Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 191: "Sinä siis pystyt sanomaan, että amerikkalaisille luontainen käytös ja käytöstavat ovat turhaa paskanjauhantaa ja he ovat epärehellisiä ja kaikki kommunikointi siellä on pelkkää teatteria. Suomessa sitten ollaan rehtejä ja rehellisiä ja voi vaikka tuntemattomille räyhätä julkisella paikalla ja haistalella v...tua. "

Paskanjauhantaa on mun mielestä se, että sanotaan jotain, mitä ei oikeasti tarkoiteta. Ja amerikkalaisille tällainen on vissiin luontaista käytöstä. Eikä siinä mitään vikaa. Jos he tykkäävät sellaisesta, niin kyllä mä siellä käydessäni voin heittäytyä samaan. Suomessa mun ei onneksi tarvitse kysellä kenenkään muun kuulumisia kuin niiden, joiden kuulumiset mua oikeasti kiinnostaa. Olen kohta 64 vuotta asunut Suomessa ja julkisilla paikoilla mulle ei ole koskaan  räyhänneet ja vittuilleet muut kuin narkit ja pari harvaa kertaa joku juoppo. Yleensä juopotkin on ihan hyväntahtoisia, mutta narkit ja sekakäyttäjät sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sä pärjäisit vaikka lopettaisit työt. Jos alkaa tehdä tiukkaa, niin laita talo myyntiin ja muuta halpaan yksiöön vuokralle. Tai ala tekemään osa-aikaa. 80% työaika auttaa jo paljon. Aina 3vpäivän viikonloppu. Palkasta häviää muutama satanen, mutta lisääntynyt vapaa-aika korvaa sen monin verroin. 

Muuten ihan hyvä idea, mutta työnantaja ei välttämättä suostu lyhentämään osa-aikaiseksi. Tiedän useampia ihmisiä eri aloilla ja työpaikoissa, joissa se on poissuljettu vaihtoehto. Omassa työpaikassa myöskään ei onnistu vaikka miten haluaisi. Työt ei hoidu jos porukka ei tee täyttä työaikaa.

Tämä lienee ongelma monessa paikassa. Mulla oli aiemmin sikäli hyvä tilanne, että olin jo yli 60v ja työnantajakin tiesi, että en mä enää kovin montaa vuotta ole työelämässä. Hyvä työnantaja ymmärsi, että en mä kahdessa kuukaudessa saa siirrettyä parinkymmenen vuoden osaamistani ja varsinkaan sitä nk hiljaista tietoa uudelle työntekijälle. Mulla oli lisäksi lähes 40 vuoden osaaminen alan lainsäädännöstä ja nyt, kun olen ne lakihommatkin siirtänyt kollegalle, niin hän tuskailee jatkuvasti, miten vaikeaa on ymmärtää lakipykäliä. Juu, jos et ole lakialan ammattilainen vaan ihan muulta alalta, niin ei parissa kuukaudessa sisäistä kaikkea sitä, mitä lainsaäädännössä sanotaan. Päälle vielä kaikki muut viranomaismääräykset, EU-direktiivit sun muut. Pulassahan kollegat nyt olisivat, jos sanoisin tänään heippa ja heidän pitäisi yks kaks osata kaikki mun hommani. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisia ei saa kritisoida missään muodossa. Näkee tästäkin ketjusta mitä siitä seuraa. Kuinka jotkut paluumuuttajat ovat ollenkaan ruvenneet arvostelemaan ja kritisoimaan Suomea ja suomalaisia? Heitä ei saa kritisoida koska kaikki on viimeisen päälle hienosti ja hyvin Suomessa: ihmiset ihania, ahkeria suorittajia ja lapsetkin hyvin kasvatettu, tulevaisuus turvattu kaikin tavoin paljon paremmin kuin missään muualla maailmassa. Suomea ja suomalaisia pitää kehua kaiken aikaa kuinka edistyksellisiä ihan kaikissa asioissa ovat ja mitä asiantuntijoita ja huippuosaajia siellä onkaan. Ei muualla ole mitään vastaavaa, muualla on kaikki huonommin ja ihmiset aivan kamalia hölöttäjiä ja käsiä heiluttavia kekkuleita. 

