Reipas ja tunnollinen lammas

Ei tietenkään laske. Yksityisellä lääkärissäkäynti kaikkine labra- ja/tai röntgentutkimuksineen maksaa yleensä satoja euroja, joten tuo 30 euron lasku 8:aan euroon ei muuta sitä mihinkään suuntaan, että ne, jotka yksityisellä käyvät, käyvät siellä jatkossakin. Eri juttu olisi, jos Kela-korvaus olisi ollut 30% hinnasta ja sitten tippunut 8%:iin. Mutta 22 euroa enemmän per käynti ei todennäköisesti kenenkään budjettia kaada, jos on varaa maksaa se kaikki muu. 

Mitä sitten tulee siihen, että yli 65-vuotiaat saa jatkossa käydä terveyskeskusmaksun hinnalla 3 kertaa vuodessa yksityisellä, niin en ole perehtynyt tämän muutoksen tarkoitukseen. Kuitenkin yksityislääkärin määräämän verikokeet pitää maksaa itse. Se on kyllä - ainakin joissain paikoissa - mahdollista, että yksityinen lähettää labraan julkiselle, mutta silloin potilas maksaa ne labransa itse. Hinta on silloinkin halvempi (esim Huslabissa) kuin olisi yksityisellä (esim Terveystalo), mutta ei ilmaisia kuitenkaan. Moniin kroonisiin sairauksiin liittyy kontrollitutkimuksia ja jos tämä uusi käytäntö on ajateltu tällaisille ikäihmisille, niin ne labrat, ultraäänet, röntgentutkimukset yms joutuu edelleen maksamaan itse. Jos taas kontrollikäynnit on julkisella, noista em tutkimuksista potilaan ei tarvitse maksaa erikseen mitään. Jos taas uusi systeemi on tarkoitettu äkillisiin sairastumisin, niin niissä nyt vasta tutkimuksia tehdäänkin. Ei se yksityislääkäri määrää antibioottikuuria ilman, että on otattanut ensin verikokeet. Tai virtsatutkimukset, jos on epäily virtsatieinfektiosta. Jos ikäihminen on vaikka kaatunut ja lonkka on kipeä, niin röntgenkuvaan se lääkäri passittaa ensin ja vasta sitten tekee diagnoosin. Onhan sekin mahdollista, että osa ikääntyneistä käy lääkärissä vain yksinäisyyttään ja siihen ehkä tämä uusi systeemi on ihan hyväkin. Voivat käydä turisemassa terveyskeskusmaksun hinnalla lääkärin kanssa eikä mitään tutkimuksia tarvitse tehdä, kun ei ole mitään oikeaa vaivaakaan. Tarkoitan siis sellaista vaivaa, mihin tarvittaisiin lääketieteen tutkimuksia tai hoitokeinoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos lammas, kun vastasit tuohon tekonivel asiaan josta, kysyin. Arvelinkin, ettei ole mikään helppo ja nopea toipuminen. Ortopedi sanoi äidilleni, että melko iso leikkaus kuitenkin ja toipumiseen voi mennä aikaa. Mietittiin sitäkin, että jos esim minä en asu enää täällä silloin niin kuka äitiä auttaisi yms. Vaikeita juttuja. 

Polven tekonivelleikkauksen jälkeen on tärkeää ottaa määrätyt kipulääkkeet. Ei pidä ajatella, että no kyllä mä kestän tän kivun. Koska se kipu estää tekemästä tarvittavia jumppaliikkeitä ja kuntoutuminen hidastuu. Mulla asuu seinänapaurina ortopedi, joka työkseen tekee tekonivelleikkauksia. Ennen ekaa leikkaustani hän sanoi, että niitä kipulääkkeitä  pitää syödä "kaksin käsin". Vaikka ne onkin opiaatteja, ei niihin riippuvuutta ehdi syntyä. Mä söin molempien leikkausten jälkeen niitä 3 viikkoa ja niiden ansiosta pystyin kuntouttamaan polviani. 

Kysyjille: Mä en ole oikeastaan vieläkään antanut isälle anteeksi. Otin aikoinaan yhteyttä vanhempiini vain äidin vuoksi. Äitini elämän alkuvuodet eivät olleet helppoja. Sattui sotien aikaan vielä asumaan paikkakunnalla, jota pommitettiin oikein kunnolla. Hänen lapsuuteensa liittyi siis paljon huolta ja pelkoa ja äidistä tuli hyvin nk turvallisuushakuinen. Silloin aikoinaan sen puolisen vuotta mietittyäni ajattelin, että en halua aiheuttaa äidille enempää huolta. Ja siksi soitin äidille. Miksi sitten edelleen - ädin kuoleman jälkeen - olen käynyt kerran viikossa isän luona? Koska ajattelin, että jos on tietty päivä ja kellonaika, isä ei soittele mulle milloin mistäkin asiasta. Ja tämähän toimikin aluksi ihan hyvin. Mutta nyt, kun en ole enää töissä, mutta en myöskään enää halunnut mitään kiveen kirjoitettua ajankohtaa, jolloin menisin käymään, niin kaikenlainen "avuntarve" on taas lisääntynyt. 99% näistä on asoita, jotka voisin tehdä sitten, KUN menen seuraavan kerran käymään. 

