Reipas ja tunnollinen lammas

Koira herätti klo 5:10 ja halusi ulos, joten aamiainenkin tuli syötyä jo kuudelta :D Tänään ohjelmassa vähän siivoilua ja muuten vaan "natin" katsomista. Illalla sytostaattipiikki taas ja tällä kertaa ihanaa, kun huomenna saan olla vain kotona. Menen käymään isän luona joskus loppuviikosta. 

Koska en tarvitse muuta kuin ruokaa ja muita päivittäistavaroita. 2 vuotta sitten ostin olohuoneeseen uudet huonekalut ja uuden telkkarin. Lisäksi ostin keittiöön uuden hellan, uuden tiskikoneen, uuden pakastimen ja uuden jääkaapin. Kylppäriin vielä uuden pyykinpesukoneen. Niin ja ostin silloin uuden kännyänkin. Ei siis ole tarvetta kuluttaa enenpää.

Mä olen tänään vain opetellut olemaan. Tai siis opetellut VAIN olemaan. Tein jo pari kuukautta sitten päätöksen, että kun työelämä on ohi, niin sen jälkeen sunnuntaisin saan käyttää vain koiran ulkona, laittaa tuokaa ja illalla pistää tiskit tiskikoneeseen. Mutta miten voikaan olla näin vaikeaa!!!!! Heräsin jo kuudelta ja koko ajan aivot sanoo, että pitäisi imuroida, silittää lakanoita, pestä pyykkiä, laittaa pihat syyskuntoon jne jne. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni, että enää ei tarvitse. Huomenna sitten. Joku mainitsi katsovansa "natia" eli siis National Geography -kanavaa ja mä olen tallentanut melkein kaikki sieltä tulevat ohjelmat, joten tänään on mennyt päivä suurimmaksi osaksi katsellen, miten hait ovat hyökänneet ihmisten kimppuun. Seuraavaksi sitten vuorossa Rakennuskatastrofit -sarja. 

Nro 16952: "-En sure, ei kuulu minulle. En välistä kenestäkään, vähiten itsestäni. Ei vaan kiinnosta. "

Ehkä onnellisin tässä maailmankaikkeudessa onkin se, joka ei välitä kenestäkään eikä kukaan välitä hänestä?

Vierailija kirjoitti:

Nämä sotamuistot on tosi mielenkiintoisia. Kerrankin jotain oikeaa asiaa täällä.

Mulle nää sotamuistot on osa mun, sukuni ja koko tämän kansakunnan historiaa. Se, että ne muistot tekee kipeää, ei ole mulle ongelma. Ne on tehneet mulle kipeää sitä lähtien, kun olin 5-vuotias ja aloin tajuta asioita. Vietin lapsuuteni kesät 1960-luvulla maaseudulla ensin mummolassa ja sitten mummon kuoltua tätini luona. Mun enoni (siis tämä, joka 17-vuotiaana joutui rintamalle) asui sinä naapurissa. Siihen aikaan lauantaitkin oli työpäiviä ja vaikka eno muina päivinä töiden jälkeen olikin siskonlikalleen hauska ja mukava eno, niin lauantaisin töiden jälkeen  kettiön pöydän ääressä laittoi tuolinjalan viereen Koskenkorva-pullon ja kun se pullo ilmestyi siihen, me kakarat tiedettiin, että nyt pitää olla hiljaa. Siihen aikaan ei ollut terapioita eikä edes mielialalääkkeitä. Oli vain viina, hiljaisuus tai itsari. Kun äiti vuosi sitten haudattiin kotipitäjänsä kirkkomaalle ja kävelin sankarihautojen ohi, samalla tavalla veti hiljaiseksi kuin yli 50 vuotta sittenkin. 

Pointtini on, että jos johonkin ikävään asiaan ei ole yhtään mitään omakohtaista kosketuspintaa, niin tietenkään se ei kiinnosta. Itse vedin jo sijoitukseni pois Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoilta, joten touhutkoon Trump kavereineen siellä ihan mitä lystäävät. Ei koske enää mua.