Tottakai saa kritisoida. Mutta ei pidä olettaa, että toinen ihminen alkaisi muuttumaan sellaiseksi kuin sinä kritiikilläsi haluaisit hänen muuttuvan. Vain itseään voi muuttaa, ei muita. Mä olen aiemmin työni puolesta joutunut matkustamaan useinkin USAan ja ymmärrän sen, että se paskanjauhanta eli small talk kuuluu siihen kulttuuriin. En mä yritä muuttaa jenkkejä rehellisemmiksi vaan kun olen siellä, heittäydyn samaan typerään teatteriin kuin hekin. Nyt työurani viimeisenä päivänä ajattelen, että musta olisi oikeastaan tullut aika hyvä näyttelijä. Täällä kotimaassa en kuitenkaan viitsi näytellä, ellei siitä sitten ole mulle jotain konkreettista - ja siis yleensä taloudellista - hyötyä. 

Muuallakin maailmassa elää introvertteja. Mulla on tuttu, joka muutti noin 15 vuotta sitten Meksikosta Suomeen. Alussa ihmetteli sitä, että kun kysyy, mitä kuuluu, suomalainen alkaa kertoa, mitä hänelle kuuluu. Ollaan me suomalaiset kuitenkin jo opittu, että aina pitää vastata "ihan hyvää, entä itsellesi". Ihan riippumatta siitä, vaikka äiti olisi just kuollut, tullut avioero tai olisi saanut syöpädiagnoosin. Ollaan opittu, ettei kysyjää kiinnosta palaneen puupennin vertaa kenenkään kuulumiset. Alussa hän myös ihmetteli, miten vaikeaa suomalaisten kanssa on ystävystyä. Kun sitten ystävystyi, huomasi, että suomalainen ystävä vastaa meksikolaista sisarusta tai vähintään serkkua. Eli meillä ystävyyssuhteet ovat huomattavasti läheisempiä kuin Meksikossa. Siellä paljon pinnallisempia ihmissuhteita kutsutaan ystävyyssuhteiksi ja sen vuoksi sukulaisuussuhteet ovat Meksikossa tärkeitä. 

Hän myös ihmetteli, miten suomalainen alkaa vaikuttaa ärsyyntyneeltä, jos bussi on 2 minuuttia myöhässä. Vuosien varrella on oppinut, että meillä odotetaan, että kaikki toimii. Jos kaupan aukioloaika on klo 7-22, niin kaupan ovi aukeaa tasan klo 7:00 eikä esim 7:15. Ensimmäisenä juhannuksenaan hänelle oli ehdotettu, että lähdetään klo 2 yöllä kävelylle. Hän oli ensin kauhuissaan, että ei nyt tähän aikaan yöstä voi lähteä ulos. Oli kuitenkin lähtenyt. Oli nähnyt pari jänistä, ketun ja yhden taksin. Ja tämä siis pääkaupunkiseudulla, ei missään pikkupaikkakunnalla. Kun äitinsä tuli ekaa kertaa käymään Suomessa, olin itsekin mukana ja käytiin kauppakeskuksessa. Istuttiin kauppakeskuksen käytävän keskipenkeillä ja hänen äitinsä ihmetteli, miten uskalletaan istua siten, että joku voi kävellä selän takaa. Noh, ehkä meille ei ensimmäisenä tule kauppareissulla mieleen, että joku voi alkaa ammuskelemaan. 

Tämä meksikolainen on introvertti ja on monesti sanonut, että Suomi on hänen kaltaiselleen ihmiselle paras maa asua. Koska täällä ei tarvitse koko ajan esittää jotain vaan saa olla ihan rauhassa, jos haluaa olla rauhassa. Tuttuja tervehditään, mutta ei tuntemattomia. Tuttujen kanssa jutellaan, mutta ei tuntemattomien. Tosin ei Meksikossakaan jutella tuntemattomien kanssa...siinä voi nimittäin päästä hengestään. 

