Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Voit olla vaikka miten puhelias ja aktiivinen mutta silti varsinkaan syvempää ystävyyttä on vaikea rakentaa. Että eivät kaikki ole jotain tietynlaisia. 

Olet varmasti oikeassa. Mutta mitä on se kenenkin tarkoittama "syvempi ystävyys"?  Jokainen varmasti määrittelee sen eri tavoin. Joillekin se voi merkitä suunnilleen samaa kuin perhesuhde. Tai parisuhde. Mulla on yksi ystävä, jonka kaksoissisko kuoli autokolarissa 9-vuotiaana ja on sanonut, että ei hän koskaan tule enää niin läheistä ihmissuhdetta saamaan. Jollekin taas tuo termi merkitsee, että toisen kanssa voi jutella sellaisisitakin asioista kuin mitä ihminen kokee kuolemansa hetkellä  tms nk "syvällispä". Jollekin taas riittää, että ystävälle voi kertoa, miten jokin asia omassa elämässä on raskasta ja ystävä kuuntelee ja lohduttaa. Jos joku sanoisi mulle kaipaavansa "syvempää ystävyyttä", mulla ei rehellisesti sanottuna olisi aavistustakaan, mitä kyseinen henkilö musta haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan itsekin nuorempana, kun olin paljon yksin, kuinka vaikeaa oli saada pysyviä kontakteja ihmisistä. Tunsin syvää alemmuudentunnetta ja ripustauduin epätoivoisesti jokaiseen ihmiseen. Käytin alkoholia jännitystiloihin. Sen kokemuksen myötä tunnen mykyään sympatiaa kaikenikäisiä yksinäisiä kohtaan ja erityisesti lapsia ja nuoria kohtaan, jotka ovat yksin. Suomi on aika kamala paikka, jos jää yksin. 

Tuo epätoivoinen ripustautuminen taitaa olla aika monelle nk red flag. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki edes halua ihmisiä ympärilleen. Minä nautin yksinolosta, ei ahdista mikään muu kuin se että aina joku tunkee neuvomaan, kyselemään,  määräämään miten pitää toimia. Jättäkää rauhaan.

Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäinen on fyysinen olotila, josta hyvin moni suomalainen jopa nauttii. Jälkimmäinen taas on tunne, joka siten tuntevalle ei ole positiivinen vaan negatiivinen tunne. 

Vierailija kirjoitti:

Muistisairas kokee yksinäisyyttä jo minuutin jälkeen, kun omainen tai muu seura on poistunut, koska ei muista mitään. Mutta harvalla on mahdollista olla muistisairaan vierellä 24/7

Muistisairaan kohdalla ei auta sekään, että olisit hänen vierellään 24/7. Siinä vaiheessa, kun muistisairas ei enää tiedä, kuka olet, ei hän sinun seuraasi kaipaa vaan läheistensä. Vaikkapa omien lastensa. Ei auta, että se vieressä olija ON hänen lapsensa. Ei muistisairas enää tunnista. Ja voi tulla päivä, jolloin muistisairas ei enää muista, että hänellä lapsia koskaan on ollutkaan. Kuvittelee olevansa lapsi jälleen ja kaipaa vain vanhempiaan ja sisaruksiaan, jotka ovat kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Koettu on oman äitini kohdalla. Näin jälkeenpäin ajatellen mun äitiäni olisi loppuaikoina varmasti parhaiten ilahduttanut tekoäly, joka hänen vanhempiensa ja sisarustensa kasvoilla ja äänellä olisi ruudun takaa jutellut äidin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laiskotellut olen minäkin.  Aamulla ajettiin pieni "kotiseutukierros", samalla vietiin jätepisteelle "tavaraa".

Ruokana eilen ja tänään kaalikäärylepannua, kaalikääryleen makuista pataahan tuo oli. Piti kokeilla jotakin uutta ruokaa.

Vähän suunnittelin syksyn käsitöitä, virkkaamalla.  Pinterestistä etsin ideoita, aihe auringonkukka. Lankojakin jo katselin. 

Jätin idean hautumaan.

Oletkohan sama auringonkukkaihminen, jolle joskus vastasin auringonkukista ja virkkaamisesta, en tarkkaan muista keskustelua. Nyt laitan tähän sulle auringonkukkia 🌻🌻🌻🌻🌻

Hei, kiitos auringonkukista!

En tiedä olenko sama auringonkukkaihminen, mutta olen kyllä täällä joskus kertonut, että virkkasin auringonkukkia ja tein niistä taulun.  Auringonkukka on yksi lempikukistani.  

Vielä eivät ole  kasvimaallani kasvavat auringonkukat avanneet kukkiaan.

Hyvää uutta viikkoa kaikille! 

Onpa aurinkoisia viestejä, hyvä me.

Pohdin tässä kauppareissua ja mustikkaretkeä, kumpi ensin?

Ihana maanantai ja koko viikko edessä.

Mukavaa viikkoa kaikille.

Ensin työ, sitten huvi. Kaupassakäynti on pakollista, mustikkaretki on huvia vaikkei mustikan mustikkaa löytäisi. Siis ensin siistinä kauppaan ja sitten rähjääntymään metsään ja lopuksi mustikkana kakun päälle: saunomaan.

Minä olen joko laiska tai liian introvertti lähtemään oikein mihinkään. Mattojen pesu on viidessä vuodessa edennyt siihen, että kassissa on valmiina mäntysuopa ja harja, metsään menemiseen olen valmistautunut ostamalla toissa vuonna ämpärin! Olen siis valmiina kun inspiraatio iskee :)

Täällä toinen "inspiraatioihminen" :D Mulla on aika usein tilanne, että illalla nukkumaan mennessä alkaa inspiraatio nostaa päätään ja suunnittelen, mitä kaikkea teen seuraavana päivänä. Aamu kun tulee, olen sängystä noustessani kuin tönkkösuolattu neulamuikku ja jotenkin saan köpöteltyä vessaan. Aamukahvia keittäessäni pääsee muutama ärräpää, kun en meinaa saada edes maitotölkkiä auki. Edellisillan inspiraatio on tipotiessään. On tämä edelleen aika ärsyttävää, mutta ei samalla tavalla stressaavaa kuin työelämässä ollessa. Silloin tiesi, että on vain ne muutamat vapaapäivät ja jos ei silloin pystynyt, piti odottaa taas viikko ja toivoa parasta. Monesti kävi niin, että työviikon aikana tulikin sitten jotain kiireellisempää tai tärkeämpää, joka piti hoitaa, ja suunnitelmat siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Nyt olen opetellut asenteen, että teen joskus tai jouluna, ensi vuoden maanantaina tai kesällä keskiviikkona.