Sutoväsymyspäivinä eli tiistaisin en halua mennä minnekään muualle kuin käyttää koiran ulkona. Tänään menen käymään stadissa asioilla ja huomenna mulla on lääkäriaika. Ensi viikolla on koiralle eläinlääkäriaika. Mä olen nyt alkanut tekemään kaikkia niitä asioita, jotka on monen vuoden ajalta jäänyt tekemättä. Olin siis ajatellut, että käyn isän luona silloin, kun se mulle sopii. Mutta tämähän ei sopinutkaan isälle. En aio ottaa häneen yhteyttä, ottakoon itse, jos haluaa. 

Pitkis: Polven tekonivelleikkauksissa 2 ekaa viikkoa oli pahimmat. Kun sai haavasta hakaset pois, alkoi helpottamaan. Ihmiset kuntoutuvat siitä hyvin eri tavoin. Mulla oli ennen leikkauksia lihasvoimat jaloissa aika heikot, mikä oli kuntoutumisen kannalta huono juttu. Asuntoni on kuiutenkin 2-kerroksinen ja itseasiass akolmessa tasossa, niin portaita oli pakko kulkea edestakaisin joka päivä. Koiralle mulla oli ulkoiluttaja ja varsinkin toisen pokven leikkauksen jälkeen, kun oli helmikuu ja piha ihan jäässä, jouduin olemaan 5 viikkoa neljän seinän sisällä. En päässyt viemään edes roskia. Ekan leikkauksen kohdalla oli vähän helpompaa, kun oli kesä. Molemmilla kerroilla 2 kuukautta meni toipuessa ja kuntoutuessa, kolmannen kuukauden kohdalla alkoi jo helpottaa. Puoli vuotta tokan leikkauksen jälkeen kävin jo tanssimassakin. Mulla oli noiden kahden leikkauksen välissä 6 kk. Lääkäri oli sitä mieltä, että molemmat polvet voisi leikata samalla kertaa, mutta just tän asunnon takia halusin yhden kerrallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

entäs jos ei nosta mitään tukia?

Jotain se kumminkin salaa, stalkkerit perään.

 

Jep. Ja onhan sekin tavallaan tukien väärinkäyttöä, että ei hae tukia, joihin olisi oikeutettu :D Mulle tutut sanoo, että tottakai mun pitää ilmoittautua työttömäksi ja hakea ansiosidonnaista, koska olen siihen oikeutettu. Mutta en ilmoittaudu enkä hae. Jos viranomaisia alkaisi meikäläinen kiinnostaa, niin voivat  kysäistä verottajalta, paljonko maksoin just muutama kuukausi sitten perintöveroa. Ei tartte sen jälkeen ihmetellä. 

Hmm... meni sitten välit poikki isään. En kyllä ole lainkaan pahoillani. Sehän mut syyskuussa 1980 heitti rahattomana yönselkään. Olin silloin 18v. Eikä koskaan edes kysynyt, mitä mulle tapahtui. Äidin takia isää siedin. Lapsena pelkäsin isääni, mutta en nyt kyllä todellakaan enää. Lähes satavuotias pieni ukkeli, joka kiukkuaa ja kuvittelee edelleen olevansa kukko tunkiolla. Tänään isä alkoi raivoamaan ja sanoi, että kuuntele tämä ja sen jälkeen ei haluakaan mua elämäänsä. En jäänyt kuuntelemaan. Olen pelkästään helpottunut, että ei haluakaan mua elämäänsä. Koskaan eikä ikinä. Kuin myllynkivi olisi tippunut harteiltani. Laitoin siskolleni viestiä, että isä on nyt sitten loppuelämänsä ihan kokonaan sun. Sisko ei tykännyt yhtään, kun oli ajatellut, että mä huolehdin isän kuten huolehdin äidinkin. Voi voi :D  Mutta mä olen vapaampi kuin koskaan ennen! En pelkästään työelämän loppumisen takia vaan myös siksi, ettei tarvitse koskaan enää olla missään tekemisissä isän kanssa .