko elämänsä paikoissa missä iso piha ja hyvät puitteet. Sai siis juosta ja leikkiä paljon ja tilaa oli.
Kiitän myös kivoista sanoistasi muuten. Muiden viesteihin toivon ymmärtävän sen, että itse mietin muutenkin aina mitä viitsin tänne kirjoittaa ja epäilen sanojani. Näin en hyvällä ota sitä jos joku sanoo viestejä jaaritukseksi. Ei yhdestäkään viestistäni tarvitse pitää, mutta ei tarvitsisi silti ilkeä olla kuitenkaan. Surullinen olo tulee jos niitä lukee monesti, missä selvästi joku haluaa sanoa jotain ikävää. Se tuo surullisen olon jo välillä.
Joku sanoo, että pitää kestää vaan, mutta minä kysyn puolestaan että miksi sanot sen jos inhoat viestejäni. Ei sen sanominenkaan ole asiallista kuitenkaan. Silloin jokainen kai voisi sanoa mitä vaan toiselle päin naamaa ja se olisi sallittua, koska sananvapaus. Minä en usko siihen maailmaan. En halua uskoa kuitenkaan. Ei, vaikka kokemukseni kertovat toista.Tulin tämän kirjoittamaan ja sitten samalla sanon kiitos ajasta täällä ja viesteistä. Nähdään joskus. - P
Kiitos sanoistasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tokkopa vaan teillä kotona sentään. Ja miten pystyt ketää hoitamaa ja käymää samalla töissä? Kas kun ei tullut ohimennen naapurin setäkin hoidettua? Et ilmeisesti pahemmin harrasta työntekoa.
Rumaa valehtelua.
Mikä ongelma?voi äly ja väläys! Kun ketjussa on koko ajan tuotu faktaa, että niiksi ajoiksi, kun vanhusta ei voi hoitaa, niin saa varmastikin tukea ulkopuolelta. Miten vaikea niitä äynystyröitään on käyttää? JA nyt varmasti joku on jo pää hiessä kirjoittamassa miten ei saa pakottaa ketään hoitamaan. En ole väittänyt sellaista, vaan puhun vain aiheesta. Henk. koht minulle on se ja sama kuka vanhuksensa kärrää kaatopaikalle sen jälkeen, kun vanhuksesta ei ole mitään hyötyä hänelle itselleen (ihmiset ovast itsekkäitä) tai kuka sitten hoitaa.
jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta ne omat ratkaisut eivät poista faktoja siitä, että vanhuksen hoito on mahdollista järjestää vaikka lapsen kotona. Siihen saa erilaisia tukia.
Setäni oli kotihoidossa elämänsä viimeiset vuodet, hyvinvontialueelta oli saatu kipupumppu kipuihin, morfiinilaastareita ja vaikka mitä, hoitosänky ja rollaattori ja muita liikkumisen ja vessakäyntien apuvälineitä. Ateriapalvelu toi ruoat ja kotihoito kävi pari kertaa päivässä ja tämän lisäksi hänen sisaruksensa (setäni oli lapseton). Ei ollut ongelmia eikä kukaan väsynyt tai menettänyt mielenterveyttään. yksi sisaruksista oli pääasiallisesti hoitamassa, muuta sitten kun kykenvät (he asuivat toisella paikkakunnalla). Joten mahdollista on kotihoidon järjestäminen ja ne vanhukset kyllä pärjää morfiinipäissäänkin kotona yksin. Jos nyt joskus tuli hälle kakat housuun, kun ei päässytkään niin npeasti vessaan, niin mitä sitten. auttajalta hanskat käteen, kakkahousut pesukoneeseen ja pesukone päälle, jonka jälkeen setä suihkuun, suihkuistuimeen ja sitten suihkutus ja puhtaat vaatteet. Ei niitä karanneita kakkoja enää muista, kuin erikseen muistelemalla, kun hän jo kuollut.
Eikä tarvi kenenkään tulla nyt inisemään miten setäni ei selvätikään ollut muistsairas, koska muistisairaat sotkevat kaikki seinät kakalla ja haahuilevat. Eipä hällä muistisairautta ollutkaan todettu, totta, mutta ei kaikki muistisairaat olekaan sellaisia mitä tässä ketjussa on kauhukuvilla maalailtu. Me pelkäsimme eniten sitä, etät jos hän lähtee morfiininannostelun jälkeen lenkille ympäri kämppää ja menettää tajuntansa sydänoireiden takia, kaatuu ja saa sen seurauksena aivoverenvuodon, kun kukaan ei ole siellä auttamassa häntä, mtta tosiasia on tässäkin ketjussa aiemmin mainitti, että vaikka miten on vanhuksen pääasiallinen hoitaja, niin kukaan, ei kukaan ole siellä vahtimassa 24/7/365, eikä tarvitsekaan. Ei edes sairaaloissa. Vain teho-osastoilla ja heräämössä on jatkuva vahti päällä. Elämässä on yksi asia varma ja se on kuolema, eikä sitä voi loputtomiin estää.
jokainen valitkoot mitä itse tekee ja jättää tekemättä, mutta parempi olisi ettei tällaisissa keskusteluissa keskityttäisi pelkästään niihin kauhujen vanhuksiin, kun niitä ei suurin osa kuitenkaan ole.
Setäni oli hyvillään, kun sai olla kotona melkein loppuun asti. Terveyskesksen vuodeosastolla lopulta kuoli, kun oli joutunut sinne odottamaan tahdistinongelmien vuoksi tarkkailuun. ehti olla siellä 2 päivää ja vimeisenä päivänä kehui, että täällä on parempaa ruokaa kuin ateriapalvelulla.
Sinä et ymmärrä, mistä on kysymys muistisairaan kohdalla ja mitä etenevä aivojen rappeutuminen tarkoittaa. Keskivaineasta vaiheesta lähtien muistisairas ei osaa soittaa puhelimella tai vastata siihen, ei edes painaa turvarannekkeen hälytysnappia. Tai sitten painelee sitä kun ei muista, missä kaapissa sokeri on.
Aivan eri tilanne kuin sedälläsi.
Totta. Mun muistisairasta äitiä ei voinut jättää edes varttiksi yksin. Ennenkuin vasta sitten, kun liikuntakyky meni. Isällä taas pää toimii, mutta jalat ei. Ei ole pelkoa, että lähtisi pyjama päällä pakkaseen tai jättäisi hellan levyn päälle. Riittää, että joka toinen viikko käy siivousfirma ja saa ostoksensa Cittarista kotiinkuljetuksella. Pystyy vielä itse käyttämään kahvinkeitintä ja lämmittämään mikrossa ruokansa. Niin ja tekemään sen Cittarin tilauksen. Jos joku päivä ei enää pysty, niin siskoni tai minä tehdään se tilaus. Mitään pihahommia isä ei pysty enää tekemään, mutta eipä sen tarvitsekaan, kun ilman apua ei pääse edes asunnostaan ulos. Taloyhtiö huolehtii sen verran, että lunta ei ole oven takana sellaista määrää, että ovea ei saisi auki.
Mulle taas on vähän vieras ajatus, että mun pitäisi ensin ystävystyä toisen ihmisen kanssa ja vasta sitten voisin keskustella hänen kanssaan politiikasta, yhteiskunnallisissa asioista tai vaikka maailman tapahtumista. Mulle nuo ovat asioita, joista voin keskustella ihan puolituttujenkin kanssa. Tai keskustelupalstalla tuntemattomien kanssa.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/