Suomalaista pidetään epäkohteliaana, kun hän antaa toisen olla rauhassa. Itse ajattelen päinvastoin eli on epäkohteliasta, jos et anna toisen olla rauhassa. On epäkohteliasta kuvitella, että bussipysäkillä seisova tuntematon, joka on just saanyt vaikka tietää sairastavansa syöpää, olisi kovinkaan kiinnostunut siitä, millaista on asua Singaporessa. Varsinkaan, kun et kysymykselläsi "mitä kuuluu?" edes halua tietää, että hän on juuri saanut syöpädiagnoosin. On itsekästä kuvitella, että toinen haluaisi kuunnella jaarittelujasi Singaporesta. Suomessakin pystyy juttelemaan tuntemattomien kanssa, mutta sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ilmeiden ja elekielen tunnistaminen. Se, että pusket päälle kuin höyryjuna Singapore-juttuinesi, ei ole sosiaalisuutta vaan itsekkyyttä. 

"Onnea eläkeläinen, mulla on huomisen jälkeen 3 työvuoroa. Jännää aikaa eletään. Luulen kyllä, että mulla niinkuin sullakin aika kyllä kuluu mukavasti. Sulla on vielä isä, mun edellinen sukupolvi on kaikki jo pois. Metkalta tuntuu, että me sisarusten, serkkujen kanssa ollaan nyt ne suvun vanhimmat. Näinhän se menee. Just kun sukujuhlissa oli tottunut tätimoodiin, alkoikin olla mummo-osastoa. Siinä mielessä harmi, ettei nykyään ole enää tapana isot sukujuhlat, näin me vieraannumme sukulaisistamme. No, kukin juhlii tavallaan. Kiva nähdä sukua silloin, kun ok.

Kohti viikonloppua

Doris"

Mä olen vasta vale-eläkeläinen :D Eka eläke kun tulee elokuussa 2026. En oikein tiedä, mikä mä nyt sitten olen. Kun en aio ilmoittautua työttömäksikään, niin en ole palstan mielestä vissiin mikään loinenkaan. Veronmaksaja nyt en ainakaan ole sitten ennen ensi elokuuta. Tai no kun myyn lokakuussa osakkeeni, niin siitä vielä maksan verot. Mutta senjälkeen maksan veroja vasta ensi vuoden elokuussa. Itse kutsun itseäni oloneuvokseksi ja sitten vuoden päästä olen eläkeläinen.

Tunnistan hyvin tuon tätimoodin ja mummo-osaston :D Tosiaan kun isä vielä elää, niin ollaan me muut sisarus- ja serkussarjassa vielä tätimoodissa. Meilläkin laajempi suku hajosi siinä vaiheessa, kun mun äiti ja isä ei enää jaksaneet järjestää isompia juhlia. Siis sellaisia, mihin olisi kutsuttu myös heidän sisarustensa jälkeläisetkin. Molempien vanhempieni sisarukset on pääsääntöisesti eläneet 75-85 -vuotiaksi ja äiti oli kuollessaan kuukautta vaille 97v ja isä täyttää nyt joulukuussa 96v. Isän pikkusisko sentään ehti viettää 90-vuotispäivänsä, mutta muuten kaikki ovat kuolleet jo aikoja sitten. Osa mun serkuistanikin, joista valtaosa kuuluu suuriin ikäluokkiin, on jo kuollut. 

Meillä ainakin syy isojen sukujuhlien häviämiseen on ollut yksinkertaisesti se, että ne, joilla maaseudulla oli isot talot isoine pihoineen, ovat olleet mullan alla jo kauan. Suurin osa serkuistani muutti aikoinaan kaupunkeihin eikä kaupunkiasunnoissa ole tilaa isolle porukalle. Juhlatilojen vuokraaminen pitopalveluineen taas on kallista. Mun vanhempani järkkäsivät koko suvulle vielä 85-vuotispäivänsäkin ja siis vuokratiloissa, mutta ei enää 90-vuotispäiviään. Eikä 95-vuotispäiviään. Jos isä elää 100-vuotiaaksi, niin ehkä sitten, mutta ei hän halunnut 95-vuotispäiviäänkään kuin vain omien jälkeläistensä ja näiden puolisoiden kanss.a